30.4. kello 13:25 Uudenmaan rajojen avaaminen ei tuottanut koronatartuntojen ryöpsähdystä – Pirkanmaalta pendelöivien vähäinen määrä yllätti

Uudenmaan ja muun Suomen välisen, väliaikaisen rajan aukeamisesta on kulunut kaksi viikkoa ja näyttää siltä, että matkustusrajoitusten purkaminen ei ole pahentanut koronatilannetta.

Yle selvitti teleoperaattori Telian laatimien tilastojen perusteella, miten Uudellemaalle ja sieltä pois liikuttiin ennen rajan sulkemista, sen aikana ja rajan avautumisen jälkeen. Voit lukea koko jutun täältä:

Uudenmaan rajan aukeaminen ei avannutkaan Pandoran lipasta, grafiikka paljastaa syyn – yksi ennustus näyttää ensitietojen valossa menneen pieleen

Liikennetietojen perusteella Pirkanmaalta ei myöskään pendelöidä Uudellemaalle niin paljon kuin helposti ajatellaan.

Telian tiedoista selviää, että Uudellemaalle suunnataan tosiasiassa paljon enemmän Kanta-Hämeestä, Päijät-Hämeestä ja Varsinais-Suomesta kuin Pirkanmaalta.

30.4. kello 12.30 Pirkanmaalla kahdeksan uutta koronatartuntaa: Sairaalassa rauhallista

Keskiviikon aikana Pirkanmaalla todettiin kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Luku on enemmän kuin yleeensä, sillä tavallisesti päivässä on tullut 0–4 tartuntaa. Tuleva vappupyhä on voinut saada ihmiset hakeutumaan testeihin.

Tartuntoja Pirkanmaalla on nyt yhteensä 206.

Sairaalassa on Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan edelleen vain yksittäisiä koronapotilaita.

29.4. kello 14.44 Lähes 2 000 koronatukihakemusta Pirkanmaan yrityksiltä

Pirkanmaalla pienet 1-5 henkilöä työllistävät yritykset ovat hakeneet paljon ELY-keskuksen koronarahoitusta. Tiistai-iltapävään mennessä hakemuksia oli saapunut 1 968 kappaletta, Pirkanmaaan ELY-keskus kertoo.

Hakemuksista on käsitelty 460 kappaletta ja tukea on myönnetty 326 yritykselle yhteensä noin 3,4 miljoonaa euroa.

Tähän mennessä tuki on kohdistunut Pirkanmaalla erityisesti taksiliikenteeseen, ravintolatoimintaan, moottoriajoneuvojen huoltoon, asuin- ja muiden rakennusten rakentamiseen, baareihin ja kahviloihin sekä ohjelmistojen suunnitteluun ja valmistukseen.

– Olemme onnistuneet tavoittamaan hyvin juuri nyt tukea tarvitsevia yrityksiä. Tähän mennessä tehtyjen päätösten perusteella Pirkanmaalla tuki on myös jakautunut useille eri toimialoille, vs. johtaja Riikka Joutsensaari Pirkanmaan ELY-keskuksesta arvioi.

Valtaosa eli 290 kappaletta Pirkanmaalla tehdyistä myönteisistä päätöksistä on tilanneanalyyseja, ja maksimimäärältään 10 000 euroa. Tuen avulla yritys voi selvittää ja suunnitella, miten pääsee jaloilleen koronan jälkeen.

Pirkanmaalla 36 yritykselle on myönnetty avustusta kehittämistoimenpiteeseen. Tämän avustuksen maksimimäärä on 100 000 euroa. Valtakunnallinen lista rahoituksen saaneista yrityksistä löytyy täältä(siirryt toiseen palveluun).

ELY-keskuksen lisäksi tukea yrityksille on myöntänyt esimerkiksi Business Finland.

29.4. kello 13.10 SPR: Ruoka-avun tarve on jo kolminkertaistunut korona-aikana

Kun Tampereella jaetaan ruoka-apua, jono kiemurtelee jo kokonaisen korttelin ympäri lähes kaupungin pääkadulle saakka. Suomen Punainen Risti on saanut jo arvokiinteistöjen asukkailta valituksia siitä, että heikompiosaiset odottavat ruokaa jonoissa.

– Toivon, että ihmisiltä liikenisi nyt edes hieman ymmärrystä, SPR:n Tampereen osaston toiminnanjohtaja Marjo Majlund huokaa.

Ruoka-avun tarpeen suuri kasvu on yllättänyt myös Suomen Punaisen Ristin pitkäaikaisia työntekijöitä. Koronakriisi on lisännyt uusien avuntarvitsijoiden määriä huomattavasti.

– Ruoka-avun tarve on jopa kolminkertaistunut kaupungeissa kuten täällä Tampereella, Majlund kertoo.

Esimerkiksi Tampereella pelkästään SPR:n ruoka-apua tarvitsee viikoittain nyt sadat ihmiset. Ennen koronaa puhuttiin kymmenistä ihmisistä.

Lue koko juttu tästä.

29.4. kello 12.19 Tampereen teatterikesä on peruttu

Tampereen Teatterikesä perutaan koronaviruksen takia.

Tampereen Teatterikesän hallitus päätti tällä viikolla, että perinteisesti elokuun alussa pidettävää Teatterikesää ei järjestetä tänä vuonna koronavirustilanteen vuoksi. Festivaali järjestetään seuraavan kerran 2.–8.8.2021.

Suomen hallitus on linjannut, että isot festivaalit on kielletty heinäkuun loppuun. Tämä on johtanut massiiviseen kesätapahtumien perumiseen. Tampereen Teatterikesä olisi ollut elokuun alussa.

– Vaikka päätös festivaalin perumisesta on raskas, on se meidän tapauksessa ainoa vastuullinen ratkaisu. Vallitsevassa tilanteessa on ennen kaikkea ajateltava ihmisten terveyttä ja turvallisuutta. Päätöksellä voimme myös taata festivaalin jatkuvuuden tulevaisuudessa. Tapahtuman siirtäminen myöhempään ajankohtaan ei ole mahdollista, sillä teatterit käynnistävät kautensa syksyllä, sanoo Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl.

Pääohjelmiston kansainväliset esitykset ensi vuodelle on neuvoteltu. Myös Ohjelmateltan esitykset pyritään siirtämään.

– Sen sijaan kotimaista pääohjelmistoa ei valitettavasti pystytä siirtämään aivan sellaisenaan ensi vuodelle. Kunnianosoituksena valituille kotimaisille ryhmille julkaisemme esitykset verkkosivuillamme taiteellisen johtoryhmän saatesanoin, Rosendahl sanoo.

29.4. kello 9.49 Yksi uusi koronatartunta Pirkanmaalla

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä koronatartunnat jatkavat maltillista kasvua. Tiistain aikana todettiin yksi uusi koronatartunta.

Yhteensä tapauksia on nyt 198.

28.4. kello 9.26 Pirkanmaalla kolme uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Yhteensä tapauksia on nyt 197.

28.4. kello 8.56 Suomessa on kerätty koululaisille tähän mennessä yli 1 000 tietokonetta, tarve yhä suuri

Suomessa on kerätty yli 1 000 kannettavaa tietokonetta peruskoululaisille ja opiskelijoille etäoppimiseen.

Tarve tietokoneille on yhä suuri. Opetushallitus on saanut perusopetuksen järjestäjiltä eri puolilta Suomea pyynnöt 7 700 laitteeseen, joten laitteita tarvitaan vielä lisää.

Lahjoitukset voi tehdä täällä.

28.4.2020 kello 5.48 Yliopistot kouluttavat koronaviruksen tartuntaketjujen selvittäjiä

THL, Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto järjestävät koulutusta koronaviruksen tartuntaketjujen selvittäjille. Testausmäärien lisääminen vaatii myös tekijöitä.

Opintojakso tukee kuntia ja sairaanhoitopiirejä, kun ne ottavat selvää, mistä koronatartunnat ovat tulleet.

Opintojakso avautuu toukokuussa. Sen voi suorittaa verkko-opiskeluna oman aikataulun mukaan.

27.4. kello 11.40 Taysissa puretaan jo kasvaneita hoitojonoja, vaikka koronavarautuminen jatkuu

Pirkanmaalla on todettu harvakseltaan uusia koronatartuntoja, joten Tampereen yliopistollinen sairaala on voinut aloittaa myös kiireettömät hoidot ja vastaanotot. Samalla kuitenkin pidetään edelleen myös pandemiavalmius.

Jonot kiireettömiin hoitoihin ehtivät paisua reilun kuukauden aikana pitkiksi.

– Kun näyttää, että pandemiatilanne on rauhoittunut, niin tottakai pitää saada muita tärkeitä asioita hoidettua, sanoo Taysin johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Sandin mukaan talossa tehdään nyt kahta, oikeastaan kolmeakin työtä päällekkäin. Yksittäiset epidemiapotilaat hoidetaan ja valmiutta pidetään yllä. Päivystys pyörii jatkuvasti, ja näiden lisäksi alkaa kiireetön hoito.

Lue lisää aiheesta.

27.4. kello 9.39 Ei yhtään uutta tartuntaa Pirkanmaalla

Sunnuntaina ei todettu yhtään uutta koronatartuntaa Pirkanmaalla. Näytteenottoaikoja on hyvin tarjolla, joten hengitystieinfektio-oireisen kannattaa hakeutua testiin, TAYSista kerrotaan. Yhteensä tapauksia on 194.

TAYSin erityisvastuualueella sairaalahoidossa on neljä potilasta, joista yksi tehohoidossa. Erityisvastuualueeseen kuuluvat myös Hämeenlinnan ja Seinäjoen keskussairaalat.

27.4. kello 9.05 Vappukin juhlitaan etänä

Sekä poliittiset puolueet että opiskelijat joutuvat siirtämään vappujuhlinnan koronan takia etäyhteyksien varaan.

Esimerkiksi tamperelainen pääministeri Sanna Marin puhuu SDP:n virtuaalivappulähetyksessä vapunpäivänä.

Myös opiskelijoiden juhlinta on siirretty verkkoon (siirryt toiseen palveluun) tänä keväää, ja perinteinen teekkarikaste järjestetään vasta syksyllä.

27.4. kello 6.36 Tampereen kaupunki harkitsee antavansa yrityksille helpotusta tonttivuokriin

Tampereen kaupunginhallitus pohtii tänään maanantaina, olisiko perusteltua jättää tonttivuokra perimättä niiltä yrittäjiltä, joiden toimintaan koronavirus on vaikuttanut merkittävästi.

Vuokravapautuksen saisi enintään kolmen kuukauden ajalta.

27.4. kello 5.55 Yli 80-vuotiaille soitetaan Tampereella ja Orivedellä

Ikäihmisten kannattaa Tampereella ja Orivedellä vastata nyt puhelimeen, vaikka puhelu tulisikin ennestään tuntemattomasta numerosta. Tampereen kaupungin väki alkaa tänään maanantaina soitella yli 80-vuotiaille ja kysyä kuulumisia sekä palvelutarpeita. Soittokierros 13 000 henkilölle kestää 3–4 viikkoa.

26.4. kello 9.52 Vain yksi uusi tartunta Pirkanmaalla

Taysin sunnuntai-aamuna päivittämän tilaston mukaan Pirkanmaalla on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Pirkanmaalla varmistettujen koronavirustartuntojen määrä on yhteensä 194.

Koronavirustapausten todellinen määrä on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin testeillä todettujen tapausten määrä.

25.4. kello 9.48 Kaksi uutta tartuntaa Pirkanmaalla

Lauantaiaamuun mennessä Pirkanmaalla ilmeni laboratoriotesteillä kaksi uutta koronavirustartuntaa. Varmistettujen koronatapausten määrä maakunnassa on nyt yhteensä 193.

Taysista ohjeistetaan ihmisiä pysyttelemään edelleen kotioloissa ja hakeutumaan testattavaksi, jos tuntee koronaan viittaavia hengitystieinfektion oireita.

24.4. kello 17.24 Katso, miten korona on vaikuttanut oman kuntasi verokertymiin: tiedot yli 300 kunnasta

Koronan aiheuttamat jättilomautukset ja yt-neuvottelut ovat iskeneet valtion ja kuntien verotuloihin jo nyt huhtikuussa, kun satojen tuhansien veronmaksajien tulot ovat pienentyneet töiden loputtua tai vähennyttyä nopeasti talouskriisin seurauksena.

Erot kuntien välillä ovat kuitenkin suuret. Valtaosan kunnallisverotulot pienenivät jo huhtikuussa, kymmenillä kunnilla jopa reippaasti. Poikkeuksiakin on: esimerkiksi Vesilahden tulot nousivat vielä huhtikuussa, mutta Juupajoella ne putosivat merkittävästi. Suurista kaupungeista Tampere oli vielä huhtikuussa plussalla.

Katso oman kuntasi tilanne täältä.

24.4. kello 17.16 Nokian kirjasto peruu suositun poistokirjatapahtuman – tilalle arpajaiset

Nokialla kirjasto peruu suositun poistokirjojen myyntitapahtuman koronapandemian vuoksi. Myyntitapahtuman sijaan kirjasto järjestää pienimuotoiset kirjapakettiarpajaiset. Kymmenen henkilöä voittaa lajitelman poistokirjoja valmiiksi paketoituna.

Kirjaston henkilökunta on kerännyt poistokirjoista siistimpiä ja useimpia kiinnostavia tietokirjoja aikuisille.

Osallistumisaikaa on tiistaihin 28. huhtikuuta kello 15. asti. Osallistumisohjeet löytyvät Nokian kaupungin verkkosivuilta.

24.4. kello 15.26 Kangasala jakanut jo yksinyrittäjille tukia – Sastamalassa voitu hyväksyä vain murto-osa hakemuksista

Kangasala on tehnyt ensimmäiset yksinyrittäjien tukipäätökset. Avustuksen on saanut 49 yrittäjää. Tuen suuruus on 2 000 euroa. Kangasalan kaupungilla on tässä vaiheessa osoitettu valtiontukea noin 1,4 miljoonaa euroa jaettavaksi. Se riittää yli 700 avustuskriteerit täyttävälle yksinyrittäjälle.

Sastamalan kaupunki puolestaan on vastaanottanut noin 50 tukihakemusta. Niistä on voitu hyväksyä vain murto-osa. Yleisin syy hakemuksen hylkäämiseen on ollut se, että yrittäjä ei ole pystynyt todentamaan taloudellisen tilanteen heikkenemisen johtuvan nimenomaan koronaepidemiasta.

Hakuaikaa on syyskuun loppuun.

24.4. kello 15.21 Korona-ajan viestinnästä kerätään tietoa

Tampereella toimiva Postimuseo haluaa tallentaa tietoa siitä, kuinka ihmiset viestivät korona-aikana. Kyselyllä kartoitetaan sitä, millä välineillä yhteyksiä pidetään ja onko kenties keksitty uusia oivalluksia. Samoin toivotaan tietoa siitä, onko ihmisten keskinäinen viestintä lisääntynyt tai vähentynyt ja mikä merkitys on eri välineillä.

Kuinka viestit koronan aikana -kysely löytyy Postimuseon nettisivuilta.

24.4. kello 14.22 Punkalaidun lomauttaa melkein koko henkilökunnan

Punkalaitumen yt-neuvottelut ovat päättyneet. Kunta lomauttaa kaikki paitsi vesihuollon työntekijät. Työntekijöitä on yhteensä 105.

Lomautus kestää kaksi viikkoa vuosien 2020 ja 2021 aikana. Sen voi myös ottaa palkattomana vapaana.

– Mikäli poikkeusolot jatkuvat ja työn väheneminen tai loppuminen on poikkeusoloista johtuvaa, lomautusta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassaolevana, toteaa kunnanhallitus päätöksessään.

24.4. kello 13.49 Lainanlykkäyksiä haettu Pirkanmaallakin ennätysmäärä

Ennätysmäärä suomalaisia on hakenut asuntolainaansa lyhennysvapaata tänä keväänä. Osuuspankista, Nordeasta ja Aktiasta lykkäyksiä lainaansa on kysynyt yhteensä jo yli 60 000 suomalaista.

Koronakevään ilmiö näkyy myös Pirkanmaan hakemusmäärissä.

– Normaalisti lyhennyksiä haetaan melko vähän, ja tapaukset pystyy melkein muistamaan. Nyt on tullut tuhansia hakemuksia. Niitä käsittelemässä on paljon väkeä, ja kokoamme talon sisältä parhaillaan uusia tiimejä purkamaan hakemussumia, kertoo Aktian Tampereen aluepäällikkö Aki Selkee.

Selkeen mukaan lyhennysvapaita kuukausia haetaan tavallisesti 6-12.

24.4. kello 13.30 Lähde opastetulle museokierrokselle Yle Tampereen matkassa!

Koronarajoitusten takia museot ovat suljettuina, mutta Yle Tampereen matkassa pääset suljettujen ovien taakse.

Opastetut museokierrokset jatkuvat tällä kertaa Tampereen Lenin-museosta tasavuosien kunniaksi. Vladimir Iljitš Leninin syntymästä tuli keskiviikkona 22.4.2020 kuluneeksi 150 vuotta.

Lenin-museoon ja myös aiemmin julkaistuille museokierroksille pääset tämän jutun kautta.

24.4. kello 13.20 Huvipuisto keksi, miten voi avata portit koronasta huolimatta – päästää sisään enintään 499 ihmistä kerrallaan

Suomen kolme suurta huvipuistoa Helsingin Linnanmäki, Tampereen Särkänniemi ja Kouvolan Tykkimäki ovat kaikki normaalisti avautuneet viimeistään vappuna. Nyt kaikki on epäselvää.

– Ei ole mitään tietoa, kertoo Tampereelta Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

Hallitus linjasi tiistaina, että heinäkuun loppuun saakka Suomessa ei saa järjestää mitään yli 500 henkilön tilaisuuksia. Hallitus mainitsi kiellossa erityisesti festivaalit. Selväksi ei kuitenkaan tullut, koskeeko linjaus myös huvipuistoja.

Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen kertoo, että he avaavat, vaikka 500 henkilön rajoitus olisi voimassa.

– Avaamme, kun avaaminen on viranomaisten mukaan turvallista. Avaamme myös vaikka henkilömäärärajoitukset olisivat voimassa, kertoo Pasanen.

Aiheesta voi lukea lisää täältä.

24.4. kello 13.10 Rockfest on peruttu ja käytännössä myös Tammerfest – Tampereelle isot menetykset

Rockfest 2020 -festivaalia Tampereen Särkänniemen tapahtumarannassa ei järjestetä tänä vuonna. Tämä johtuu siitä, että Suomen hallitus on kieltänyt yli 500 henkilön yleisötapahtumat heinäkuun 2020 loppuun saakka. Rockfest noudattaa hallituksen linjausta.

– Ymmärrämme tilanteesta koituvan pettymyksen ja olemme itsekin murtuneita, mutta vallitsevasta tilanteesta johtuen tapahtuman järjestäminen ei ole mahdollista 2020, Nelonen Media Liven toimitusjohtaja Anssi Nevalainen kertoo.

Myös heinäkuun lopussa pidettävä Tammerfest on käytännössä peruttu, vaikka Nelonen Media Live odottaa vielä aluehallintoviraston kieltävää päätöstä.

Lue aiheesta lisää täältä.

