Vappuaatto sujui poliisin mukaan erittäin hyvin Itä-Suomessa.
Itä-Suomen poliisin komisario Markus Taskisen mukaan poliisilla oli tehtäviä vappuaattona selvästi viime vuotta vähemmän.
– Vuosi sitten tehtäviä oli 420, eilisen ja viime yön aikana 220, kertoo Taskinen.
Iso osa poliisin tehtävistä oli metelin aiheuttamia kotihälytyksiä. Niitä oli aavistuksen verran enemmän kuin vuosi sitten.
Poliisin arvion mukaan juhlintaa onkin ollut tänä vuonna enemmän kotioloissa.
– Mikä hälytyksissä oli hyvää, niin perheväkivaltatapausten määrä ei noussut, toteaa Taskinen.
Poliisi kiittää kansalaisia suositusten noudattamisesta
Poliisin mukaan yleisillä paikoilla oli hyvin rauhallista ja liikkuminen on ollut vappuaattoillan- ja yön aikana varsin vähäistä.
– Hyvin on otettu suositukset vastaan ja toimittu niiden mukaan. Hienoa toimintaa siltä osin, kiittelee Taskinen.
Poliisi varautui vappuaaton juhlintaan esimerkiksi valvomalla näkyvästi yleisiä paikkoja ja lisäämällä poliisin määrää työvuoroissa.
Työläämpää vappua odotettiin, mutta Taskinen ei kuitenkaan ole yllättynyt siitä, että suositukset on otettu vastaan hyvin.
– Ei näitä koskaan pysty arvioimaan ennakkoon.
Taskinen uskoo, että vapun juhlinta jatkuu rauhallisena myös vappupäivänä.