Käsitöiden arvostus on jatkuvasti lisääntynyt, eikä kevään koronatilanne ole sitä ainakaan vähentänyt. Pikemminkin päinvastoin.

– Nyt on ihan selkeä nousu, kun ihmiset ovat paljon kotona ja on luppoaikaa, myhäilee Kuopion Taito Shopin myymälänhoitaja Mervi Lankinen.

Kuopion myymälä on yksi valtakunnallisen Taito Shop -ketjun 23 myymälästä.

Lankisen mukaan korona-aika näkyy erityisesti siinä, että nyt tehdään pitkäkestoisia projekteja.

–Nyt on aikaa suunnitella. Tehdään villapuseroita ja isoja peitteitä langoista sekä kanavatöitä, joiden tekeminen kestää monta viikkoa.

Makrameen menekki lisääntynyt

Varsinainen hitti käsityöihmisten keskuudessa on nyt makramee, eli erilaisten solmujen tekeminen.

Yksi solmuja tekevistä on kuopiolainen Anu Koivistoinen, joka on lomautettu töistä.

– Olen tehnyt jo yhden seinävaatteen ja kukka-amppeleita. Nyt yritän tehdä mökille näkösuojan saunan kuistille, hän luettelee.

Koivistoinen on opiskellut solmujen tekemistä videoista, joita löytyy esimerkiksi YouTubesta.

– Hyvin niitä oppii, kun vain riittää kärsivällisyyttä, hän nauraa.

Moottorisahoilla on nyt käyttöä

Lähes kaikki Kuopion Taito Shopin asiakkaat ovat naisia, mutta erilaista käsillä tekemistä löytyy myös miehille.

Tästä on esimerkkinä Yamaha Center, jonka moottorisahahyllyjä on henkilökunta päässyt tänä keväänä täyttämään tavallista useammin.

– Kasvua on viime vuodesta noin 25 prosenttia. Se näkyy erityisesti mökkisahojen kohdalla, kertoo Kuopion Yamaha Centerin myymäläpäällikkö Ossi Laukkanen.

Kysyntää on ollut varsinkin edullisemmista sahoista. Yksi malleista on tilapäisesti loppunut maahantuojalta.

– Joutuu vähän aikaa odottamaan, jos sellaisen haluaa.

Sahaostoksilla on myös suonenjokinen Harri Perälä, joka etsii omalle mökilleen kättä pidempää.

– Tehdään kevätsiivousta mökillä ja kotona. Talven polttopuut on yleensä tehty itse, ja siihen tarvitaan saha.

Perälän mukaan entinen saha on jo ajettu loppuun.

Kevätsiivouksen aika

Kuopion jätekeskuksessa käy kuhina jo heti aamusta. Kun Jätekukon puomi kello kymmenen avautuu, on pienkuormien tuojia jo jonossa odottamassa.

Jonoja syntyy ajoittain myös myöhemmin päivällä, sillä alueella saa korona-aikana olla enintään viisi autoa kerrallaan.

Yksi peräkärryä tyhjentävistä on maaninkalainen Leo Jumpponen, jonka kuormassa on muun muassa vanha akku.

– Vuosien saatossa kaikkea karttuu. Joskushan niitä on väljennettävä, hän virnistää.

Veneitä valmistellaan vesille

Veneenomistajille kevät merkitsee valmistautumista kesään, eikä koronaepidemia tuo siihen muuta kuin kenties lisää aikaa.

Pursiseuran tukikohdassa Kuopion Pirttiniemessä linnunlaulun keskeyttää aika ajoin savu ja kumea moottorin ääni.

Kyse on purjeveneen moottorista, jota Roope Purdy, Heikki Silmärinen ja Timothy Reid koekäyttävät veneen ulkopuolella.

– Entinen kone kävi niin vanhaksi ja väljäksi, niin pannaan uusi vähän käytetty tilalle, Purdy selittää.

Hänen mukaansa purjeveneet tarvitsevat aika vähän moottoria, mutta tässä tapauksessa uuden hankkimiseen oli hyvä syy.

– Entinen kone teki lopun itsestään.

Lue myös:

Kevät on täällä! Puutarhan kevättyöt houkuttelevat ulos