24.4. kello 13.02 Ihmiset peruvat tai siirtävät jo lääkäriaikojaan itse, ja seuraukset voivat olla vakavia

Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS käynnistelee jälleen kiireettömän hoidon tarjontaansa, sillä koronatilanne on pysynyt alueella rauhallisena jo pari viikkoa.

TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan vakavana huolena on nyt se, tulevatko kutsutut potilaat tarkastuksiin tai lääkäriin. Osa on jo jättänyt tulematta, perunut tai siirtänyt aikaansa.

Aiheesta voit lukea lisää tästä jutusta.

24.4. kello 12.50 Koronarajoitukset tekivät hautajaisista pieniä ja hiljaisia

Korona-aikana hautajaisiin saa osallistua vain vainajan lähiomaiset.

Poikkeustilan aikaan osa omaisista haluaisi lykätä siunausta. Lisäksi arkunkantajista on paikoin pulaa.

Tässä jutussa ylöjärveläinen Suvi Ylipää kertoo, miltä pienet ja hiljaiset hautajaiset omaisesta tuntuivat.

24.4. kello 11.31 Kangasalan kaupunki lomauttaa väkeään koronakriisin takia

Kangasalan kaupunki lomauttaa henkilöstöään.

Lomautukset kohdistuvat muun muassa kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden sekä ateria- ja siivouspalvelun henkilöstöön. Myös koulunkäynnin ohjaajat lomautetaan.

Toukokuun lopulla alkavien lomautusten piirissä on Kangasalla enintään 155 henkilöä.

24.4. kello 9.14 Pirkanmaalla kolme uutta tartuntaa

Torstaina Pirkanmaalla todettiin taas kolme uutta koronatartuntaa. Perjantaina kerrottu luku on täsmälleen sama kuin päivää aiemmin raportoitiin.

Tartuntoja Pirkanmaan alueella on nyt todettu yhteensä 191. Tilanne sairaalassa on rauhallinen, TAYS kertoo.

23.4. kello 16.45 TAYSin erityisvastuualueella kolmas koronakuolema

Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin erityisvastuualueella on todettu kolmas koronavirukseen liittyvä kuolema. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti asiasta torstai-iltapäivällä.

TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit.

Torstai-iltapäivään mennessä TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa viisi potilasta koronan vuoksi, joista tehohoidossa on yksi.

TAYSin vastuualueen kolmesta koronakuolemasta ainakin yksi on tapahtunut Pirkanmaalla. Sairaanhoitopiiri ei ole vahvistanut asiaa, vaan tieto tuli kansanedustajan kautta.

23.4. kello 9.20 Pirkanmaalla kolme uutta tartuntaa

Keskiviikon kuluessa Pirkanmaalla on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Tartuntoja Pirkanmaan alueella on nyt todettu 188.

Kiireetöntä vastaanotto- ja leikkaustoimintaa lisätään asteittain. Henkilökunta on pysynyt terveenä, Taysista kerrotaan.

22.4. kello 20.07 Kouluruuan jakelu etäkoululaisille sujui jo paremmin Tampereella, edelleen osa jäi ilman

Kouluruokien jakelu sujui Tampereella keskiviikkona jo paremmin kuin maanantaina, jolloin aikataulutus petti kotiin jaettavan ruuan osalta. Osa jäi tuolloin ilman ruokaa.

Virheistä on opittu ja väkeä lisätty jakeluun.

Ahvenisjärven koululla ruoka loppui keskiviikkona kesken ja jonoon jäi parikymmentä koululaista. Kyseisellä koululla jaettiin kuitenkin yli 50 annosta enemmän kuin ilmoittautuneita oli.

22.4. kello 19.23 Etäopetus jatkuu tamperelaislukioissa ja Tredussa koko kevään

Tampereen kaupungin lukiot ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredu jatkavat etäopetusta kevätlukukauden 2020 loppuun saakka.

Tampereen elinvoima- ja osaamislautakunta päätti asiasta keskiviikkona.

Hallituksen asettamat valtakunnalliset koulutusta koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5. saakka. Tampereen lukiot ja Tredu jatkavat etäopetusta 30.5. asti.

22.4. kello 17.32 Kysely: Tampere ja moni muu kunta jatkaisi etäopetusta lukukauden loppuun

Hallitukselta odotetaan linjausta lähiopetuksesta. Tamperelaisen pääministerin Sanna Marinin arvion mukaan päätös asiasta tehdään ennen vappua.

Yle kysyi laajasti kunnista, pitäisikö lähiopetukseen palata toukokuun puolessa välissä. Useat vastaajista toivoivat etäopetuksen jatkuvan lukukauden loppuun saakka. Niin myös Tampereella. Muutos aivan lukuvuoden lopuksi olisi kasvatus- ja opetusjohtajan mukaan liian kuormittava.

Jos koulujen etäopetusta puretaan vielä toukokuussa, olisi fiksuinta aloittaa aivan pienimmistä koululaisista, Tampereelta vastattiin.

22.4. kello 16.53 Pirkanmaalaisyritykset saaneet yli 18 miljoonaa euroa Business Finlandilta

Yle on selvittänyt koronarahaa saaneiden yhtiöiden taloustiedot.

Business Finland on jakanut taloustukea yhtiöille, jotka eivät ole noudattaneet osakeyhtiölakia, kuten velvollisuutta toimittaa tilinpäätöstiedot kaupparekisteriin. Koronaepidemian takia tukea on myönnetty myös yhtiöille, joilla ei näytä olleen varsinaista liiketoimintaa viime vuosina.

Ylen selvitys kattaa Business Finlandin myöntämiä tukia 179 miljoonan ja ELY-keskusten myöntämiä tukia noin 30 miljoonan euron arvosta.

Pirkanmaalaiset yritykset ovat saaneet 18 419 320 euroa Business Finlandilta.

22.4. kello 16.18 THL ja TAYS tilastoivat koronavirustartunnat Pirkanmaalla eri tavoilla

THL:n tilastoista Pirkanmaalle on keskiviikkona merkattu 201 varmistettua tartuntaa ja TAYSin tilastoista 185.

Ero luvuissa selittyy TAYSin tartuntataudeista vastaavan ylilääkärin ylilääkärin Jaana Syrjäsen mukaan sillä, että THL tilastoi tapaukset kotikunnan mukaan. Näin esimerkiksi opiskelija, jonka kotikuntana on Tampere, menee THL:n tilastoissa PIrkanmaalle, vaikka hän sairastaisi muualla Suomessa.

Tays taas raportoi omiin tilastoihinsa vain tapaukset, jotka ovat löytyneet Pirkanmaan alueelta.

22.4. kello 15.13 Lomautetut saavat rahaa suhteellisen nopeasti kassoista

Lomautetut ovat saaneet päivärahansa odotettua nopeammin. Yle Tampereen selvityksen mukaan jopa suurin työttömyyskassa YTK on pystynyt maksamaan päivärahat lain määräämässä 30 päivässä. Hitaimmillaan päätös tulee 17 päivässä.

Kassat ovat palkanneet lisää väkeä käsittelemään hakemuksia. Hakemukset ovat myös tulleet tasaisena virtana.

Pandemian aikana Suomessa on lomautettu noin 155 000 työntekijää.

22.4. kello 15.05 Nokia tarjoaa noutoruokaa myös lukiolaisille

Nokia tarjoaa ensi viikosta alkaen ruokaa myös lukiolaisille. Lounaan voivat hakea ne oppilaat, joiden perheissä kotiruokailun järjestäminen on haastavaa.

Perusopetuksen oppilaille noutolounasta on tarjottu Nokialla jo aiemmin.

22.4. kello 13.10 Sastamala lomauttaa työntekijöitään koronaviruksen tuoman poikkeustilan takia

Sastamalan kaupunki lomauttaa noin 20 työntekijäänsä. Lomautettujen työtehtävät ovat vähentyneet oleellisesti tai loppuneet kokonaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi.

22.4. kello 12.31 Vain yksi uusi tartunta todettu Pirkanmaalla

Pirkanmaalla on tiistain jälkeen todettu yksi uusi koronavirustartunta. Vahvistettuja tapauksia on nyt yhteensä 185.

22.4. kello 11.52 Kesäfestivaalit odottavat kuumeisesti hallituksen linjausta

Kesäfestivaalit odottavat pian hallitukselta päätöstä: voiko isoja tapahtumia järjestää vai ei? Pääministeri Sanna Marinin odotetaan kertovan siitä keskiviikkona illalla.

Tampereen festivaalikesä ja samalla uusi Santalahden tapahtumapuisto on määrä avata jo kesäkuun alussa Rockfest-tapahtumalla. Tammerfest ja Blockfest Ratinassa odottavat heinäkuuta.

Järjestäjät muistuttavat, että festivaaleille käy kalliksi, jos ne itse joutuvat peruuttamaan esiintyjiä tässä vaiheessa ilman virallisia päätöksiä.

21.4. kello 16.27 THL alkaa tutkia koronaviruksen esiintymistä jätevesissä Tampereella

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL kertoo aloittaneensa näytekeräyksen koronaviruksen esiintymisen kartoittamiseksi Suomen jätevesissä.

THL kertoo tiedotteessaan, että aiemmin vastaavia testauksia on tehty muun muassa Yhdysvalloissa sekä Australiassa. Näissä tutkimuksissa on todettu, että puhdistamattomasta jätevedestä pystytään mittaamaan koronaviruksen RNA:ta eli viruksen geeniperimää.

Tiedotteessa sanotaan kuitenkin ettei RNA-testi kerro kuitenkaan viruksen tarttuvuudesta tai elinkyvystä.

THL kertoo, että jätevesinäytteitä kerätään useista eri jätevesipuhdistamoista. Osasta näytteitä otetaan viikoittain, mutta suurimmasta osasta kuukausittain.

Tutkimus on jo alkanut Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Nyt tutkimukselle halutaan mahdollisimman laaja maantieteellinen kattavuus ja näytteenottoa laajennetaan muihin kaupunkeihin.

Esimerkiksi toukokuun alussa näytteitä ryhdytään ottamaan Rovaniemellä.

– Siinä, missä tavallinen koronavirustesti kertoo, onko yksilöllä koronavirustartunta, jätevesitutkimus kuvastaa, kuinka paljon virusta esiintyy väestötasolla eri paikkakunnilla, kertoo THL:n erikoistutkija Tarja Pitkänen tiedotteessa.

THL muistuttaa, että koronavirukset eivät ole uhka juomaveden turvallisuudelle Suomessa. Vedenpuhdistamoilla käytössä olevat vedenkäsittelytekniikat poistavat ja tuhoavat viruksia tehokkaasti.

21.4. kello 15.15 Sata Tampereen Aluetaksin autoa sai koronasuojat

Koronaepidemia on romahduttanut taksikyytien kysynnän noin kolmannekseen normaalista Tampereen Aluetaksissa. Tilanteen takia osa yrittäjistä on lomauttanut työntekijöitään.

Aluetaksin takseihin on nyt asennettu koronasuojia.

– Ennen kaikkea haluamme turvata asiakkaitamme ja kuljettajiamme. Tämä on yksi toimenpide. Toki toivomme, että tällä on positiivinen vaikutus taksimatkojen kysyntään. Emme kuitenkaan usko, että tällä yksittäisenä toimenpiteenä sinänsä merkittävää lisäystä saadaan aikaan, myynti- ja markkinointipäällikkö Tiina Pessi kertoo.

Tiivis muovikalvo pannaan kuskin ja matkustajan eli etupenkin ja takapenkin väliin.

Kalvo on asennettu yhteensä sataan Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä kulkevaan taksiin, mikä on noin kymmenesosa takseista.

Aluetaksi organisoi lisää suojien asentamisia, jos taksiyrittäjät haluavat lähteä suojaukseen mukaan. Tämä riippuu paljon myös asiakkaiden toiveista.

Suojattujen taksien puhdistus on myös tehostettua. Jos kyydissä on ollut koronaa sairastava ihminen, desinfioidaan taksi heti asiakkaan jäljiltä.

21.4. kello 14.44 Valmetin lomautusuhka koskee yli 700 työntekijää Tampereella

Valmet aloittaa yt-neuvottelut mahdollisista lomautuksista. Neuvottelut koskevat Palvelut-liiketoimintalinjan ja EMEA-alueorganisaation henkilöstöä.

Mukana on 1 700 työntekijää eri puolilta Suomea. Tampereelta mukana ovat Yrittäjänkadun toimipisteen työntekijät eli noin 740 työntekijää.

Lomautustarpeeksi arvioidaan maan tasolla 200 työntekijää. Lomautukset ovat määräaikaisia ja niiden kesto on enintään 90 päivää.

Lomautusten syyksi Valmet ilmoittaa tuotannolliset ja taloudelliset syyt työn vähenemisen vuoksi. Lisäksi yhtiö kertoo varautuvansa pandemian vaikutusten mahdolliseen laajentumiseen.

Kaikkiaan Pirkanmaalla korona-ajan yt-neuvotteluiden piirissä on jo yli 30 000 työntekijää.

21.4. kello 9.17 Kaksi uutta tartuntaa, 10 000 testiä

Pirkanmaalla on nyt kaksi uutta koronatartuntaa. Tartunnat todettiin maanantaina.

Yhteensä tapauksia on nyt 184. Pirkanmaalla kasvu on ollut maltillista.

Fimlabin keskuslaboratoriossa Tampereella analysoidaan koronanäytteitä viiden sairaanhoitopiirin alueelta. Siellä on tutkittu yhteensä yli 10 000 näytettä. Viikon 16 lopulla näkyi selvää nousua testimäärissä, mutta kapasiteettia on Fimlabin mukaan edelleen mahdollista nostaa.

20.4. kello 17.50 Korona siirtää Vapriikin näyttelyitä – Ostia jatkuu tammikuulle

Museokeskus Vapriikki on neuvotellut lisäaikaa huippusuositulle Ostia – portti Roomaan -näyttelylleen. Näyttelyn piti päättyä toukokuussa, mutta se pysyykin Tampereella 10. tammikuuta 2021 asti. Marraskuussa avattu näyttely oli varsinainen vetonaula ennen kuin se jouduttiin sulkemaan yleisöltä koronan vuoksi.

Ison kansainvälisen näyttelyn aikataulun muuttaminen teettää paljon töitä ja vaikuttaa Vapriikin tuleviin näyttelyihin. Jatkoaika siirtää ainakin Apinat – kädellisten tarina -näyttelyn, jonka piti tulla Vapriikkiin kesäkuussa. Sen uusi ajankohta on loppuvuodesta 2021.

– Näyttelykalenteri on suunniteltu noin viideksi vuodeksi eteenpäin. Kyllä siitä dominoefekti tuli, kun kaikkien kansainvälisten näyttelyiden aikataulut piti neuvotella uudestaan, kertoo Vapriikin näyttelypäällikkö Marjo Meriluoto. Lisää aiheesta voit lukea täältä.

20.4. kello 17.20 Kun kirjastoon ei pääse, sähköisiä kirjoja lainataan vilkkaasti

Varausjonot Tampereen kirjastojen sähköisiin kirjoihin ovat kasvaneet selvästi. Varsinkin äänikirjojen lainaus on tällä hetkellä runsasta.

Tampereen kirjastot vastaavat kysyntään hankkimalla koko ajan lisää lukuoikeuksia suosituimpiin sähköisiin kirjoihin.

Koronaepidemian vuoksi kirjastorakennukset ovat kiinni ja kirjoja voi lainata vain neti kautta. E-kirjojen laina-aika on kaksi viikkoa. Niitä voi varata samalla tavalla kuin perinteisiä kirjoja.

20.4. kello 17.00 Yli 80-vuotiaille soitetaan Tampereella ja Orivedellä

Tampereen kaupungin väki soittaa ensi viikosta alkaen kaikille yli 80-vuotiaille tamperelaisille ja oriveteläisille. Puheluilla kysytään yhteensä noin 13 000 vanhuksen kuulumisia ja palvelutarpeita. Jo aiemmin kaupunki on lähettänyt kirjeen kaikille yli 70-vuotiaille.

Soittokierros kestää kolmesta neljään viikkoa. Puheluita saatetaan laajentaa myös muihin riskiryhmiin, esimerkiksi itsenäisesti asuville vammaisille henkilöille.

Noin 40 kaupungin työntekijää siirtyy sivistyspalveluista hoitamaan soittokierrosta. Koulutus tehtävään on alkanut maanantaina.

20.4. kello 12.35 Tampere aloittaa yt:t, neuvotteluja myös muissa kunnissa

Tampereen kaupunki aloittaa laajat yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on tässäkin koronaviruksen aiheuttama tilanne ja monien töiden vähentyminen. Näin etenkin koulu- ja kirjastopuolella sekä bussiliikenteessä.

– Korona iskee voimakkaasti erityisesti sivistyspalveluihin. Se tarkoittaa, että yt:t pitää käydä ainakin työjärjestelyistä. Johtavatko neuvottelut sitten lomautuksiin, se selviää vasta niiden jälkeen, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

Lomautukset kestävät tällä tietämällä enintään kolme kuukautta. Asia on iltapäivällä esillä Tampereen kaupunginhallituksessa. Kaikkiaan kaupungilla on työntekijöitä noin 15 000.

Yt-neuvotteluja on käyty tänä keväänä harvinaisen paljon, ja lisää on luvassa muun muassa Akaassa ja Lempäälässä.

Pirkkalan kunta ilmoiti maanantaina saaneensa yt-neuvottelunsa päätökseen. Kunta kertoi lomauttavansa tai osa-aikaistavansa yhteensä 153 työntekijää. Lomautukset alkavat 22. toukokuuta ja kestävät heinäkuun loppuun.

20.4. kello 12.13 Tays lisää kiireetöntä hoitoa varsinkin psykiatriassa

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri lisää kiireetöntä hoitoa. Varsinkin psykiatriaan panostetaan, kertoo johtajaylilääkäri Juhani Sand.

– Tavoitteena on, että pääsisimme mahdollisimman lähelle tilannetta, jossa olimme ennen koronaa, Sand sanoo.

Myös vastaanottotoimintaa lisätään merkittävästi. Kiireettömiä leikkauksiakin on alettu tehdä taas. Tavoitteena on saada ne kiireettömät potilaat hoitoon, joiden kunto voi huonontua pitkittyneen jonotuksen takia merkittävästi.

Kiireetöntä hoitoa on jo lisätty liukuvasti viimeisen kahden viikon aikana. Lisääminen jatkuu asteittain. Sandin mukaan tilannetta tarkastellaan rullaavasti aina noin kolmen viikon päähän.

Kiireetöntä hoitoa voidaan Sandin mukaan lisätä, sillä koronaepidemia on edennyt Pirkanmaalla rauhallisemmin kuin vielä maaliskuun alkupuolella arvioitiin.

20.4. kello 9.46 Yksi tartunta lisää

Sunnuntain aikana Pirkanmaalla todettiin testeissä vain yksi uusi koronavirustartunta. Sairaalassakin on edelleen rauhallista, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi Twitterissä.

Uusia koronavirustartuntoja todettiin lauantain aikana kolme. Tartuntoja todettu nyt Pirkanmaalla laboratoriotesteissä yhteensä 182.

