Yhdysvalloissa Michiganin osavaltiossa suuri joukko ihmisiä tunkeutui torstaina osavaltion parlamenttiin pääkaupungissa Lansingissä.
Aseistautuneet tunkeutujat vaativat ulkonaliikkumisen ja yritystoiminnan rajoitusten purkamista. Poliisit estivät joukon pääsyn parlamentin istuntosaliin.
Parlamenttiin tunkeutunut joukko kuului oikeistolaiseen ja kansallismieliseen Michigan United for Liberty -liikkeeseen. Sen Facebook-sivulla on 8 800 kannattajaa.
– Emme hyväksy, että jakamattomia oikeuksiamme rajoitetaan tai estetään millään perusteella, mukaanlukien COVID-19-pandemia, liikkeen Facebook-sivulla kerrottiin.
– Mielestämme jokaisella yhdysvaltalaisella ja michiganiläisellä on oikeus tehdä työtä ja hankkia perheelle elanto, matkustaa vapaasti, kokoontua uskonnolliseen tilaisuuteen tai muusta syystä, osoittaa mieltä hallitusta vastaan ja hankkia itse oma terveydenhuoltonsa, liike kertoi mielipiteistään.
Mielenosoituksen taustalla oli demokraattikuvernööri Gretchen Whitmerin päätös jatkaa Michiganin koronarajoituksia 15. toukokuuta saakka. Osavaltion oikeuslaitos totesi edellisenä päivänä päätöksen lailliseksi.
Michiganissa on todettu 41 000 koronainfektiota ja noin 3 800 ihmistä on kuollut tautiin.
Välikohtaus päättyi ilman väkivaltaa, mutta eräät osavaltioparlamentin jäsenet ehtivät jo varautua tulitaisteluun ja pukivat päälleen luotiliivit.
Presidentti Donald Trump on antanut tukea Michiganin "vapautusliikkeelle". Kuvernööri Whitmer on puolestaan mainittu yhtenä vaihtoehtona demokraattien tulevan presidenttiehdokkaan Joe Bidenin varapresidentiksi.
Vastaava mielenosoitus nähtiin myös kaksi viikkoa sitten.
Lue myös:
Michiganin tiukka koronakuri nostaa painetta ja kasvattaa pelkoa – jopa "enkelin" koputus ovella jännittää monia