Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote alkaa vähitellen lisätä kiireettömiä palveluitaan.

Monia kiireettömiä palveluja on vähennetty koronavirustilanteen aikana.

Eksotessa suunnitellaan päiväkirurgian avaamista ja hiljaiseloa viettäneiden poliklinikoiden toiminnan lisäämistä. Myös yksi leikkaussali otetaan käyttöön.

Poliklinikoiden palveluja voidaan terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhulan mukaan lisätä vapun jälkeen 20-30 prosentilla.

– Esimerkiksi silmäpoli voi aloittaa täydellä teholla, sanoo Karhula.

– Koronavirustilanne edellyttää edelleen varovaisuutta, joten asiat, jotka pystytään hoitamaan puhelimitse, hoidetaan puhelimitse jatkossakin, sanoo Karhula.

Hän muistuttaa, että koronavirusepidemiaa edeltäneeseen tilanteeseen ei edes pyritä, sillä poikkeuksellisia tilajärjestelyjä tarvitaan edelleen.

Uusimmat maakuntaa koskevat koronavirusuutiset kootusti

Valtakunnalliset koronavirusuutiset löytyvät täältä