Pirkanmaalla yksi henkilö on kuollut koronaviruksen aiheuttaman sairauden takia. TAYSin eristyisvastuualueella sairaalassa on hoidossa koronan takia nyt seitsemän henkilöä, potilaita on Tampereen lisäksi Seinäjoella ja Hämeenlinnassa.

19.4. kello 12.04 Kolme uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu kolme uutta koronatartuntaa sunnuntaina Taysin mukaan. Varmistettuja tartunta on maakunnassa yhteensä 181.

18.4. kello 10.40 Neljä uutta tartuntaa Pirkanmaalla

Taysin mukaan Pirkanmaalla on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Varmistettujen tautitapausten kokonaismäärä maakunnassa on nyt 178. Sairaalassa kerrotaan olevan rauhallista.

17.4. kello 15:18 Teatterit peruvat kesän esityksiä

Pyynikin kesäteatteri peruu kaikki kesän näytelmien esitykset. Mahdollisuuttaa niiden siirtämiseen ensi kesälle selvitetään.

Tampereen Komediateatterikin peruu kesän aikuisten näytelmänsä esittämisen ja siirtää sen ensi vuoteen.

Molemmat teatterit ovat yhteydessä asiakkaisiin. Lisää aiheesta voit lukea täältä.

17.4. kello 12:30 Mäntän kuvataideviikot siirretään vuodelle 2021

Mäntän kuvataideviikoille ei pääse tänä kesänä. Näyttelykokonaisuus siirretään vuodelle 2021, jotta kävijöiden turvallisuus voidaan taata.

Koronaviruspandemia on jo vaikuttanut näyttelyn valmisteluun. Taiteilijat eivät ole voineet työskennellä normaalisti ja liikkuminen on ollut Kuvataideviikkojen toiminnanjohtajan Tiina Nyrhisen mukaanmahdotonta.

Kuraattori Anna Ruthinmukaan pandemia antaa mahdollisuuden pohtia elämää ja ihmisyyden ydintä.

17.4. kello 11:40 Tampere aloittaa ateriajakelun etäkoululaisille maanantaina – Ylöjärvi jakaa 14 kilon ruokakasseja

Kouluruuan kysyntä on yllättänyt monet kunnat Pirkanmaalla. Esimerkiksi Ylöjärven oli tarkoitus aloittaa ruuan jakelu heti pääsiäisen jälkeen, mutta käytännön järjestelyihin meni odotettua enemmän aikaa. Ruokahuolto hoidetaan ruokakassijakelulla. Jokaista peruskoulun oppilasta varten on varattu 14 kilon ruokakassi.

Tampereella ruoka jaetaan aterioina. Ruoka-annokset jaetaan kymmeneltä eri koululta ruokajakeluun ilmoittautuneelle 8000 oppilaalle.

Aiheesta voi lukea lisää täältä.

17.4. kello 9.10 Yksi uusi koronatartunta

Pirkanmaalla on varmistettu yksi uusi koronaviruksen aiheuttama tartunta.

Yhteensä tartuntoja on Pirkanmaalla varmistettu 174. Kahtena edellisenä päivänä Pirkanmaalla ei todettu yhtään uutta tartuntaa.

17.4. kello 6.00 Tuhansien lasten ja nuorten kesäleirit peruttu

Osa leirien järjestäjistä on perunut toiminnan koko kesältä, osa peruu tässä vaiheessa kesäkuulle suunnitellut leirit.

Parasta Lapsille ry järjestää koululaisten kesäleirejä pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Oulun seudulla. Viime kesän leireille osallistui 484 lasta. Tänä vuonna leirit on peruttu kesäkuun ajalta.

Aiheesta voit lukea laajemmin tästä jutusta.

16.4. kello 9.50 Toinen päivä ilman tartuntoja

Pirkanmaalla on jo toinen päivä ilman todettuja koronatartuntoja.

16.4. kello 9.48 Ensimmäinen koronakuolema Pirkanmaalla

Kansanedustaja Sari Tanuksen mukaan koronavirus on vaatinut ensimmäisen kuolonuhrin Pirkanmaalla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Tanus vahvistaa Ylelle tiedon tekstiviestillä eduskunnan kokouksesta.

– Kyllä, hyväkuntoinen eläkeläinen tuttavani menehtyi alkuviikosta koronaan Taysissa.

Taysin sairaanhoitopiiri ei vahvista tietoa kuolleen maakunnasta. Yhteensä Taysin erityisvastuualueella on kuollut kaksi koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen. Toinen kuolemista on Kanta-Hämeessä.

15.4. kello 18.12 Nokian kaupunki lomauttaa ja osa-aikaistaa koronan takia

Nokian kaupungin yt-neuvottelut ovat päättyneet. Kaupunki lomauttaa tai osa-aikaistaa noin 300 työntekijäänsä toukokuun puolivälistä alkaen.

Lomautukset ja osa-aikaistamiset kestävät enintään 90 päivää ja ne koskevat henkilöitä, joiden työnteko on keskeytynyt poikkeusolojen myötä ja joille ei ole löydetty korvaavaa työtä.

Esimerkiksi uimahallin ja kirjaston palvelut on toistaiseksi keskeytetty, varhaiskasvatuksen palveluita on supistettu ja kaupungin eri yksiköitä on suljettu.

15.4. kello 16.53 Taysin erityisvastuualueella toinen koronakuolema

Taysin sairaanhoitopiirin erityisvastuualueella on sattunut toinen koronasta aiheutunut kuolema. Asia selviää THL:n tänään julkaisemista koronaluvuista.

Tays ei kerro tarkemmin, mitä erityisvastuualueensa sairaanhoitopiiriä tapaus koskee. Alueen sairaaloissa on hoidettavana 11 koronapotilasta, joista tehohoidossa kolme.

Johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan menehtynyt kuului riskiryhmään.

– Kyseessä oli iäkäs monisairas henkilö, Sand sanoo. Hän perustelee niukkaa tiedotuslinjaa yksityisyydensuojalla.

15.4. kello 15.40 Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut

Veikkaus kertoo ennakoivansa koronakriisin aiheuttamaa tilannetta aloittamalla yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön kanssa.

Veikkauksen yt:t koskevat 675 veikkauslaista ja ne alkavat ensi maanantaina. Suunnitelmissa ei ole pysyviä henkilöstövähennyksiä.

Pirkanmaalla yt-neuvottelujen piirissä on Feel Vegasissa ja Pelaamoissa työskentelevää Veikkauksen henkilökuntaa.

Jos Veikkaus päätyy lomautuksiin, ne alkavat aikaisintaan toukokuussa ja niiden arvioidaan kestävän korkeintaan 90 päivää.

15.4. kello 13.53 Mänttä-Vilppulassa alkaa taas yt-neuvottelut

Mänttä-Vilppula aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä. Tiistaina alkavissa neuvotteluissa käydään läpi mahdollisia lomautuksia ja työtehtävien muutoksia koronakriisin takia.

Maaliskuun lopussa Mänttä-Vilppula irtisanoi 10 työntekijää ja kahdeksan jäi eläkkeelle yt-neuvottelujen päätteeksi. Moni kunta on ilmoittanut yt-neuvotteluista, mutta esimerkiksi Akaa ja Lempäälä ovat päättäneet, että eivät lomauta työntekijöitään.

15.4. kello 13.15 Pirkanmaalaiset poliisit vapautuvat rajavalvonnasta

Poliisit palaavat nyt normihommiin rajavalvonnasta. Pirkanmaalla useampi liikennepuolen partio on kulkenut junissa tarkastamassa ihmisten papereita. Poliisit hyppäävät nyt seuraavaan mahdolliseen junaan ja palaavat Tampereelle. Jos työvuorossa on aikaa, ehtivät he vielä palata liikenteen valvontaan tänään keskiviikkona. Pöppöröinen keli esimerkiksi voi tuoda liikenteessä tehtävää poliisillekin. Apulaispoliisipäällikön mukaan tekemistä joka tapauksessa riittää.

Hallitus ilmoitti keskiviikkona pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla, että liikkumisen rajoittaminen Uudenmaan maakuntarajan yli päätyy jo tänään.

Hallitus antaa asetuksen liikkumisrajoituksen kumoamisesta kello 13 alkavassa valtioneuvoston yleisistunnossa. Rajasulku päätyy heti istunnon jälkeen, mutta esteiden purkaminen rajalta voi viedä pidempään.

15.4. kello 9.50 Pirkanmaalla tiistaina nolla tartuntaa

Pirkanmaalla ei todettu tiistaina yhtään uutta koronavirustartuntaa. Maaliskuussa nollan tartunnan päiviä oli kuusi – viimeksi 18.3.

14.4. kello 17.51 Tampere neuvoo puhelimessa myös persiaksi, venäjäksi ja arabiaksi

Tampereen kaupunki on avannut monikielisen koronaneuvontapuhelimen. Hoito-ohjeita ja muita neuvoja voi kysyä maanantaisin ja torstaisin kello 9–15

Puheluihin vastaa Tampereen kaupungin asiakasneuvoja, jonka apuna toimivat terveyspalvelujen neuvonnan sairaanhoitajat.

Koronaneuvontaa on tarkoitus tarjota orivesiläisille ja tamperelaisille myöhemmin myös somaliksi.

14.4. kello 16.44 Yksinyrittäjille tukea kunnilta, Tampereella avustus 2 000 euroa

Yksinyrittäjät voivat ensi viikosta alkaen hakea kunnilta tukea. Tukea haetaan sähköisesti tukialusta.fi-sivuston kautta.

Tampereella avustus on 2 000 euron kertakorvaus. Sitä voi käyttää tilavuokriin, laitteisiin tai kirjanpitokuluihin.

Tukea saadakseen pitää todentaa, että yrityksen taloudellinen tilanne on huonontunut koronan takia.

14.4. kello 12.29 Lempäälä antanee helpotusta hoitajien kotikäyntimaksuista ikäihmisille

Lempäälässä saatetaan jättää sairaanhoitajan kotikäyntimaksu perimättä lähiaikoina yli 70-vuotiailta. Epidemian ajaksi Lempäälässä on pyritty vähentämään varsinkin ikääntyneiden poikkeamista terveyskeskukseen siten, että sairaanhoitaja tulee kotikäynnille. Tällä yritetään vähentää viruksen leviämistä.

Maksu on normaalisti 12 euroa käynti. Maksun väliaikaista lakkauttamista perustellaan sillä, että kenenkään ei haluta rahanpuutteen vuoksi välttävän tarpeellisia hoitajan kutsumisia.

14.4. kello 10.03 Kokosimme asiantuntijoiden kanssa helpot ohjeet onnistuneeseen videopuheluun

Näin kävi, kun videopuhelut tulivat osaksi arkeamme: paidattomia puolisoita, riehuvia lapsia ja ruokaa rinnuksilla – "Eihän kukaan tee sellaista toimistolla"

14.4. kello 10.01 Särkänniemi odottaa, milloin saa avata ovet

Särkänniemessä ja muissa huvipuistoissa toivotaan kipeästi, että portit saataisiin auki viimeistään heinäkuussa.

Pahin vaihtoehto on, ettei huvipuistoja saada auki koko kesänä.

– Kaikissa skenaarioissa taloudelliset vaikutukset ovat ihan järkyttävät yhtiölle. Samoin skenaariosta riippuen meidän noin 100 vakituiselle ja vajaalle 500 kausityöntekijälle, toteaa Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

14.4. kello 9.34 Kaksi uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu maanantain aikana kaksi uutta koronatartuntaa. Yhteensä tapauksia on nyt 173.

Pirkanmaalla ei ole vielä kuollut ketään koronaviruksen aiheuttaman sairauden takia.

THL:n mukaan tartuntoja on todettu yli viisi seuraavissa Pirkanmaan kunnissa. Alle viiden tartuntoja ei kerrota:

Kangasala 13

Nokia 5

Orivesi 6

Pirkkala 7

Sastamala 10

Tampere 92

Valkeakoski 13

Ylöjärvi 7

13.4. kello 10.00 Tällaista tehohoito on käytännössä

Suurin osa koronapotilaista tarvitsee tehohoidossa hengityslaitetta. Potilas on itse yleensä tietämätön tilastaan.

Tampereen yliopistollisen sairaalan tehohoidon vastuujohtaja, ylilääkäri Sari Karlsson kertoo tässä jutussa konkreettisesti, millaista hoitoa koronapotilas saa.

11.4. kello 9.45 Koronaeristys ja pitkät pyhät ovat riski valmiiksi hauraalle mielenterveydelle, Taysin psykiatrian palvelut toimivat normaalisti

Pitkät juhlapyhät ovat normaalioloissakin vaikeita ihmisille, joiden mielenterveys horjuu. Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot tuovat tilanteeseen lisähaasteita. Kuntoutusta edistävää toimintaa on vähennetty ja ihmiset ovat aiempaa yksinäisempiä ja vailla normaalin arjen rutiineita.

Taysin psykiatrian palvelut toimivat poikkeustilanteen aikanakin normaalisti, ja apua myös tarvitaan.

– Meillä on havaittavissa, että psykiatriseen sairaalaan on alkanut tulla yhä enemmän potilaita viime päivinä. Ihmisten vointi on selkeästi heikentynyt ja kriisiytynyt, sanoo Taysin psykiatrian toimialuejohtaja Hanna-Mari Alanen.

11.4. kello 9.27 Kuusi uutta tartuntaa

Kiirastorstaina Pirkanmaalla todettiin vain yksi uusi koronavirustartunta. Pitkäperjantain kuluessa testeissä ilmeni viisi uutta tapausta. Pirkanmaan varmistettujen koronatapausten yhteisluku on nyt 162.

Testejä tehdään kriteerit täyttäville kohderyhmille myös pääsiäisen aikaan. Taysin osastoilla on hoidettavana yksittäisiä koronapotilaita.

9.4. kello 20.17 Tavallinen flunssa sai tamperelaisnaisen kehittämään kauppa-apua

Tamperelainen Tarina Rau tarvitsi itse kauppa-apua sairastaessaan flunssaa vähän ennen koronaviruksen leviämistä Suomeen. Avun tarve oli tuoreessa muistissa, kun riskiryhmiä pyydettiin välttämään asiointia kaupoissa.

Ensin syntyivät Facebook-sivut, ja nyt kauppa-apua saa etsittyä ja tarjottua myös karttapohjaisen verkkosivun kautta.

9.4. kello 10.11 Tampereella aletaan tehdä hengityssuojaimia

Ahlstrom-Munksjö alkaa tehdä hengityssuojaimia Tampereella. Tehtaalla tehdään yleensä suodatinmateriaaleja teollisuuteen.

Materiaali soveltuu myös kevyempiin hengityssuojaimiin. Tampereen tehdas kykenee yrityksen mukaan lyhyellä varoitusajalla toimittamaan materiaaleja noin 10 miljoonaan hengityssuojaimeen kuukaudessa.

Myös käsityöläiset tekevät Pirkanmaalla kasvomaskeja:

Pula kasvomaskeista synnytti yllättävän bisneksen Vuokko Hartikaiselle ja monelle muulle pienyrittäjälle: "Aloin käännellä kangaspaloja ja siitä se lähti"

9.4. kello 9.21 Koronatartuntojen määrä kasvanut Pirkanmaalla

Keskiviikkona uusia tartuntoja todettiin kahdeksan.

Yhteensä Pirkanmaalla on todettu 156 tartuntaa. Osa tartunnan saaneista on jo parantunut.

TAYSin erityisvastuualueella sairaalahoidossa on 14 potilasta, mutta mukana ovat myös Hämeenlinnan ja Seinäjoen keskussairaalat. Tehohoidossa on 7 potilasta.

8.4. kello 15.22 Voimia lomauttaa 350 henkilöä

Pirkanmaan Voimia lomauttaa noin 350 henkilöä. Koronarajoitukset ovat vähentäneet merkittävästi Voimian tarjoamien ateria- ja puhtauspalveluiden kysyntää.

Henkilöstön lomauttamistarve on aiempaa arviota vähäisempi, koska yhteistoimintaneuvotteluissa sovittiin myös työjärjestelyistä ja muista säästötoimenpiteistä. Yt-neuvottelut koskivat 600 henkilöä.

8.4. kello 14.39 Seurakunnat aloittivat yt-neuvottelut

Koronan takia Tampereen seurakunnilta jää puuttumaan kirkollisveroja ja vuokratuloja yli kaksi miljoonaa euroa. Seurakunnat aloittivat koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut lomautuksista.

8.4. kello 14.38 Lääkärit huolestuivat, kun potilaat odottavat sydänoireiden kanssa liian pitkään

Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin Sydänsairaalassa äkillisten sydäninfarktien määrä on pudonnut 35 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Ihmiset odottavat sydänoireiden kanssa nyt liian pitkään, mikä voi olla vaarallista.

Lisää aiheesta täällä.

8.4. kello 9.22 Taas neljä uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla on todettu taas neljä uutta koronatartuntaa. Yhteensä tapauksia on 148.

Pirkanmaalla kasvu koronatapauksissa on ollut viime aikoina hyvin tasaista. Ketään ei ole toistaiseksi kuollut Pirkanmaalla koronavirukseen.

7.4. kello 17.38 Poikkeusolot vaikuttavat jätteiden kertymiseen

Koronavirusepidemia on muuttanut jätehuollon painopistettä.

Kodit tuottavat jätettä paikoin aiempaa enemmän, mutta ravintoloista ja kouluista ei tule kerättävää kuten ennen.

Pirkanmaan jätehuolto vinkkaa, että tällä hetkellä jäte kannattaa pakata erityisen hyvin, jotta astiat eivät täyty yli äyräiden. Jos välttämätöntä tarvetta on, tyhjennysväliä voi muuttaa.

Jäteauton kuljettaminen käy nyt tavallista sujuvammin, koska esimerkiksi aamuruuhka on puolittunut. Kuljettajat desinfioivat jatkuvasti sekä käsiään että autojaan.

Jäteasemien käyntejä rajoitetaan epidemian vuoksi. Asemille otetaan vain viisi asiakasta kerrallaan ja heitä kehotetaan pysymään vähintään viiden metrin päässä toisistaan.

7.4. kello 17.28 Pirkkalan kunnan yt-neuvottelut koskevat 165 työntekijää

Pirkkalassa alkoivat yt-neuvottelut tiistaina. Neuvottelut koskevat 165 kunnan työntekijää.

Joukossa ovat pääasiassa koulunkäynnin ohjaajat ja tarvittaessa koulujen muu tukipalveluhenkilöstö, varhaiskasvatuksen henkilöstö, ruoka- ja puhtauspalvelujen henkilöstö, tilapalvelun ja kiinteistönhoidon henkilöstö, vapaa-aikakeskuksen asiakaspalvelukassat ja kirjaston henkilöstö.

Nyt neuvotellaan muun muassa lomautusten ja osa-aikaistamisten tarpeesta sekä toimenpiteiden kohteena olevan henkilöstön määrästä.

Yt-neuvottelut alkoivat, koska monet työt ovat vähentyneet oleellisesti tai kokonaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Mahdollisuutta tarjota korvaavia tehtäviä selvitetään.

7.4. kello 13.55 Syöpäseulonnat joutuvat osittain tauolle epidemian vuoksi

Koronavirusepidemia seisauttaa osan syöpäseulonnoista.

Esimerkiksi Tampere on keskeyttänyt rintasyöpäseulonnan. Lisäksi Tampere ja Orivesi keskeyttivät suolistosyöpien joukkotutkimukset.

Suomessa seulotaan tätä nykyä kohdunkaulan syöpää, rintasyöpää ja tietyillä paikkakunnilla suolistosyöpää.

Seulontoihin osallistuminen on paikoin vähentynyt viruksen ilmaantumisen jälkeen.

7.4. kello 13.45 Koronavirus pakottaa myös Poliisiammattikorkeakoulun erityisjärjestelyihin

Koronaepidemia voi sotkea poliisiksi opiskelevien työharjoittelua.

Osa opiskelijoista ei välttämättä pääse työharjoitteluun kesäkuussa, koska vaadittua voimankäytön näyttökoetta ei voida järjestää kaikille.

Tavallisesti näyttökokeet järjestetään yhtä aikaa suurelle joukollle. Tänä keväänä ne tehdäänkin pareittain koronaviruksen levieämisen ehkäisemiseksi.

Koulun rehtori Kimmo Himberg uskoo kuitenkin, että opiskelijat valmistuvat ajallaan.

Poliisiammattikorkeakoulu myös siirtää perinteisen valatilaisuuden toukokuulta myöhemmäksi. Poliisin eettisen valan antavat kaikki poliisin perustutkinnon suorittaneet poliisit.

7.4. kello 9:19 Pirkanmaalla neljä uutta koronatartuntaa

Maanantain aikana selvisi Pirkanmaalla neljä uutta koronatartuntaa.

Kokonaisluku on nyt 144.

Yksittäisiä koronapotilaita on eri osastoilla hoidossa, sairaanhoitopiiristä kerrotaan.

6.4. kello 18:00 Pirkanmaalla on tehty noin 4 000 koronatestiä

Suomessa on tehty hieman vajaa 33 000 koronatestiä. Eniten testejä on tehty Uudellamaalla, jossa on tähän mennessä testattu lähes 16 000 ihmistä. Se on lähes prosentti alueen asukkaista.

Toiseksi eniten eli noin 4 000 koronatestiä on tehty Pirkanmaalla. Maakunnan väkilukuun suhteutettuna testejä on tehty 790 kappaletta sataatuhatta asukasta kohti.

Näytteitä otetaan ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita sekä terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalta. Lisää aiheesta voit lukea täältä.

6.4. kello 17:10 Pirkanmaan kuntien koronatilanteen voi tarkistaa THL:n kartasta

Pirkanmaan todetut koronatartunnat ovat valtaosin Tampereella. THL:n maanantaisten lukujen mukaan maakunnan pääkaupungissa on todettu 84 virustartuntaa.

Seuraavaksi eniten tartuntoja on Valkeakoskella, jossa niitä on todettu 12. Kagasalla tapauksia on 11 ja Ylöjärvellä seitsemän. Sekä Orivedellä että Pirkkalassa on todettu maanantaihin mennessä kuusi tartuntaa.

Eri kuntien tilanteen näet alla olevasta päivittyvästä kartasta, joka perustuu THL:n tautirekisteriin. Jos kunnassa on todettu alle viisi tartuntaa, niitä ei merkitä karttaan.

6.4. kello 15:45 Suojavarusteista on pulaa vanhustenhoidossa

Tampereen vanhustenhoidon asiakkailla ei ole todettu vielä yhtään koronavirustartuntaa. Palvelujohtaja Mari Patrosen mukaan tämä koskee sekä kotihoitoa että ympärivuorokautista hoitoa. Joillakin työntekijöille on vahvistettu tartunta, mutta he eivät ole altistaneet asiakkaita.

Tampereellakaan hoitajilla ei ole riittävästi suojavarusteita käytössä ja niitä yritetäänkin jatkuvasti saada lisää.

– Silloin, kun on hengitystieoireita, tai esimerkiksi kotihoidon asikkaalta tullaan ottamaan näytettä, kirurgisia suojaimia käytetään. Mutta missään suojaimia ei ole tällä hetkellä tilattavissa, Patronen kertoo.

6.4. kello 13:40 Tampere antaa yrittäjien vuokria anteeksi

Tampere myöntää yrittäjille vuokravapautuksia koronavirusepidemian takia. Osalle vuokralaisista hyvitetään maalis-toukokuun vuokria kokonaan, osalle annetaan 50 prosentin vuokranalennus.

Päätös koskee kymmeniä yrityksiä muun muassa Kauppahallissa, liikunta- ja uimahalleissa ja kirjastoissa. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina.

Vuokravapauden aikana vuokralainen saa harjoittaa vuokrasopimuksen tarkoittamaa toimintaa, jos valtion viranomainen ei ole sitä kieltänyt.

6.4. kello 13:15 Kansanedustajat haluavat hyllyttää sairaanhoitopiirin säästöt

Korona on saanut Pirkanmaan kansanedustajat puolustamaan erikoissairaanhoitoa yhtenä joukkueena. Kaikki Yle Tampereen kyselyyn vastanneet edustajat katsovat, että nyt ei ole aika säästää hoitomenoista.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tämän vuoden budjetti on alijäämäinen, mikä oli johtamassa 20 miljoonan säästöihin. Kansanedustajien mielestä säästöille ei ole perusteita, kun terveydenhoito käy koronan vuoksi täysteholla. Euroja mietitään taas sitten, kun pandemia helpottaa. Enemmän aiheesta voit lukea täältä.

6.4. kello 13:00 Tampereella kehitetään rokotetta koronan toiseen aaltoon

Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus kehittää omaa koronarokotetta. Rokotteen kehittäminen on ihan alussa.

– Kehitämme itse rokotetta ja koko maan kattava tutkimusklinikkaverkostomme on toimintavalmiina myös pandemiatilanteessa, kertoo Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen uudeksi johtajaksi nimitetty professori Mika Rämet.

Rokote ei ehdi valmistua ensimmäisen korona-aallon aikana, mutta se tähtää Rämetin mukaan toisen aallon auttamiseen. Tiedossa ei ole vastaavaa rokotetutkimusta koronan varalta muualla Suomessa. Lisää aiheesta voit lukea tästä artikkelista.

6.4. kello 10:30 Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen koronan vuoksi

Muun muassa Tampereella toimiva Stockmann-tavarataloketju hakeutuu yrityssaneeraukseen. Yhtiön johdon mukaan epidemia on hyydyttänyt asiakasmäärän ja sen myötä tulot.

Stockmannilla oli jo aikaisemmin rahavaikeuksia, mutta viime vuonna aloitettu uudistusohjelma käänsi tuloksen nousuun. Helmikuun jälkeen koronavirus on iskenyt myrskyn lailla tuloihin. Saneeraus kuitenkin mahdollistaa Stockmannin mukaan toiminnan jatkumisen. Lisää aiheesta voit lukea tästä artikkelista.

6.4. kello 9:30 Kolme uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Yhteensä tapauksia on nyt 140.

5.4. kello 15:10 Synnytyssairaaloiden uudet koronakäytännöt puhuttavat

Yliopistolliset sairaalat ovat tehneet linjauksen, että huomisesta alkaen synnyttäjän puolison läsnäolo sairaalassa on rajattu vain synnytykseen. Rajoitus otetaan käyttöön myös Taysissa.

Synnytykseen osallistuvan puolison tai hänen tilallaan olevan tukihenkilön täytyy olla täysin terve. Synnytystä edeltäviin käynteihin puoliso ei voi osallistua, eikä hän saa vierailla sairaalassa synnytyksen jälkeen.

Rajoitus herättää paljon huolta niin synnyttäjien kuin ammattilaistenkin joukossa. Kätilöliiton mukaan sairaaloilla on nyt suuri vastuu varmistaa, että perheet saavat riittävästi tukea. Voit lukea lisää aiheesta täältä.

5.4. kello 13:07 Infektiolääkäri: Korona etenee Pirkanmaalla tasaista tahtia

Taysin infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan tilanne on Pirkanmaalla COVID-19-tapausten osalta edelleen rauhallinen vaikka uusia tapauksia löytyy joka päivä. Tänään Tays kertoi neljästä uudesta tartunnasta, eilen uusia tartuntoja oli 18.

Tartuntaketjut pystytään Pirkanmaalla edelleen pääsääntöisesti selvittämään. Osa tartunnoista ketjuuntuu ulkomaanmatkailuun ja Pohjois-Suomen laskettelukeskuksiin. Joitain tartuntoja on saatu pääkaupunkiseudulta ja osa on perheen sisäisiä tartuntoja, joissa altistuminen on selvä.

– Tapaukset, joissa ei ole mitään tietoa siitä, mistä tartunnan on voinut saada, ovat vielä yksittäisiä Syrjänen sanoo.

Infektiolääkärin koko haastattelun voit lukea täältä.

5.4. kello 11:57 THL: Koko Suomessa nyt 1927 varmistettua tartuntaa

Eri kuntien tilanteen näet alla olevasta kartasta, joka perustuu THL:n julkaisemiin lukuihin. Jos tapauksia on alle 5, niitä ei merkitä karttaan.

5.4. kello 10:15 Etävirpominen pelastaa pääsiäisperinteen poikkeusaikanakin

Tänään vietetään palmusunnuntaita. Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia omassa perhepiirissä voi virpoa perinteiseen tapaan, mutta naapurit ja iäkkäät sukulaiset pitää jättää välistä. Ihmiset ovat kuitenkin keksineet monia tapoja virpoa etänä. Voit myös jakaa omia virpomisvinkkejäsi muille. Yle julkaisee tänään virpomiseen liittyviä kuvia tässä artikkelissa.

5.4. kello 10:02 Kaikki yöjunaliikenne pohjoiseen loppuu maanantaina

Koronavirustilanteen vuoksi pohjoisen yöjunaliikenne jää tauolle maanantaista 6. huhtikuuta alkaen. VR:n mukaan syynä ovat junien merkittävästi laskeneet matkustajamäärät ja hallituksen linjaus vapaa-ajan matkustuksen välttämiseksi. Tampereen kautta kulkeva yöjunaliikenne on tauolla ainakin 24. toukokuuta asti, VR kertoo tiedotteessa.

5.4. kello 9:36 Pirkanmaalla neljä uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu neljä uutta koronatartuntaa. Luku vaihtelee päivittäin paljon, eilen lauantaina kerrottiin 18 tartunnasta.

Ensimmäinen tartunta Pirkanmaalta löytyi tasan kuukausi sitten 5. maaliskuuta.

4.4. kello 16:30 8-vuotiaan monivammaisen pojan hoito puhuttaa

Tampereen yliopistollinen sairaala antoi viime viikolla päätöksen, jossa 8-vuotiaalta monivammaiselta lapselta rajattiin pois hengityskonehoito, mikäli hänen vointinsa huononee. Perheen mukaan lääkäri viittasi päätöksestä kertoessaan koronatilanteeseen.

Tays kieltää koronan vaikuttaneen päätökseen. Voit lukea aiheesta kertovan jutun täältä.

4.4. kello 10:57 Virroilla varaudutaan erillisellä vuodeosastolla

Virroilla sijaitsevalle Kastehelmen vuodeosastolle perustetaan erillinen osasto Virtain ja Ruoveden koronainfektiopotilaille.

Osasto otetaan käyttöön viikolla 15. Alkuun varaudutaan kahdentoista potilaan vastaanottamiseen. Tilanteen vaatiessa potilaiden määrää voidaan nopeallakin aikataululla lisätä jopa kolmeenkymmeneen asti.

– Hoitajien määrää lisätään potilasmäärän sekä hoidon tarpeen mukaisesti , kertoo Keiturin Sote Oy:n toimitusjohtaja Jari Kolkkinen.

Koronaosastolla annetaan happi-, neste- ja lääkehoitoa. Mikäli potilas vaatii tehostettua hoitoa, hänet kuljetetaan infektioambulanssilla Taysiin.

4.4. kello 9:31 Synnyttäjän puoliso pääsee jatkossa mukaan vain synnytyssaliin

Tays tiedottaa, että maanantaista 6.4. lähtien synnyttäjän puolison läsnäolo sairaalassa on rajattu vain synnytykseen. Yliopistolliset sairaalat ovat tehneet linjauksen yhdessä. Synnytykseen osallistuvan puolison tai hänen tilallaan mukana olevan tukihenkilön täytyy olla täysin terve.

Synnytystä edeltäviin käynteihin puoliso ei voi osallistua, eikä hän saa vierailla sairaalassa synnytyksen jälkeen. Muiden vierailijoiden käynnit on kielletty jo aikaisemmin. Rajoitus koskee äitiyspoliklinikkaa, raskauspäivystystä, raskaana olevien osastoa, osastoa 2ab, Perheonnea, naistentautien poliklinikkaa, hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikkaa sekä Tays Hatanpään äitiysultraa. Äiti-vauvapoliklinikalle vauvan saattaa vain yksi vanhempi, jonka pitää olla täysin terve.

Epidemia-aikana äidit ja vauvat pyritään kotiuttamaan mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen, mikäli se on äidin ja lapsen voinnin kannalta mahdollista. Näin pyritään minimoimaan perheiden erillään olosta aiheutuvaa haittaa.

– Koska olemme rakentaneet perhekeskeistä hoitoa jo vuosia ja olleet sitoutuneita siihen, päätös on raskas myös meille, jotka hoidamme synnyttäjiä, vastasyntyneitä ja perheitä, sanoo apulaisylilääkäri Outi Palomäki Taysin naistentautien ja synnytysten vastuualueelta.

4.4. kello 9:27 Pirkanmaalla 18 uutta tartuntaa, testaukseen pääsyn kriteerejä muutetaan

Pirkanmaalla on todettu 18 uutta tartuntaa. Todettujen koronavirustapausten määrä on nyt yhteensä 133.

Koronavirustestien kriteerejä on päivitetty Taysissa perjantaina. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä sekä heidän perheitään kannustetaan hakeutumaan testeihin, jos perheessä on sairastuttu hengitystieinfektioon. Sote-ammattilaisten ja perheenjäsenten lisäksi testataan muun muassa hengitystieoireisia yli 70-vuotiaita, ulkomailta tai Suomen riskialueilta palaavia sekä osastohoitoa tarvitsevia potilaita.

Valtaosa koronaviruksen aiheuttamista sairastumisista on lieviä. Hyvävointisen akuuttiin hengitystieinfektioon sairastuneen ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, ellei hän kuulu testattaviin ryhmiin.

Perjantaista 3.4.2020 lähtien COVID-19-näytteitä otetaan akuuttiin hengitystieinfektioon sairastuneilta seuraavista ryhmistä:

Jos kuulut edellä mainittuihin ryhmiin ja saat äkillisen hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta, ota yhteys puhelimitse työterveyteen, oman kuntasi pandemiavastaanotolle tai Taysin koronaneuvontanumeroon 03 311 65333.

3.4. kello 19: Esi- ja perusopetuksen oppilailla mahdollisuus ruoka-apuun Tampereella

Tampereen kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilailla on mahdollisuus maksuttomaan kouluateriaan myös poikkeusolojen aikana.

Etäopetuksessa olevat oppilaat voivat käydä ruokailemassa arkisin kello 12.30–13 lähimmällä auki olevalla koululla.

Ruoka-annoksia toimitetaan myös niitä tarvitseville kotiin, ja jakelua tehdään kahdesti viikossa. Toiminta pyritään aloittamaan pääsiäisen jälkeen.

Esi- ja perusopetuksen oppilaiden huoltajille lähetetään kysely asiasta Helmi-järjestelmän kautta.

3.4. kello 17.11: koronatartuntoja nyt myös hoivakodeissa

Koronavirustartuntoja on nyt todettu Mehiläisen ja Esperin hoivakodeissa. Mehiläisen mukaan sen hoivakodeissa asuvilla useilla vanhuksilla ja työntekijöillä on havaittu koronatartuntoja. Esperi Caressa tartunnat koskevat vain henkilökuntaa.

Yhtiöistä ei kerrota sairastuneiden tarkkaa määrää asukkaiden ja työntekijöiden yksityisyyteen vedoten. Myöskään sitä ei kerrota, missä päin Suomea tartuntoja on havaittu.

Suomen hoivajäteistä Attendo ei kommentoi lainkaan mahdollisia koronatartuntoja.

3.4. kello 17.08 Kiireetön hammashoito loppuu kriisin ajaksi Tampereella ja Orivedellä

Tampereen kaupungin suun terveydenhuollossa Tampereella ja Orivedellä hoidetaan 6. huhtikuuta alkaen vain kiireellistä ja päivystyksellistä hoitoa tarvitsevat potilaat. Kiireetön hoito keskeytetään koronaviruspandemian ajaksi.

Hammashoitolasta otetaan yhteyttä potilaisiin, joiden vastaanottoaika joudutaan perumaan tai siirtämään ja sovitaan jatkosta.

Tampereelle on avattu suun terveydenhuollon pandemiavastaanotto, jossa hoidetaan koko Pirkanmaan alueen kiireellistä hammashoitoa tarvitsevat potilaat, jotka tarvitsevat erityisjärjestelyjä infektioriskin vuoksi.

3.4. kello 17.03 THL kertoo nyt kunnittain koronavirusten määrät

THL:n kuntakohtaisten koronavirustilastojen mukaan eniten todennettuja tartuntoja on Helsingissä, 511. Kakkosena on Espoo, 161, ja kolmosena Vantaa, 88. Neljäntenä on Tampere, 71 tartuntaa.

3.4. klo 9.18 Viisi uutta tapausta

Pirkanmaalla on todettu taas viisi uutta koronatartuntaa. Kasvuvauhti on Pirkanmaalla hyvin tasainen.

Yhteensä tapauksia on nyt 115.

Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan eritasoisessa osastohoidossa Pirkanmaalla on jonkin verran koronapotilaita.

Taysin erityisvastuualueella koronan takia osastohoidossa on 12 potilasta, joista 4 teholla. Erityisvastuualueeseen kuuluu Tampereen lisäksi Seinäjoki ja Hämeenlinna.

2.4. klo 17.11 Jos lapsi ei ole hoidossa, maksuista saa Tampereella vapautuksen 13.5. asti

Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen, Eppu-kerholaisten sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan huoltajat voivat hakea vapautusta asiakasmaksuista.

Jos lapsi on pois 13.5. asti, asiakasmaksua ei tarvitse maksaa.

Kaupunki toivoo, että yksityiset palveluntuottajat tarjoavat samanlaisen mahdollisuuden. Kaupunki tukee yksityisiä palveluntuottajia kompensoimalla asiakasmaksujen menetystä.

2.4. klo 16.28 Mielenterveyspalveluita on tarjolla tavallista vähemmän, mutta tarve on suurempi

Monet kunnat ja kaupungit ovat supistaneet ja muuttaneet mielenterveyspalveluja koronan vuoksi.

Esimerkiksi terapia- ja hoitoaikoja hoidetaan nyt etänä esimerkiksi puhelimitse. Myös vertaistukiryhmiä ja päivätoimintaa on jouduttu sulkemaan muun muassa Tampereella.

Mielenterveyden keskusliitto pelkää, että kriisi saattaa lisätä mielenterveysongelmia ja pahentaa niitä. Kun palveluita supistetaan nyt, ne saattavat ruuhkautua koronakriisin taituttua.

Tamperelaisen Roni Koukkarin jaksamista korona koettelee pahasti. Hänen tarinansa voit lukea täältä.

2.4. klo 16.01 Tampereen kaupunki jakaa rahaa yksinäisyyttä vähentäville hankkeille

Tampere haluaa vähentää yksinäisyyttä jakamalla rahaa. Rahaa voi hakea uudenlaisille tapahtumille ja toimille, joilla saisi ihmisille yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Hakijana voi olla työryhmä, yritys tai vaikka yksittäinen taiteilija. Haku on jatkuva, mutta 1000 – 5000 euron potteja jaetaan kahden viikon välein.

2.4. klo 15.45 TE-toimisto palkkaa lisää väkeä hoitamaan lomautettujen asioita

Lomautusten nopea kasvu hidastaa työvoimatoimiston palvelua. Pirkanmaan TE-toimisto ei tällä hetkellä pysty välttämättä vastaamaan asiakkaille niin nopeasti kuin on luvattu.

Pirkanmaan TE-toimisto on jo siirtänyt työntekijöitään yrityspalvelujen muutosturvaan. Muutenkin asiakkaiden alkupalveluihin on siirretty väkeä muista töistä.

Toimisto aikoo aluksi palkata 20 henkilöä lisää, auttamaan työttömiksi ja pakkolomalle joutuneita. Lisää määrärahojakin on todennäköisesti tulossa.

2.4. klo 10.21 Koronaepidemia vaikuttaa myös eläinlääkäriasemien toimintaan

Koronaepidemia näkyy myös eläinlääkäriasemilla. Monet niistä ohjeistavat, että lemmikkiä saa saattaa lääkärille vain yksi ihminen, näin esimerkiksi Kangasalan Lillvet ja Lempäälän Pieneläinklinikka.

Eläimienkin kiireettömiä hoitoja on nyt lykätty. Myös Pirkanmaan ainoan ympäri vuorokautisen päivystäjän, eläinsairaala Veterin, asiakasmäärä on vähentynyt. Kiireettömissä hoidoissa, kuten rokotuksissa ja terveystarkastuksissa, näkyy noin viidenneksen lasku ihmisiä kiusaavan koronaepidemian takia.

2.4. klo 9.41 Pirkanmaalla viisi uutta koronatartuntaa

Pirkanmaan eilisen saldo viisi uutta koronatartuntaa. Yhteisluku on nyt 110 tartuntaa. Joitakin koronapotilaita on eri osastoilla.

1.4. klo 15.08 Ely-keskukset tukevat pieniä yrityksiä koronaviruksen kurimuksessa

Pienet yritykset voivat hakea Ely-keskukselta rahaa koronatilanteen hoitoon. Alle viisi ihmistä työllistävät firmat voivat hakea rahaa, jos toiminta on tilapäisesti vaikeutunut tai vaikeutumassa koronaviruksen vuoksi.

Lisäksi yrityksen toiminnan pitäisi arvion mukaan olla tulevaisuudessa kannattavaa. Tukea saa kehittämistoimiin tai tilanneanalyysin tekemiseen. Maa-, metsä- ja kalatalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen yritykset jäävät tuen ulkopuolelle.

1.4. klo 17.34 Pirkanmaalla jo 18 000 ihmistä on yt-neuvottelujen piirissä –valtaosalle kaavaillaan lomautuksia

Tänään on kerrottu jälleen useista uusista yt-neuvotteluista. Esimerkiksi Sastamalassa muovialan Teknikum neuvottelee lomautusten lisäksi yhdeksän henkiön irtisanomisesta. Yhteensä työntekijöitä on noin 300, joista suurin osa Sastamalassa. Aiheesta lisää täältä.

Pirkanmaan kunnista Punkalaidun käynnistää koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Ne voivat johtaa lomautuksiin. Kunnan repertuaarissa on myös muita vaihtoehtoja, kuten lomarahojen vaihto vapaaksi tai henkilöstön siirto toisiin tehtäviin.

Myös esimerkiksi jalkapalloseura Ilves on ilmoittanut yt-neuvotteluista. Ilves Edustus Oy työllistää yli 30 henkiöä.

1.4. klo 13.30 Pirkanmaalla varaudutaan tehohoitopaikkojen tuplaamiseen

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri varautuu kaksinkertaistamaan tehohoitopaikkojen määrän koronaviruksen takia. Tehopaikkoja aiotaan nostaa asteittain viidestäkymmenestä sataan.

Suurin osa paikoista olisi koronaviruksen vakavasti sairastuttamien potilaiden hoitoon, pienempi osa muille potilaille.

Toistaiseksi koronapotilaille varatuille tehohoitopaikoille on ollut Tampereella vielä hyvin vähän käyttöä. Muille tehohoitopotilaille tarkoitetuista paikoista käytössä on noin 65 prosenttia.

1.4. klo 9.56 Neljä uutta tartuntaa

Uusien koronatartuntojen lukumäärä Pirkanmaalla on viimeisen vuorokauden ajalta neljä. Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 105.

Pirkanmaalla todettujen tartuntojen määrä on pysynyt tasaisena. Pirkanmaalla ei ole vielä raportoitu koronan aiheuttamista kuolemista.

31.3. Nokia jakaa noutoruokaa koululaisille

Noutoruoan jakelu etänä opiskeleville koululaisille on lähtenyt hyvin liikkeelle Nokialla. Ensimmäiselle jakokerralle tilattiin yli sata annosta.

Noutoruoka on tarkoitettu niille kotona opiskeleville lapsille, joiden perheillä on ollut vaikeuksia järjestää kotilounasta.

31.3. Jäteasemilla asiointia rajoitetaan

Pirkanmaan Jätehuolto ottaa jäteasemille vain viisi asiakasta kerrallaan. Toiveena on, että ainoastaan välttämättömät jätteet vietäisiin jäteasemille.

31.3. Suuri tutkijatapaaminen siirtyy verkkoon

Koronavirus panee suuren mediatutkijoiden konferenssin suunnitelmat uusiksi jo toistamiseen.

Pekingistä Tampereelle siirretty tapaaminen on päätetty muuttaa verkossa pidettäväksi. Siitä on tulossa Suomen laajin nettikonferenssi.

31.3. Sandvik lomauttaa 1 400 Tampereella

Sandvikin yt-neuvottelut ovat päättyneet. Tampereelta lomautetaan 1 400 työntekijää ja toimihenkilöä.

Lomautukset tehdään jaksoittain, riippuen työtehtävistä. Myös lomautuksen kesto riippuu töistä. Enimmillään lomautus kestää 90 päivää.

Pirkanmaalla yli 18 000 työntekijää on yt-neuvottelujen piirissä koronatilanteen takia.

31.3. kello 9.31 Pirkanmaalla neljä uutta tartuntaa

Pirkanmaalla varmistui maanantaina 30. maaliskuuta neljä uutta tartuntaa. Se on yksi enemmän kuin sunnuntaina. Kaikkiaan Pirkanmaalla on nyt todettu 101 koronatartuntaa.

Tiedot perustuvat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sivullaan julkaisemiin lukuihin.

30.3. klo 19.40 Hämeenkyrö aloittaa yt-neuvottelut

Hämeenkyrön kunnanhallitus päätti maanantai-iltana, että kunta aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut alkavat välittömästi.

Neuvotteluja käydään muun muassa henkilöstön siirtämisestä suljetuista toiminnoista niihin, joissa tekijöiden tarve on lisääntynyt tai lisääntyy. Myös henkilöstön mahdollisuudet tehdä etätyötä selvitetään. Lomautukset ovat mahdollisia.

Henkilöstön yt-neuvottelut ovat päättäjien listalla maanantaina myös Parkanossa ja Pirkkalassa.

30.3. klo 16.48 Konecranes aloittaa yt-neuvottelut

Nostureita valmistava Konecranes on aloittamassa yt-neuvottelut, joiden tavoitteena ovat lomautukset. Neuvotteluissa on mukana koko Suomen henkilöstö, 2000 työntekijää. Tampereella heistä työskentelee 60.

Koronaepidemian takia monet Konecranesin asiakkaista rajoittavat Konecranesin pääsyä toimitiloihinsa, mikä vaikuttaa firman koneiden asennuksiin ja huoltoihin.

Pirkanmaalla on yt-neuvottelut yli 200 yrityksessä koronan vaikutusten takia.

Tänään yt-neuvotteluista ilmoittivat myös muun muassa teräsyhtiö SSAB sekä Altia ja Fiskars.

30.3. klo 10.02 Pirkanmaalla kolme uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on kolme uutta todettua koronatartuntaa. Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 97.

29.3. klo 14.34 Kaksi tehohoidossa TAYSin erityisvastuualueella

Kaksi potilasta on tehohoidossa koronan takia TAYSin erityisvastuualueella. Erityisvastuualueeeseen kuuluu muitakin sairaaloita kuin Tampereen yliopistollinen sairaala.

29.3. klo 11.47: 20 uutta tehopaikkaa TAYSissa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen sanoo Twitterissä, että TAYSin valmistautuminen epidemiaan on edennyt hyvin.

– 20 uutta tehopaikkaa ja koronaosasto ovat valmiina ja 200 hoitajaa koulutettu. Lisävalmiutta toteutetaan vaiheittain, Martikainen sanoo.

29.3. klo 9.44 Pirkanmaalla on 5 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on kuluneen vuorokauden aikana todettu viisi uutta koronavirustartuntaa.

Kokonaismäärä on nyt 94 positiivista laboratoriotesteillä varmennettua tartuntaa.

28.3. klo 12:32 Lempäälä sulkee Birgitan polun kodat, laavut ja käymälät

Lempäälän kunta on sulkenut Birgitan polun kodat, laavut ja ulkokäymälät koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi.

Myös puuliiterit on suljettu, jotta omatekoisia tulipaikkoja ei tehtäisi taukopaikkojen läheisyyteen.

Kunta suosittaa lähiretkeilyä omien eväiden kanssa. Liikkujia muistutetaan huomioimaan jokamiehenoikeudet sekä ruohikko- ja metsäpalovaroitukset.

28.3. klo 10:27 Pirkanmaalla 18 uutta tartuntaa, yhteensä tapauksia nyt 89

Pirkanmaan koronavirustartunnoissa on harpattu askel ylöspäin. TAYS tiedottaa, että perjantai-iltaan mennessä saatujen positiivisten laboratoriovastausten saldo on nyt 18 uutta tartuntaa.

– Pirkanmaan tapaukset ovat suurimmaksi osin tuontitavaraa, eli tartunta on saatu ulkomailta tai pohjoisen laskettelukeskuksista, kertoo Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen.

Joitakin tartuntoja on tullut perhepiirin lähikontaktien kautta. Syrjäsen mukaan kuluneella viikolla on myös todettu yksittäisiä tapauksia, joissa tartuntaketjua ei pystytä määrittämään.

Koronatartunnan vuoksi sairaalahoidossa on Pirkanmaalla muutamia henkilöitä. Tehohoitoa ei toistaiseksi ole tarvittu

28.3. klo 9:25 Valkeakoskella nyt yhteensä yhdeksän koronatartuntaa, kaupungin kauppapalvelu päivystää karanteenissa olijoiden avuksi

Valkeakoskella on todettu perjantain 27.3. aamupäivään mennessä yhteensä yhdeksän koronavirustartuntaa. Tartunnan saaneet henkilöt on asetettu eristykseen ja heidän lähikontaktinsa karanteeniin.

Kaupunki on järjestänyt apua henkilöille, jotka eivät nyt pääse liikkumaan kodistaan. Karanteenissa ja eristyksessä olijat, jotka tarvitsevat apua kauppa- ja apteekkiasioiden järjestämisessä, voivat olla yhteydessä kaupungin kauppapalveluun numeroon 040 335 7416.

Lisäksi suositellaan, että valkeakoskelaiset vastaisivat puhelimeen, vaikka soitto tulisi tuntemattomasta numerosta. Näin terveyskeskuksesta saadaan mahdollisimman nopeasti yhteys kaikkiin koronavirustartunnalle altistuneisiin henkilöihin. Mikäli on jo käynyt koronavirustestissä, suositellaan olemaan koko ajan tavoitettavissa, jotta vastauksesta ja mahdollisen tartunnan aiheuttamista toimenpiteistä voidaan ilmoittaa.

27.3. klo 19:26 Koronaviruksen takia aloitettujen yt-neuvottelujen piirissä on Pirkanmaalla jo lähes 13 000 työntekijää

Lähes 13 000 työntekijää Pirkanmaalla on koronaviruskriisin takia alkaneiden yhteistoimintaneuvottelujen piirissä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön tilannekatsaus.

Pirkanmaan suurista työllistäjistä esimerkiksi Sandvik Mining and Construction sekä Nokian Renkaat ovat ilmoittaneet yhteensä tuhansia työntekijöitä koskevista yt-neuvotteluista koronavirusepidemian takia.

Koko maassa yt-neuvottelujen piirissä oli perjantaina samasta syystä lähes 260 000 työntekijää.

Koronavirusepidemia ja hallituksen määräämät liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ovat aiheuttaneet massalomautuksia vientiyritysten lisäksi myös palvelualojen yrityksissä, kuten ravintoloissa.

27.3. klo 12.30 Nokian renkaat lomauttaa Suomen henkilöstönsä koronan vuoksi

Nokian renkaan lomauttaa koko Suomen henkilöstönsä enintään 90 päiväksi. Lomautuksen piirissä on 1 630 henkilöä, jotka työskentelevät Nokian renkalla, Nokian raskailla renkailla, Vianor holdingissa ja Vianorilla. Toimenpiteiden taustalla on koronaviruspandemian aiheuttama lisääntynyt epävarmuus auto- ja rengasmarkkinalla.

Lomautus totetutetaan jaksoittain tämän vuoden aikana ja Vianorissa helmikuuhun mennessä

Sekä henkilöautonrenkaissa että raskaiden renkaiden tuotannossa alkaa 6. huhtikuuta kahden viikon seisokki. Nopealla toimeenpanolla pyritään ehkäisemään koronaviruksen leviämistä.

27.3. klo 9.55 Korona peruu 1 500 tapahtumaa Tampereen seudulla

Koronavirus vaikuttaa yli 2 000 tapahtuman järjestämiseen Tampereen seudulla. Näistä tapahtumista 73 prosenttia on peruttu ja 23 prosenttia siirretty tai siirretään. Neljä prosenttia tapahtumista järjestetään vaihtoehtoisella tavalla, esimerkiksi netissä

Peruttujen tapahtumien arvioitu yleisömäärä olisi ollut lähes 900 000.

Tiedot perustuvat Tampereen kaupungin kyselyyn, joka tehtiin lähes 400 kulttuuri- ja urheiluorganisaatiolle.

Kyselyyn saatiin vastaus 129 organisaatiolta. Kyselyyn vastanneet tapahtumajärjestäjät arvioivat, että niille tulee tappiota noin 10,5 miljoonaa euroa.

27.3. klo 9.35 Pirkanmaalla 10 uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla varmistettiin viimeisen vuorokauden aikana 10 uutta koronatartuntaa. Luku on suurempi kuin minään muuna päivänä tähän mennessä. Valtaosa todetuista tartunnoista on edelleen peräisin ulkomaan matkoilta. Tähän mennessä Pirkanmaalla on todettu 71 varmistettua tartuntaa. TAYS kertoo, että tilanne sairaalassa on rauhallinen.

26.3. klo 17.49 Tampere pidentää yritysten maksuaikoja

Tampereen kaupunki aikoo sovitella korottomia maksuaikoja yrityksille ja yhteisöille helpottamaan korona-viruksen aiheuttamissa talousvaikeuksissa.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että yritysten ja yhteisöjen laskujen, kuten maa- ja tilavuokrien eräpäivää siirretään kesäkuun loppuun asti, mikäli yritys tai yhteisö itse tällaista kaupungille esittää.

Mahdollisiin väliaikaisiin vuokranalennuksiin tai maksuvapautuksiin kaupunki ottaa kantaa vasta myöhemmin.

26.3. klo 16.57 Uudenmaan eristäminen tuntuu Tampereellakin, rautatieasema tyhjillään

Uudenmaan sulkeutuminen näkyy Pirkanmaalla saakka. Tieto maakunnan eristämisestä kerrottiin keskiviikkona, ja jo torstaiaamuna Tampereen rautatieasema on poikkeuksellisen hiljainen.

Tieliikennekeskuksesta Tampereelta kerrotaan, että koronaepidemia ja sen hillitsemiseksi tehdyt toimet ovat tähän mennessä hiljentäneet maantieliikennettä noin kolmanneksella. Vielä ei osata arvioida, miten paljon tiet Tampereen ja Helsingin välillä hiljenevät entisestään Uudenmaan eristämisen myötä.

Pirkanmaan maakuntajohtaja Esa Halme vetoaa, että liikkumisrajoituksia noudatettaisiin. Muutoin sulkutoimia saatetaan tarvita myös muiden maakuntien, kuten Pirkanmaan osalta.

26.3. klo 15.55 Varotoimia kiristetty: vanhemmat saavat nähdä tehohoidossa olevia nukutettuja lapsiaan 20 minuuttia

Koronavirusriski on tiukentanut vierailukäytäntöjä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Vanhemmat saavat nähdä tehohoidossa olevia hengityskoneessa hoidettavia lapsiaan vain 10 minuuttia kaksi kertaa päivässä.

Kyseessä on sairaalan teho-osasto, jossa hoidetaan sekä aikuisia että lapsia. Tehohoidon vastuualuejohtaja Sari Karlsson toivoo vanhemmilta ymmärrystä vaikeassa tilanteessa.

26.3. klo 13.50 Uudenmaan eristäminen voi kaataa bussiyhtiöitä

Päätös eristää Uusimaa muusta maasta voi ajaa linja-autoyhtiöt konkurssin partaalle. Esimerkiksi pirkanmaalainen Väinö Paunu ajaa tavallisesti pääkaupunkiseudulle kymmeniä vuoroja päivittäin.

Koronavirukseen liittyvien rajoitusten vuoksi matkustus on jo nyt vähentynyt rajusti. Ensimmäisellä yt-kierroksella lomautettiin 40 henkilöä.

Uudenmaan eristäminen muusta maasta panee yhtiön kamppailemaan olemassaolosta, sanoo toimitusjohtaja Martti Paunu.

– Huomenna on jatkopalaveri, jossa katsotaan, onko tarvetta lomauttaa lisää. Koitetaan pitää firma pystyssä. Kyllä se sen verran kova paikka on, Paunu sanoo.

26.3. klo 13.11 Tampereen kaupunki siirtää henkilöstöä sotetöihin, Akaa kartoittaa osaajia

Tampereen kaupunki selvittää, mistä tehtävistä saataisiin lisäväkeä sosiaali- ja terveyspuolen töihin. Tähän mennessä on esimerkiksi siirretty terveysasemilta lääkäreitä ja hoitajia pandemiavastaanotolle. Kotihoitoon on siirtynyt henkilöstöä mm. päiväkeskuksista ja suunnittelusta.

Osa kaupungin palveluista on suljettu, ettei koronavirus leviäisi. Valtaosa palvelutuotannosta toimii silti normaalisti.

Akaa taas kerää sote-osaajien reserviä. Kaupunki pyytää sosiaali- ja terveydenhuollon osaajia ilmoittautumana, jos he voivat olla käytettävissä kasvavassa työtaakassa.

26.3. klo 9.28 Pirkanmaalla 7 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla varmistettiin torstain kuluessa kaikkiaan seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Tähän asti tartuntoja on laboratoriotesteillä varmistettu yhteensä 61.

26.3. klo 7.00 Lisäväkeä sairaaloihin, kiireetöntä hoitoa lykätään välittömän tarpeen hyväksi

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä valmistaudutaan palkkaamaan lisäväkeä koronaepidemian takia. Listalla ovat keväällä valmistuvat opiskelijat ja muut ulkopuoliset.

Aluehallintovirasto kartoittaa, kuinka ja paljonko yksityisen puolen hoitohenkilöstöä voidaan saada avuksi.

Kiireetöntä hoitoa on sairaaloissa jo alettu ajaa alas. Siitä vapautuneita työntekijöitä koulutetaan parhaillaan koronapotilaiden hoitoa varten tarkkailuosastoille, vuodeosastoille ja teho-osastolle.

25.3. klo 19.15 Ravintolat pohtivat uusia tapoja palvella asiakkaitaan, osa menee kokonaan kiinni

Hallituksen linjaus ravintolatoiminnan keskeyttämisestä ja ruoan myymisestä ulos ainoastaan take away – tapaan ei tullut lopulta suurena yllätyksenä pirkanmaalaisille ravintola-alan yrittäjille.

Pirkanmaan matkailu- ja ravinto alan yrittäjien puheenjohtaja Iiris Mäkisenmukaan suurin osa maakunnan ravintola-alan yrityksistä sulkee ravintolansa kokonaan hallituksen määräämien rajoitusten ajaksi. Samaa mieltä on myös Tampereen kauppahallissa Luomuravintola Leoa pyörittävä Vesa Salo.

– Tässä on jo pari viikkoa mietitty asiaa ja nyt on pohdinnassa, kehitetäänkö tähän nyt noutopalvelu- sekä kotiinkuljetustoimintaa ja pidetään paikka avoinna take away – mentaliteetilla.

Vesa Salo myöntää, että harkinnassa on myös koko toiminnan sulkeminen siihen asti, kun rajoitukset ovat ohi. Yrittäjää kalvaa kuitenkin epätietoisuus siitä, kuinka kauan tilanne jatkuu.

Kahta ravintolaa Tampereella pyörittävä Mika Roito on kehittänyt nopeasti ravintoloilleen uudenlaiset konseptit.

– Bertha tuottaa tiistaisin kokkien kotona tekemää ruokaa neljän hengen annoksina kotona lämmitettäviksi. Huberista puolestaan myydään pihvejä torstaisin kotona paistettaviksi.

Roito on ottanut konseptiinsa niin noudon kuin kotiinkuljetuksen. Tuotteet voi noutaa mukaansa ravintoloiden takapihalta tai ne toimitetaan asiakkaalle kotiin.

25.3. klo 16.24 Pirkanmaalla jo yli 10 000 ihmistä yt-neuvottelujen piirissä

Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan koronavirustilanteen seurauksena Pirkanmaalla on yt-neuvotteluiden piirissä nyt 10 477 henkilöä. Neuvotteluja käydään kaikkiaan 169:ssä yrityksessä.

Miisteriö julkaisee päivittäin luvut lomautettujen ja yt-neuvotteluiden piirissä olevien henkilöiden määrästä. Myös työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuneiden määrä on lähtenyt jyrkkään kasvuun viime päivinä.

25.3 klo 13.58 Metso laajentaa mahdollisia lomautuksia koskevia yt-neuvotteluitaan

Konepajayhtiö Metso laajentaa yt-neuvotteluitaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia. Ne koskevat nyt Tampereella 820 työntekijää.

Yhtiön mukaan mahdollisten lomautusten kesto voi olla enimmillään 90 päivää. Jos lomautuksiin päädytään, niiden tarkempi ajoittuminen selviää neuvotteluissa.

Metsolla on Tampereella kivenmurskausteknogiaan erikoistunut teknologiakeskus.

25.3. klo 11.57 Särkänniemen salibandycup perutaan

Myös suuri nuorten salibandyturnaus Tampereella perutaan koronaviruksen takia. Toukokuun alkupäiviksi 2.–3.5. suunniteltua Särkänniemen salibandycupia ei järjestäjien mukaan pystytä pitämään samanlaisena myöskään myöhemmin tänä vuonna.

Ilmoittautuneille joukkueille ei tule perumisesta kuluja. Järjestäville seuroille Kooveelle ja Classicille taloudellinen haaste on merkittävä.

Perinteinen turnaus piti järjestää seitsemättätoista kertaa. Viime vuonna turnaukseen osallistui 195 joukkuetta.

25.3. klo 10.08 Pirkanmaalla kahdeksan uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa tiistaisista näytteistä. Sairaalan puolella on sairaanhoitopiirin mukaan vielä rauhallinen tilanne.

Maakunnassa on nyt todettu kolmen viikon sisällä yhteensä 54 tartuntaa, mutta sairastuneiden todellinen määrä on suurempi. Osa sairastuneista on jo parantunut.

24.3. klo 19.33 Nokian kaupunki aloittaa yt-neuvottelut

Koronaviruksen aiheuttamien yt-ilmoitusten ketju saa jatkoa. Tällä kertaa mahdollisesta tarpeesta vähentää työtehtäviä väliaikaisesti kertoi Nokian kaupunki.

Kaupunginhallitus päätti tiistaina, että se esittää yt-neuvottelujen käynnistämistä koronaviruksen takia.

Neuvottelut koskevat niitä työntekijöitä, joiden työnteko on keskeytynyt yksiköiden sulkemisen vuoksi ja joille ei ole pystytty osoittamaan muuta työtä.

Nokia selvittää mahdollisuuksia siirtää henkilöstöä korvaaviin tehtäviin kriittisten palvelujen turvaamiseksi.

Esimerkiksi useita siivoojia on jo siirretty yksiköstä toiseen. Lisäksi työntekijöitä on siirretty muista tehtävistä muun muassa kuljettamaan ikäihmisille kauppaostoksia.

Osa henkilöstön työtehtävistä säilyy myös lähes ennallaan.

– On kuitenkin todennäköistä, että joidenkin työtehtävät päättyvät väliaikaisesti, eikä kaikille ei löydy korvaavia töitä, tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun) sanotaan.

24.3. klo 18.14 Nyrkkeilijä Mira Potkoselle olympialaisten siirto ei tullut yllätyksenä – harjoittelu karanteenioloissa jatkuu

Nokialainen olympiamitalisti Mira Potkonen kertoo odottaneensa tietoa olympialaisten kohtalosta. Hän sanoo yhä tähtäävänsä Tokioon, vaikka kisat siirtyvätkin vuodella eteenpäin. Potkonen täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

– Nyt kun siirto vuodelle 2021 on selvillä, voimme alkaa tekemään omia suunnitelmia, Potkonen sanoo tiedotteessa.

Potkonen kertoo harjoittelevansa päivittäin karanteeniolosuhteissa maaliskuun loppuun saakka. Huhtikuun alussa tarkoitus on etsiä sopivat harjoitustilat.

Potkonen palasi viime viikolla Lontoosta sen jälkeen, kun Euroopan olympiakarsinnat keskeytyivät koronaviruksen takia.

Potkonen sai pronssia vuonna 2016 Rion olympiakisoissa.

24.3. klo 15.00 Nokialla voi pian tarvittaessa noutaa kouluruoan kotona opiskelevalle

Nokia alkaa tarjota noutoruokaa etäopetuksessa oleville koululaisille. Palvelu on suunnattu niille perheille, joilla on ollut vaikeuksia järjestää kotiruokailu etänä opiskeleville.

Palvelu on käytössä maanantaista 30. maaliskuuta lähtien.

Lounaana tarjotaan pääruoka. Jäähdytetty ruoka on noudettavissa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12 mennessä oman lapsen lähiopetusyksiköstä.

Koulujen muutokset kannattaa huomioida ennen ruoan tilausta ja noutoa.

24.3. klo 13.35 Sandvik aloittaa yli 2 000 työntekijän yt-neuvottelut

Kaivoslaitteiden valmistaja Sandvik aikoo lomauttaa työntekijöitä. Yt-neuvottelut alkavat Lahden, Tampereen ja Turun toimipisteissä.

Neuvottelut koskevat työntekijöitä, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä. Yritys yrittää selvitä enintään kolmen kuukauden lomautuksilla.

Sandvik työllistää Suomessa noin 2 400 henkilöä. Tampereella työskentelee noin 1 400, Turussa noin 650 ja Lahdessa 150 henkilöä. Tuotannosta yli 95 prosenttia menee vientiin.

Yrityksen mukaan koronavirustilanne alentaa kysyntää ja vaikuttaa tuotantoon.

24.3. klo 13.29 Hämeenkyrö: Kenenkään kuntalaisen ei olisi hyvä matkustaa Uudellemaalle

Hämeenkyrö on antanut kunnan työntekijöille vakavan suosituksen pidättäytyä kaikista matkoista Uudellemaalle. Työntekijöiden ei olisi suositeltavaa matkustaa Uudellemaalle edes vapaa-ajallaan.

Koronavirustartuntoja on Suomen maakunnista ollut selvästi eniten Uudellamaalla. Muita Suomen alueita Hämeenkyrön suositus ei koske.

Jos työntekijä kuitenkin jostain syystä käy Uudellamaalla, Hämeenkyrö suosittelee jäämään viideksi päiväksi etätöihin. Etätöitä on toki pyritty Hämeenkyrössäkin lisäämään muutenkin mahdollisimman paljon, kuten joka puolella Suomea.

Myös kuntalaisten toivotaan välttävän matkustusta Uudenmaan maakunnan alueelle.

24.3. klo 12.58 Kriisin jatkuminen uhkaa ammattiin opiskelevien valmistumista

Ammattikoulussa opiskelevat saattavat valmistua tänä vuonna myöhemmin. Työharjoittelupaikkoja ei tahdo löytyä eikä näyttöjä pysty helposti suorittamaan.

Tampereen seudun ammattiopistossa Tredussa järjestetään alle kymmenen hengen opetusryhmiä keväällä valmistuville ja erityistä tukea vaativille opiskelijoille.

Tästä huolimatta monen valmistuminen uhkaa siirtyä ainakin syksyyn.

Myös Tredussa opiskellaan pääosin etänä. Yle tapasi kondiittorimestari Esa Salon, joka opetti kreemin pursotusta läppärin välityksellä kotikeittiöstään.

24.3. klo 10.55 Tampereen seurakuntien ruoka-apukeräykseen kertyi nopeasti rahaa

Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat alkoi maanantaina kerätä rahaa ruokakasseja varten. Tavoite eli 10 000 euroa tuli täyteen alle vuorokaudessa. Sillä saadaan 500 ruokakassia.

Seurakunnat jatkaa rahan keräämistä, sillä avuntarve on suuri varsinkin köyhissä lapsiperheissä. Koska perinteinen ruokajakelu on peruttu, seurakunnan väki vie ruokakasseja suoraan kotiovelle.

Diakonit varmistavat, että apu menee suurimmassa hädässä oleville.

24.3. klo 10.26 Pirkanmaalla on todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa

Pirkanmaalla on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat todettiin laboratoriotesteillä maanantain näytteistä.

Tartuntoja on nyt todettu maakunnassa yhteensä 46, mutta todellinen sairastuneiden määrä on suurempi.

Ensimmäinen tartunta todettiin Pirkanmaalla 5. maaliskuuta eli noin kolme viikkoa sitten, joten osa sairastuneista on jo parantunut.

Testejä tehdään tällä hetkellä oireiden mukaan vain terveydenhuoltoalan ammattilaisille, matkoilta palanneille ja riskiryhmille.

24.3. klo 8.20: Monet festivaalit joudutaan perumaan tai lykkäämään

Korona pakottaa tamperelaiset kesäfestivaalit tekemään ohjelmamuutoksia ja varasuunnitelmia. Esimerkiksi huhtikuun alussa pidettävä Tampere Biennale (siirryt toiseen palveluun) on kokonaan peruttu.

Toukokuun lopussa järjestettävällä Tanssivirtaa (siirryt toiseen palveluun)-tapahtumalla on vielä avoinna kaksi vaihtoehtoa: joko siirtää tapahtuma syksyyn tai peruuttaa se kokonaan. Taiteellinen johtaja Anniina Kumpuniemi lupaa, että päätös tehdään pikapuoliin.

Tampereen Kitarafestivaalin (siirryt toiseen palveluun) johtaja Tomi Tolvanen sanoo, että kansainvälisen kilpailu on jo peruutettu.

– Festivaalin valmistelutyötä kuten artistiesittelyjen käännöksiä jatketaan. Tapahtumaan palataan kuitenkin ennen pitkää kun tilanne rahoittuu. Onneksi nyt ehdittiin juuri ja juuri vetää käsiohjelmat ja julisteet ajoissa pois painosta.

Tampereen Ratinassa oli määrä pelata asunnottomien MM-jalkapallokisat kesä-heinäkuun vaihteessa. Myös ne on peruttu eikä kaupungin tapahtumajohtaja Perttu Pesä osaa ennakoida jatkoa.

– Tänä vuonna kisoja ei ehditä pitää, joten katsomme miten käy. Kisoillehan on jo tuleville vuosille isäntiä valittuna.

Myös Pispalan Sottiisi (siirryt toiseen palveluun) joutuu pikapuoliin päättämään, miten alkukesän tapahtumaa joudutaan sopeuttamaan koronan vuoksi. Sitä ei kuitenkaan olla perumassa kokonaan.

23.3. klo 16.20 Pelastuslaitoksella on ollut rauhallinen viikko

Pirkanmaan pelastuslaitoksen hälytysmäärät ovat tippuneet reilusti koronaepidemian myötä. Hälytystehtäviä on ollut viimeisen viikon aikana 20–30 prosenttia vähemmän kuin tavallisesti.

Liikenteen puolella vähennys selittyy jo sillä, että liikennemäärät ovat tippuneet reilusti ja samalla onnettomuuksia sattuu vähemmän.

Palopäällikkö Jari Niemisen mukaan rauhallinen tilanne antaa väljyyttä arkeen. Valmiustaso Pirkanmaan pelastuslaitoksella on edelleen hyvä.

23.3. klo 15.40 Tampereella loppui hiihtäminen, myös Sappee sulkee

Tampereen kaupunki sulkee Kaupin tykkilumiladun ja lopettaa sen ylläpidon. Kaupungin tiedotteen mukaan syynä on se, että valtioneuvoston ohjeistusta ihmisten riittävästä etäisyydestä toisiinsa on mahdoton valvoa.

Kaupin latu on ollut jo pitkään Tampereella ainoa paikka, jossa on päässyt hiihtämään. Esimerkiksi viikonloppuna ladulla oli paljon hiihtäjiä ja hiihtovälit olivat lyhyet. Hiihtämistä harjoiteltiin myös ryhmissä.

Myös Pälkäneellä toimiva Sappeen matkailukeskus tiedotti maanantaina, että sen talvikausi loppuu samana päivänä kello 20.

23.3. klo 14.25 Veritilanne on hyvä – luovuttamaan pääsee vain ajanvarauksella

SPR:n veripalvelussa Tampereella on tällä hetkellä hyvä veritilanne. Veripalvelutoimistossa Koskikeskuksessa voi luovuttaa verta vain ajanvarauksella, jotta luovuttajien määrä ei kasva kerralla liian suureksi. Veripalvelutoimiston esimies Päivi Metsola kertoo, että esimerkiksi maanantaina ajanvaraukset ovat täynnä ja luovuttajia on tulossa riittävästi.

– Tilanne on hyvä koko maassa ja muissakin toimistoissa ajanvaraukset ovat aika täynnä, Metsola sanoo.

Vaikka kiireettömiä leikkauksia on peruttu, verta tarvitaan edelleen muissa leikkauksissa ja esimerkiksi onnettomuuksien uhreille.

Korona on tiukentanut verenluovutuksen rajoituksia. Nyt verta ei voi luovuttaa kahteen viikkoon minkään ulkomaan matkan jälkeen. Veripalvelusta myös muistutetaan, että verta voi luovuttaa vain täysin terveenä.

Verenluovuttaminen on edelleen turvallista eikä se heikennä vastustuskykyä.

23.3. klo 12.40 Teurastamot toimivat normaalisti

Teurastamojen toimintaa on pystytty Ruokaviraston mukaan jatkamaan normaalisti poikkeustilanteesta huolimatta. Ruokaviraston mukaan koronavirus ei tiettävästi ole aiheuttanut työntekijäpulaa niissä.

Esimerkiksi sastamalalaisessa Liha Hietasen teurastamossa tilauskanta on hieman kasvanut. Toisaalta ravintoloiden sulkemiset ja esimerkiksi oppilaitosten suurkeittiöiden muutokset saattavat vähentää lihantarvetta.

Teurastamon toimitusjohtaja Timo Hietanen kannustaa ostamaan kriisin aikana suomalaisia tuotteita, jotta huoltovarmuus säilyy tulevaisuudessakin.

23.3. klo 10.34 Kolme uutta tartuntaa Pirkanmaalla

Pirkanmaalla on todettu sunnuntain testeissä kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja on siis yhteensä 38, mutta todellinen sairastuneiden määrä on suurempi.

Koronatartuntaa ei testata kaikilta, vaan ainoastaan potilaiden kanssa tekemisissä olevilta terveysalan ammattilaisilta ja riskiryhmiltä sekä oireilevilta ulkomailta palaavilta ihmisiltä.

22.3. klo 12.45 Ellivuori sulkee hissinsä, Sappeen laskettelukausi jatkuu

Koronavirusepidemia vaikuttaa hiihtokeskusten toimintaan myös Pirkanmaalla.

Sastamalan Ellivuoren rinteet ovat avoinna sunnuntaina 22.3. kello 18 saakka, jonka jälkeen hiihtokeskuksen kausi päättyy.

– Haluamme kantaa oman vastuummme tänä vaikeana aikana, ehkä näin voimme osaltamme hidastaa koronaviruksen leviämistä, todetaan hiihtokeskuksen verkkosivuilla.

Pälkäneellä sijaitsevan Sappeen toiminta sen sijaan jatkuu normaalisti. Rinnejohtaja Kosti Puurunen kaipaa hallitukselta ohjeita ja päätöksiä rinnekeskusten toiminnan suhteen.

– Nyt kaivattaisiin selkeitä määräyksiä. Muuten on vaikeaa tehdä päätöksiä suuntaan jos toiseen. kaivattaisiin selkeitä määräyksiä

Puurusen mukaan Sappeen aukioloa pohditaan hiihtokeskuksen johtoryhmässä alkuviikosta.

Levi ja Ylläs ilmoittivat sunnuntaina päättävänsä kautensa etuajassa.

22.3. klo 9.15 Kuusi uutta korona-tartuntaa lauantaina

Taysissa löydettiin lauantaina kuusi uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan Pirkanmaalla on todettu koronavirus 36 ihmisellä. Näistä 16 on varmennettu tällä viikolla.

21.3. klo 14.00 Joukkoliikenteen vuorot vähenevät

Pirkanmaan Ely-keskus kertoo linja-autoliikenteen vuorojen vähenevän koko maakunnassa. Koulujen ja oppilaitosten sulkeuduttua osa koulupäivisin ajettavista vuoroista jätetään ajamatta 23.3.2020 alkaen. Vuorot vähenevät myös muussa kuntien välisessä linja-autoliikenteessä. Valkeakosken paikallisliikenteessä siirrytään kesäaikataulujen mukaiseen liikennöintiin.

Jokainen liikennöitsijä tiedottaa omalta osaltaan siitä, mitkä vuorot jäävät ajamatta. Koska tilanne voi muuttua nopeasti, on tärkeää aina tarkistaa ajankohtainen tieto ajettavista reiteistä ja aikatauluista suoraan liikennöitsijöiltä, liikennöitsijöiden nettisivuilta tai Matkahuollon aikatauluhausta.

Ely-keskus muistuttaa, että joukkoliikennettä käytettäessä on syytä pitää erityistä huolta hygieniasta ja suosia muuta kuin käteistä rahaa maksuvälineenä, mikäli mahdollista.

21.3. kello 13.48 Nokialla perusopetuksen lähiopetuksessa alle 100 oppilasta – lähiopetuspaikkojen määrää supistetaan

Nokian kaupungin perusopetuksen oppilaista lähes 4 200 on siirtynyt etäopetukseen. Lähiopetuksessa olevien oppilaiden määrä on hyvin vähäinen ja tulee kaupungin arvion mukaan olemaan pääsiäiseen saakka alle 100 oppilasta.

Maanantaista 23.3. alkaen lähiopetusta järjestetään Koskenmäen koululla, Alhoniityn koululla, Harjuniityn koululla, Tervasuon koululla sekä Tottijärven koululla.

Yläkouluista Emäkosken koululla, Harjuniityn koululla ja Nokianvirran koululla järjestetään lähiopetusta tarvittaessa erityisen tuen oppilaille.

Varhaiskasvatuksen palveluverkko pysyy toistaiseksi ennallaan, mutta sen supistamisen tarvetta ja ratkaisuja tarkastellaan päivittäin.

Tarkemmat tiedot siitä, missä minkäkin koulun oppilaiden lähiopetus järjestetään, löytyy Nokian kaupungin sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

21.3. kello 10.59 Perjantaina todettiin kolme uutta tartuntaa

Perjantain kuluessa Pirkanmaalla todettiin kolme uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä tartuntoja on nyt laboratoriotestein varmennettu 30. Matkoilta palaavien testausta lisätään perjantaisen linjauksen mukaisesti.

20.3. kello 18.42 Pirkanmaalla lisätään matkalta palanneiden koronatestausta

Koska Suomi siirtyi tällä viikolla poikkeustilaan ja otti käyttöön valmiuslain, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri valmistautuu ulkomailta palaaviin suomalaisiin.

Monissa maissa koronavirus on levinnyt jo laajasti. Tämän takia ulkomailta tulevien hengitystieinfektioon sairastuneiden testausta aiotaan lisätä perjantaista alkaen Pirkanmaalla.

Jos äkilliseen hengitystieinfektioon sairastunut on palannut ulkomailta kahden viikon sisällä tai hän on altistunut koronalle lähikontaktissa, Taysin koronaneuvontapuhelin tai oma terveysasema neuvoo mahdollisesta testauksesta.

Testejä voidaan ottaa Pirkanmaalla lääkärin määräyksestä myös kuntien terveyskeskusten vastaanotoilla.

20.3. kello 18.25 Tampere sulkee ja keskittää palvelujaan koronan vuoksi

Tampereen kaupunki sulkee ja keskittää palveluitaan koronaviruksen vuoksi. Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi kiireetöntä hoitoa on myös siirretty ja keskitetty henkilöstöä hengitystieoireisten potilaiden tutkimiseen ja hoitamiseen.

Monessa palvelussa on siirrytty etävastaanottoihin tai puhelinneuvontaan.

Koronaviruksen aiheuttamia muutoksia kootaan ja päivitetään jatkuvasti kaupungin verkkosivuille osoitteeseen www.tampere.fi/koronavirus (siirryt toiseen palveluun)

Esimerkiksi suun terveydenhuoltoon ei toistaiseksi voi varata kiireettömiä aikoja ja perhevalmennuksia ei kevään aikana järjestetä ryhmämuotoisesti.

20.3. kello 17.14 Akaa tarjoaa nyt apua aikuisille verkossa

Akaan kaupungin aikuissosiaalityö on nyt ottanut käyttöönsä Pyydä apua -palvelun. Palvelun avulla pyritään tukemaan akaalaisia aikuisia, joita tämänhetkinen tilanne mietityttää tai kuormittaa.

Asiakkaat voivat netin välityksellä saada apua tai neuvoa painikkeen kautta, joka löytyy Akaan kaupungin nettisivuilta: https://www.akaa.fi/terveys-ja-perusturva/sosiaalipalvelut (siirryt toiseen palveluun)

Yhteispalvelukeskus on tällä hetkellä suljettu koronatilanteen vuoksi.

20.3. kello 15.17 Eskarilaisilla ja 1.–3.-luokkalaisilla jälleen mahdollisuus lähiopetukseen

Kaikilla eskarilaisilla ja 1.–3.-luokkalaisilla on jälleen mahdollisuus lähiopetukseen myös Tampereella. Koulukäytäntöjen muutos tulee voimaan maanantaina 23. maaliskuuta.

Hallitus poisti perjantaina ehdon, että lähiopetukseen saavat osallistua vain ne oppilaat, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla. Hallitus suosittelee edelleen kaikille etäopiskelua, jos se vain on mahdollista.

Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kertoo, että tällä viikolla 60 prosenttia Tampereen kouluista on ollut kiinni. Vain 2,5 prosenttia oppilaista on osallistunut lähiopetukseen.

20.3. kello 14.27 Nokian kaupunki harkitsee yt-neuvotteluja ja lomautuksia koronatilanteen takia

Nokiallakin siirretään osa kaupungin työntekijöistä kriittisiin palveluihin esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen palveluihin. Kaupunki kuitenkin kartoittaa parhaillaan niitä työtehtäviä, joissa työt voisivat päättyä väliaikaisesti.

– Tässä tilanteessa on oletettavaa, etenkin pandemia-ajan pitkittyessä, että kaikille kaupungin työntekijöille ei löydy etätyötä tai korvaavaa työtä, todetaan kaupungin tiedotteessa.

Kaupunginhallitus käsittelee yt-neuvottelujen aloittamista ja lomautuksia tiistaina. Lempäälä ja Akaa ovat ilmoittaneet, etteivät tässä vaiheessa harkitse työntekijöiden lomauttamista

20.3. kello 12.55 Pirkanmaan pelastuslaitoksessa todettu tartuntatapaus

Pirkanmaan pelastuslaitoksessa on todettu yksi koronatapaus. Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen kertoo, että palomies sairastaa nyt kotona karanteenissa. Lisäksi kymmenkunta palomiestä on varotoimena pois töistä. Laitoksen valmius on edelleen tavallisella tasolla.

Pelastusjohtajan mukaan vastaavia varotoimia tehdään tavallisen kausi-influenssankin vuoksi, joten tilanne on melko tavanomainen.

20.3. kello 9.44 Kolme uutta tartuntaa

Torstain 19.3. aikana Pirkanmaalla todettiin kolme uutta koronatartuntaa. Testejä ei tehdä kaikille, joten todellinen luku voi olla suurempi. Todettuja tartuntoja on Pirkanmaalla nyt yhteensä 26.

20.3. kello 6.35: Fimlabin mukaan testauskapasiteettia riittää

Koronaviruksen laboratoriotestit kyetään tekemään ilman ruuhkia. Näin kerrotaan Fimlabista, joka testaa virusnäytteet Pirkanmaan sekä Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirille.

Valtakunnallista testaustehoa on nostettu koko ajan epidemian alun jälkeen. Fimlabin mukaan on keskeistä, että testit kohdistetaan oikein. Tällä hetkellä niitä kyetään tarvittaessa tekemään satoja päivässä.

19.3. kello 16.30 Siivoojia ja keittäjiä voi joutua pakkolomalle Pirkanmaalla

Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama ateria- ja siivousyhtiö aikoo lomauttaa työntekijöitä. Pirkanmaan Voimia Oy:ssä työt ovat vähentyneet rajusti, kun oppilaitoksia ja niiden ravintoloita on suljettu koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Yhtiö aloitti tänään torstaina yhteistoimintaneuvottelut määräaikaisista lomautuksista. Lisäksi aiotaan leikata työntekijöiden lomarahoja.

Pirkanmaan Voimia perustelee toimia sillä, että yhtiön taloudellinen tilanne ja häiriötön toiminta saadaan turvattua.

Yhteistoimintatoimintaneuvottelut koskevat enimmillään 600 henkilöä. Joukossa on muun muassa keittäjiä, siivoojia ja hallinnon väkeä.

19.3. kello 16.10 Koronan seuraukset sulkevat Tornin, Villan ja Tammerin Tampereella

S-ryhmä sulkee hotelleja ja ravintoloita koronaepidemian vuoksi. Syynä on se, että epidemia on vaikuttanut voimakkaasti matkailu- ja ravitsemiskaupan kysyntään.

Sokos Hotelleja ja Radisson Blu Hotelleja operoiva Sokotel sulkee tilapäisesti hotelleja Oulussa, Vaasassa, Tampereella sekä pääkaupunkiseudulla ja lomauttaa henkilöstöään. Lomautukset koskevat koko henkilöstöä Suomessa, yhteensä 1048 henkilöä. Lomautusten kesto on enintään 90 päivää.

Tampereella suljetaan Torni, Tammer ja Villa. Myös useita ravintoloita menee kiinni.

19.3. kello 14.30 Tays ohjeistaa raskaana olevia ja synnyttäviä koronatilanteesta

Taysin mukaan koronaviruksen ei tiedetä pääsevän istukan läpi, eikä koronavirusinfektion sairastaneiden äitien lapsilla ole todettu epämuodostumia.

Raskaana olevat ovat muuta väestöä alttiimpia hengitystieinfektioille, joten erityistä varovaisuutta ja suojaetäisyyksiä kannattaa noudattaa.

Synnytykseen saa osallistua yksi tukihenkilö, jonka tulee olla terve ja oleskellut kotimaassa synnytystä edeltäneet kaksi viikkoa. Mukana esimerkiksi äitiyspoliklinikalla ja raskauspäivystyksessä saa synnyttäjän lisäksi olla vain puoliso.

Niin perheen lasten kuin kaikkien muidenkin vierailut on koronan vuoksi nyt estetty.

19.3. kello 13.40 Oppilas ei ollutkaan sairastunut, 80 ihmistä pääsee karanteenista Valkeakoskella

Valkeakoskella positiiviseksi todettu koronatartunta on osoittautunut varmistustestissä negatiiviseksi.

Tämän vuoksi Valkeakosken Roukon koulun tapaukseen liittyvät karanteenit voidaan purkaa.

Maanantaina kerrottiin, että Roukon koulun neljännen luokan oppilaalla olisi tartunta ja sen takia yhteensä noin 80 altistunutta asetettiin karanteeniin.

Alkuperäinen testitulos oli ollut vaikeatulkitainen. Tällaisissa tapauksissa tehdään aina varmistustesti, joka vie aikaa.

19.3. kello 10.22 Pirkanmaalla kaksi uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa.

Tällä hetkellä testataan vain sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia sekä ihmisiä, joilla on vakavammat oireet.

Pirkanmaalla on todettu tähän mennessä 23 tartuntaa. Aiemmin kerroimme, että tartuntoja olisi 24, mutta yksi aiempien päivien todetuista tartunnoista oli väärä hälytys.

Todellisuudessa tartuntojen määrä on suurempi, sillä lieväoireisia ei enää testata.

Osa sairastuneista on jo ehtinyt parantua.

19.3. klo 6.25 STM: Hammashoitopotilaat tärkeysjärjestykseen

Kuntien pitää linjata, missä järjestyksessä hammashuoltoa annetaan. Näin ohjeistaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Alueellinen epidemiatilanne vaihtelee paljon ja sen mukaan tulee mennä, ministeriö tiedottaa. Kiireetöntä hoitoa voidaan tarjota, mutta kiireellinen on etusijalla, esimerkiksi särkytapaukset.

Joillakin alueilla kiireetöntä hoitoa on jo ajettu alas, esimerkiksi Tampereella kaikkiin hoitoihin ei saa nyt aikoja.

Koronavirus vaikuttaa hammashoitoon, koska työssä syntyy helposti tartuntaa aiheuttavia roiskeita. Työntekijät eivät saa tulla töihin edes lievästi hengitystie-oireisina. Sama on tilanne, jos on palannut 14 viime vuorokauden aikana ulkomailta, tai on tavannut likeisesti henkilön, jonka epäillään potevan koronavirustautia.

18.3. klo 19.00 Yhä useampi lapsi jää kotiin myös päiväkodista

Päiväkodit pysyvät edelleen auki kaikille lapsille. Hallitus tosin suosittelee, että lapset hoidettaisiin kotona, jos se on vain mahdollista. Vanhemmat ovat ottaneet hallituksen toiveen tosissaan. Esimerkiksi Lempäälässä on kunnallisessa päivähoidossa normaalisti noin 1 000 lasta, mutta nyt lasten määrä on vähentynyt 260:een. Myös Tampereella ilmiö on huomattu.

Lempäälä keskittää torstaista lähtien päivähoidon viiteen päiväkotiin. Varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritarin mukaan lapsiryhmät pyritään kuitenkin pitämään edelleen pieninä.

Tampereella ei vielä ole lähdetty keskittämisen tielle. Kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelän mukaan sitä täytyy kuitenkin harkita siinä vaiheessa, jos lasten määrä päiväkodissa laskee alle kymmeneen.

Sekä Lempäälä että Tampere ovat päättäneet, että jos lapsi on pois päivähoidosta 18.3.–13.4., kuukauden päivähoitomaksua ei peritä.

18.3. klo 17.10 Tampere sulkee virastotalon ja muita toimistoja

Tampereen kaupunki sulkee virastotalon sekä Frenckellin ja Tietotalon toimistotilat torstaista alkaen. Henkilöstö siirtyy etätöihin. Luottamuselinten ja muutkin kokoukset tai koulutukset järjestetään ensisijaisesti etäkokouksina.

Palvelupiste Frenckell on torstainkin jälkeen avoinna. Palvelupisteessä ovat joukkoliikenteen asiakaspalvelu, kaupungin kassapiste, kaupunkiympäristön asiakaspalvelu ja ikäihmisten neuvontapalvelu Kotitori. Kotitorin neuvontapalvelussa asiointi kannattaa kuitenkin hoitaa mahdollisuuksien mukaan puhelimitse.

Tietotalon kiinteistössä Naulakadulla sijaitseva Pirkanmaan sovittelutoimisto siirtyy myös pääsääntöisesti etätyöskentelyyn.

Virastotalon ravintola Näköala ja museokeskus Vapriikin ravintola Valssi sulkeutuvat ensi maanantaina.

18.3. klo 16.55 Pirkanmaan kulttuuriala ahdingossa, TTT harjoittelee niin pitkään kuin voi

Koko kulttuuriala on kriisissä koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Pirkanmaan kulttuuritalot ovat kiinni ja esitykset peruttu, joten erityisesti freelancereiden talous on ahtaalla. Tampereen Työväen Teatterissa on jatkettu kuuden näytelmän valmistelua, vaikka taloudellinen menetys on mittava.

– Pelkästään tulonmenetys lippuluukulta on tänä keväänä miljoonaluokkaa, kertoo teatterinjohtaja Otso Kautto.

TTT:ssä varaudutaan nyt kaikin mahdollisin tavoin siihen, että syksy päästään aloittamaan ja viemään läpi suunnitellusti.

– Eli vaikka meillä ei ole nyt esitystoimintaa, niin joka puolella harjoitellaan, taloa kunnostetaan ja tehdään huoltotöitä.

18.3. kello 15.55 Koronavirus kiusaa myös yrityksiä

Koronaviruksella on vaikutuksia myös Tampereen kauppakamarin jäsenyritysten talouteen. Kauppakamari kyselyyn vastaanneista yli 500 yrityksestä 96 prosenttia arvioi, että koronaepidemialla on vaikutuksia niihin.

Yli puolet yrityksistä ilmoittaa liikevaihdon vähentyneen epidemian seurauksena. Yt-neuvottelukutsuja tai lomautuksia on annettu neljänneksessä yrityksistä.

Tilanteen helpottamiseksi yritykset toivovat lisärahoitusta, nopeutettua yt-neuvottelua ja sairaus- sekä karanteenipoissaolojen kustannusten korvaamista.

18.3. kello 13.55 Tampere ei tarjoa kouluruokaa etäopetuksessa oleville

Tampere ei aio tarjota kouluruokaa etäopetuksessa oleville. Helsingissä kaikki ateriaa tarvitsevat voivat ainakin loppuviikon mennä kouluun ruokailemaan, vaikka opiskelisivatkin kotona. Tampere selvittää parhaillaan, voisiko koululaisille jakaa esimerkiksi eväspaketteja.

Myös hallitus linjasi keskiviikkona, että kouluruokailuun ovat oikeutettuja ne lapset, jotka ovat lähiopetuksessa. Kunta voi päättää toisin, mutta sitä ei suositella. Rajoitusten tarkoitus on vähentää lasten kontakteja ja kouluruokailussa lapset kohtaisivat toisiaan.

Koronavirukseen liittyvien rajoitusten vuoksi Tampereen kouluissa on tänään ollut hyvin vähän oppilaita paikan päällä. Lähiopetusta tarjotaan vain kriittisillä aloilla työskentelevien 1.–3.-luokkalaisille lapsille.

18.3. kello 12.50 Seitsemän ihmistä on parantunut Pirkanmaalla

Noin seitsemän ihmistä on jo ehtinyt Pirkanmaalla parantua koronaviruksen aiheuttamasta taudista. Yksittäiset ihmiset ovat tarvinneet sairaalahoitoa.

Kahtena päivänä peräkkäin Pirkanmaalla ei ole kuitenkaan todettu yhtään uutta koronavirustartuntaa.

Infektiöyksikön osastontylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan se tarkoittaa sitä, että terveydenhuollon henkilöstö sairastaa tällä hetkellä valtaosin tavanomaisia hengitystieinfektioita kuten muutkin pirkanmaalaiset.

18.3. kello 11.27 Pirkanmaalla ei ole todettu uusia koronatartuntoja

Pirkanmaalla ei ole todettu testeissä yhtään uutta koronavirustartuntaa.

Tällä hetkellä koronatestejä ei tehdä lainkaan lieväoireisille ihmisille, jotka pystyvät sairastamaan kotona. Ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstö testataan joka tapauksessa.

Testeillä todettuja tartuntoja on Pirkanmaalla 23. Tartuntuntojen todellinen määrä on suurempi.

18.3. kello 10.30 Lempäälän kunta tai Akaa eivät lomauta henkilöstöä

Moni yritys on kertonut lomautuksista koronan aiheuttaman poikkeustilan takia. Lempäälän kunta sen sijaan kertoo, että ei lomauta henkilöstöään.

Kunnan johto haluaa päätöksellä turvata työntekijöiden arkea ja toisaalta varmistaa, että yhteiskunta pyörii.

Suljetuista palveluista siirretäänkin väkeä auttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä. Etätöissä ovat ne, jotka voivat tehdä työnsä kotona.

Myös Akaa on ilmoittanut ettei lomauta ainakaan vielä henkilöstöä.

18.3. kello 7.15: Juna- ja bussiliikenteessä on peruttu vuoroja, tilanne on hyvä tarkistaa

Joukkoliikenteessä on peruttu jonkin verran vuoroja. Näihin kuuluvat 18.3 ja 19.3. mm. junat IC 185 Helsinki - Tampere klo 21:03, IC 180 Tampere - Helsinki klo 17:04, S 460 Pori - Tampere klo 05:20, IC 466 Pori - Tampere klo 07:15, IC 41 Helsinki - Vaasa klo 07:23, IC 46 Vaasa - Helsinki klo 10:26 sekä IC 922 Tampere - Turku klo 15:10.

Keskiviikkona 18.3. on myös kiskobussivuoro 420 Jyväskylästä Tampereelle klo 05:05 korvattu busseilla. Linja-autot lähtevät rautatieasemilta ja kiertävät kaikkien väliasemien kautta. Bussien matka-aika on pidempi kuin junan.

Muitakin bussikorvauksia on. Niistä tarkemmin VR:n nettisivuilla.

Vakinaisessa linja-autoliikenteessäkin on muutoksia. Rautaveden Liikenne esimerkiksi rajoittaa Sastamalan kautta sekä Urjalan-Punkalaitumen suunnalla kulkevia busseja.

18.3. kello 6.45: Lainakirjojen palautuksella ei ole mitään kiirettä, uusimiset voi hoitaa netissä tai puhelimessa

Lainakirjojen palautuspäivä siirtyy vähintään toukokuun lopulle.

Tampereen kaupunginkirjaston kaikki toimipisteet ovat kiinni ainakin 13. huhtikuuta saakka, samoin omatoimipaikat ja kirjastoautot. Halutessaan kirjoja voi jättää palautusluukkuihin tavalliseen tapaan. Samanlaisista ohjeista ilmoittaa mm. Virtain kirjasto.

Lainojen uusinta onnistuu myös soittamalla oman kirjaston asiakaspalveluun arkisin klo 8-16.

Vaikka eräpäivät lykätään, lainat pitää uusia ajallaan, joko Pirkanmaan Piki-verkkokirjastossa tai soittamalla. Varattuja aineistoja ei sulun aikana voi noutaa.

17.3. kello 17.19 Jätehuolto toimii normaalisti, erityisohjeita sairastuneiden roskien käsittelyyn

Jätehuolto toimii lähes normaalisti. Jäte- ja lietekuljetukset sujuvat ja jäteasemat sekä jätekeskukset ovat auki. Repe & Romu -kevätkierros 24.3. – 8.4. Tampereella on kuitenkin peruttu. Kodin vaaralliset jätteet, metallit ja sähkölaitteet voi viedä maksutta jäteasemille ja jätekeskuksiin. Repsikka-kotinoutopalvelu on keskeytetty.

Pirkanmaan jätehuolto antoi tiistaina myös lisäohjeita jätteiden lajitteluun:

17.3. kello 17.10 Tampereen seudun bussit kulkevat pääosin normaalisti

Tampereen seudun bussit kulkevat pääosin normaalisti. Kuskien sairauspoissaolojen takia joitain vuoroja voidaan joutua perumaan.

Ajantasaiset liikennetiedot löytyvät nettipalvelu Lissusta (siirryt toiseen palveluun).

Jos tilanne vaatii sitä, kesäaikatauluihin eli harvennettuihin vuoroihin saatetaan siirtyä tavallista aiemmin.

17.3. kello 15.35 Tampereen kaupunki perustaa oman vastaanoton hengitystieoireisille

Tampere avaa hengitystieinfektioiden tutkimiseen ja hoitoon keskittyvän vastaanoton. Vastaanotolle pääsee ainoastaan ajanvarauksella.

Kaupunki korostaa, että pandemiavastaanotolle ei tulla ilman puhelimitse saatua vastaanottoaikaa ja ohjeita.

Hengitystieoireisen potilaan on hoitoon hakeutuessaan aina otettava yhteys terveydenhuoltoon ensin puhelimitse joko soittamalla omalle terveysasemalle (siirryt toiseen palveluun)tai terveyspalvelujen neuvontaan numeroon 03 10023 tai 03 5657 0023 (joka päivä klo 7 - 22).

Muina aikoina yhteydenotot Ensiapu Acutaan Taysin puhelunvälityksen kautta, puhelin 03 311 611.

Hengitystieoireiden hoidon tarvetta ja mahdollista koronavirusinfektiota voi arvioida myös itse Omaolo.fi-palvelussa (siirryt toiseen palveluun).

17.3. kello 15.12 Sairaanhoitopiiri peruu maalis-huhtikuulta kiireettömät toimenpiteet ja vastaanottoajat

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri valmistautuu koronavirusepidemian hoitoon. Kaikki maalis- ja huhtikuun ajalle sovitut kiireettömät vastaanotto- ja toimenpideajat perutaan.

Taysin yksiköt peruvat omat aikansa potilaille tällä ja ensi viikolla soittamalla. Peruutus tulee kirjeellä, jos aika on vasta huhtikuun aikana. Ne potilaat, joilla on sähköisen asioinnin lupa, saavat peruutuksen tekstiviestinä.

Tays Hatanpään rintaklinikan mammografiaseulonta-aikojen peruutuksesta ei soiteta eikä lähetetä asiakkaalle kirjettä seulonta-aikojen suuren määrän vuoksi.

Uuden ajan saa poikkeustilanteen päätyttyä.

Sairaanhoitopiiri on myös ryhtynyt järjestelemään koronapotilaiden hoitoon erillisiä osastoja Tays Keskussairaalaan, Tays Valkeakoskelle ja Tays Hatanpäälle.

Sairaanhoitopiirin yt-neuvottelut on lisäksi pantu tauolle.

17.3. kello 14.15 Tays peruu kaikki mammografiaseulonnat toistaiseksi

Kaikki mammografiaseulonnat Tays Hatanpään rintaklinikalla on toistaiseksi peruttu koronavirustilanteen vuoksi. Seulontojen jatkumisesta kerrotaan myöhemmin esimerkiksi Hatanpään rintaklinikan sivulla (siirryt toiseen palveluun).

17.3. kello 13.31 Ammattikorkeakoulut siirtävät kevään valintakokeita verkkoon

Ammattikorkeakoulut peruvat kevään ensimmäiseen yhteishakuun liittyvät valintakokeet.

Valintakokeiden sijaan ammattikorkeakoulut käyttävät todistusvalintaa ja valintatehtäviä valitessaan opiskelijoita vieraskieliseen koulutukseen. Lue tarkemmin täältä.

17.3. kello 12.05 Kuka saa viedä lapsensa kouluun tai päiväkotiin? Katso listaa kriittisistä ammateista.

Hallitus laatii parhaillaan listaa niin sanottujen kriittisten alojen ammateista. Tämä tarkoittaa aloja, joiden työntekijöiden lapset voivat mennä kouluun. Lue lisää täältä.

17.3. kello 11.04 Koronavirus vaikuttaa Tampereen ikäihmisten palveluihin

Palveluihin tulee muutoksia, jotta koronaviruksen leviämistä voidaan hillitä.

Palvelukeskusten ja lähitorien ohjaus ja neuvonta sekä myös virkistystoiminta loppuu toistaiseksi. Ravintolojen toiminnasta tiedotetaan myöhemmin.

Päiväkeskusten toiminta keskeytetään huomisesta alkaen. Kaupunki lupaa järjestää palvelut muulla tavalla ja ilmoittaa siitä asiakkaille henkilökohtaisesti.

Myös kotihoidon käynteihin saattaa tulla muutoksia. Ikäihmisten palvelulinjan päällikkö Mari Patrosen mukaan kotihoidon tilanne on kuitenkin vielä rauhallinen, mutta osa käynneistä voidaan joutua perumaan.

– Emme nyt pysty takaamaan ihan jokaista palvelu- ja hoitosuunnitelman mukaista käyntiaikaa ja -määrää. Toivottavasti ymmärretään, että nyt meidän pitää keskittyä kaikkein eniten palvelua saaviin ja kriittisiin asiakkaisiin.

Tampereen vanhusten kotihoidon tilanteesta voit lukea lisää täältä.

Eilisen hallituksen linjauksen mukaisesti tehostetussa palveluasumisessa, palveluasumisessa, vanhainkotihoidossa ja lyhytaikaishoidossa sekä sairaalahoidossa kielletään ulkopuolisten vierailut.

17.3. kello 10.47 Ensiapu Acutan ruuhkatilanteen näkee netistä

TAYSin ensiapu Acutan ruuhkatilannetta (siirryt toiseen palveluun)voi nyt seurata netissä.

Vajaa tunti sitten potilaita oli 14. Heistä aulassa odotti kaksi. Loput olivat vuodepotilaita eli ruuhkaa ei sillä hetkellä ollut.

Mittari antaa myös arvion keskimääräisestä jonotusajasta. Se on vain arvio, mutta nettimittarin avulla voi päätellä, koska suunnilleen pääsee lyhyimmällä odotusajalla.

17.3. kello 10.37 Pirkanmaalla ei ole todettu uusia tartuntoja

Pirkanmaalla ei ole todettu testeissä yhtään uutta koronavirustartuntaa.

Tällä hetkellä koronatestejä ei tehdä lainkaan lieväoireisille ihmisille, jotka pystyvät sairastamaan kotona. Ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstö testataan joka tapauksessa.

Testeillä todettuja tartuntoja on Pirkanmaalla 23. Tartuntuntojen todellinen määrä on suurempi.

17.3. kello 10.30 Tampereen päättäjille etäkokouksia

Tampereen kaupunginvaltuusto saattaa pitää kevään kokoukset etänä.

Valtuusto teki asiasta periaatepäätöksen maanantai-iltana, ja nyt atk-asiantuntijat selvittävät mahdollisuuksia siihen. Jos se ei onnistu, valtuuston kokouksia voidaan jopa perua kokonaan kevään aikana.

Kaupunginhallitus ja lautakunnat siirtyvät joka tapauksessa etäkokouksiin.

17.3. kello 8.17 THL:n asiantuntija neuvoo etätyötä tekeviä pitämään jaksamisestaan huolen

Etätyötä tekee nyt kotonaan ennennäkemätön määrä suomalaisia. Pysyttely neljän seinän sisällä kenties myös etäopintoja tekevien lasten kanssa tuo uusia haasteita työssä jaksamiselle.

– Tällaista tilannetta ei ole kukaan koskaan kokenut. Psyykkiset rektiot ovat varmasti hyvinkin erilaisia eri ihmisillä, psykologian tohtori Esa Nordling sanoo. Hän toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) kehittämispäällikkönä ja Tampereen mielenterveysseuran puheenjohtajana.

Nordling neuvoo etätyötä tekeviä mm. pitämään työpisteen ja muun kodin erillään, pitämään riittävästi taukoja ja sopimaan pelisäännöistä muiden kotona etätöitä tai -opiskelua tekevien kanssa.

16.3. kello 17.32 Hallituksen linjaukset rajoittavat toimintaa Pirkanmaallakin

Hallitus kertoi maanantaina uusista linjauksista koronan suhteen. Kaikki linjaukset löydät täältä. Valmiuslaki otetaan käyttöön. Voit lukea valmiuslaista lisää tästä artikkelista.

Peruskoulut suljetaan koko maassa eli myös Pirkanmaalla. Kouluissa kuitenkin järjestetään esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.

Julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön.

Valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset suljetaan. Hallitus suosittelee yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.

Ihmisten liikkumista voidaan rajoittaa henkeä ja terveyttä uhkaavan vakavan vaaran vuoksi. Hallitus pohtii, tarvitseeko Suomen sisällä rajoittaa liikkumista.

Kuntataloudelle ohjataan lisää rahaa verotuksesta. Kokonaisuudessaan on kyse viiden miljardin euron paketista.

Kulmunin mukaan Finnveran rahoitusta pk-yrityksille nostetaan kahdesta miljardista neljään miljardiin euroon.

16.3. kello 16.20 Lisää testauspisteitä avataan lähipäivinä

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on lähipäivinä avaamassa uuden koronanäytteenottopisteen Hatanpäälle.

Tampereen hallintoylilääkäri Arto Lemmetty kertoi kaupunginvaltuuston iltakoulussa, että näytteenottoa varten on valmistumassa tila, jossa ei tapahdu kohtaamisia muiden palveluja odottavien kanssa. Näytteenottoon ei voi mennä suoraan vaan puhelinyhteydenoton jälkeen, lähetteellä.

PSHP:n viestintäjohtaja Elina Kinnusen mukaan lisäkapasiteettia työntekijöiden testaukseen on tulossa myös Taysin tiloihin. Testiin pääsevät THL:n linjauksen mukaan esimerkiksi hengitystieinfektio-oireiset terveydenhuollon ammattilaiset. Muiden osalta testauksen perusteet on syytä tarkistaa Taysin nettisivuilta.

16.3. Tampere ottaa käyttöön koronaviruksen takia poikkeusaikojen johtosäännön

Tampereen kaupunginhallitus on päättänyt ottaa häiriötilanteiden johtosäännön käyttöön. Päätös keskittää ja nopeuttaa päätöksentekoa poikkeusoloissa.

Asiasta kertoo Twitterissä(siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun) kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio, joka on myös vihreiden varapuheenjohtaja.

Johtosääntö tulee käyttöön ensimmäistä kertaa kaupungin historiassa.

16.3. Pirkanmaalla todettu kaksi uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu sunnuntain 15.3. aikana kaksi koronatartuntaa. Toinen tartunnoista liittyy matkailuun Itävallassa ja todettiin Valkeakoskella Roukon koulun neljännen luokan oppilaalla.

Oppilas on ollut koulussa tartuttavana. Oppilaan luokka ja sitä opettaneet henkilöt ovat karanteenissa. Altistuneita on koulun lisäksi perheessä ja harrastuspiirissä yhteensä noin 100. Luokat, joissa ei ole altistusta, jatkavat koulutyötä mahdollisimman normaalisti.

Toinen tartunta liittyy aiempiin Kangasalla aiemmin todettuihin tapauksiin. Sairastunut on ollut karanteenissa altistumisen takia. Molemmat sairastuneet ovat hyvävointisia.

Tähän mennessä Pirkanmaalla on varmistettu yhteensä 23 tartuntaa. Todellinen sairastuneitten määrä on huomattavasti suurempi, sillä Pirkanmaalla ei enää testata lieviä oireita saaneita ja hyväkuntoisia, jolleivät he kuulu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin.

Lähde: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

16.3. Terveystalo avasi yksityisen koronatestisaseman Tampereen keskustaan

Terveystalo on aloittanut yksityisen koronavirustestauksen Tampereella. Yhtiö sopi THL:n kanssa näytteenoton käynnistämisestä ja avasi puoliltapäivin erillisen testauspisteen Tampereen Terveystalon yhteyteen rautatieaseman aukiolla.

Koronavirustestaukseen pääsee etälääkärin vastaanoton kautta vain lähetteellä, THL:n vahvistamilla kriteereillä.

– On äärimmäisen tärkeää, ettei testaukseen rynnätä ilman lähetettä. Nyt on ensisijaista huolehtia siitä, että terveydenhuollon ammattilaiset eivät altistu taudille, sanoo Terveystalon viestintäpäällikkö Niina Nojonen.

Testin hinta on 195 euroa.

16.3. Suomalaiset heräsivät auttamaan: tamperelainen Ville Iivonen kerää tietokoneita nuorille

Ville Ilvonen on tehnyt koko ikänsä työtä tietokoneiden kanssa. Hän ei halua, että kenenkään opiskelu on tietokoneen puuttumisesta kiinni.

Ilvonen kirjoitti LinkedIniin, että hän voi toimittaa Pirkanmaalla karanteenissa oleville nuorille ja lapsille toimivia, käytettyjä tietokoneita ilman kustannuksia. Viesti keräsi nopeasti 1 500 tykkäystä.

Ville Ilvosen oma työnantaja Forciot ja muutama muu it-yritys tarjosivat apua. Lue lisää täältä.

16.3. Pirkanmaan kouluissa ja oppilaitoksissa siirrytty laajasti etäopiskeluun

Monissa Pirkanmaan kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelyä on siirretty etäopetukseksi koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Tampereella etäopiskeluun siirtyivät Tampereen kaupungin peruskoulujen yläluokat ja lukiot. Tampereella lukiolaisilla etäopetus jatkuu ainakin neljännen jakson loppuun eli 2. huhtikuuta asti.

– Koulut eivät mene kiinni. Oppilailla on edelleen oikeus ja mahdollisuus lähiopetukseen. Opettajat tulevat kouluun, toteaa kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä Ylelle.

Eri kunnissa toimet vaihtelevat. Lempäälä pyrkii rajaamaan isojen koulujen päivittäisen oppilasjoukon alle 500:n. Kunnassa tarjotaan etäopiskelumahdollisuuksia vuosiluokille 5 – 9 ainakin 27. maaliskuuta asti. Lempäälässä toimii viisi yksikköä, joissa 500 oppilaan määrä ylittyy. Myös Lempäälän lukiossa on siirrytty etäopetukseen.

Akaan kaupungin yläkoululuokat ja lukio siirtyvät etäopetukseen tämän viikon ajaksi. Opiskelu koululla on mahdollista haluaville. Myös kouluruokaa on tarjolla, mutta turhaa oleskelua koululla tulee välttää. Akaan koulujen kaikki kerhot on toistaiseksi peruttu, mutta ei aamu- ja iltapäivätoimintaa. TET- jaksot on keskeytetty.

Vammalan lukio siirtyy etäopetukseen ainakin 2 viikoksi.

Sekä Tampereen yliopistossa että Tampereen ammattikorkeakoulussa etäopinnot aloitettiin maanantaina. Tredussa siirrytään etopetukseen huomenna tiistaina.

16.3. Kangasalla Pitkäjärven koulu avattiin

Kangasalla avattiin maanantaiaamuna Pitkäjärven koulu, joka suljettiin viikko sitten koronavirustartunnan vuoksi.

Tartunnan saaneet ja muut altistuneet jatkavat karanteenissa, mutta muut pääsivät palaamaan puhdistettuihin tiloihin.

Jos epäilet koronavirustartuntaa, toimi näin:

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ohje on, että jos olet perusterve etkä kuulu riskiryhmiin ja hengitystieoireesi ovat lieviä, jää kotiin sairastamaan. Sinun ei tarvitse olla yhteydessä terveyspalveluihin.

Kenelle Pirkanmaalla tehdään koronavirustesti?

Koronavirusnäytteitä on otettu perjantaista 13.3.2020 lähtien Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä vain näiltä ryhmiltä:

Näihin ryhmiin kuuluvat koronavirustestejä tarvitsevat voivat soittaa Taysin koronaviruksen neuvontanumeroon 03 311 65333, joka palvelee ympäri vuorokauden kaikkina päivinä. Lähde: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Artikkelin kokoaminen ja päivittäminen on aloitettu maanantaina 16.3. Aikaisempia juttuja löydät täältä.