WASHINGTON Yhdysvaltalainen vastaa katastrofiin tai sen uhkaan kiiruhtamalla kauppaan ja täyttämällä ostoskärryt. Tämän hamstraamisen selkäydinreaktion näkee aina, kun lumimyräkkä tai hurrikaani lähestyy. En siis yllättynyt, että hyllyt tyhjenivät koronakriisissäkin.

Ensimmäiset hamstraajien imuroimat hyllyt ilmestyivät lähikauppaamme maaliskuun alkupuoliskolla.

Sittemmin pasta-, riisi-, purkkiruoka- ja pakastehyllyjä on pystytty melko hyvin täydentämään. Mutta vessapaperihyllyt ammottavat yhä tyhjinä tai pahasti vajaina.

Vessapaperia eniten maailmassa kuluttavassa maassa tilanne on herättänyt hämmennystä.

ABC-kanava kysyi yhdeltä Yhdysvaltain suurimmista pehmopaperivalmistajista syytä viikkoja kestävään vessapaperipulaan.

Yhtiö selitti asiaa sillä, että vessapaperin kulutus on kotitalouksissa kasvanut 40 prosenttia koronarajoitusten aikana. Vessapaperin kuukausimyynti nousi maaliskuussa Yhdysvalloissa yli 1,4 miljardiin dollariin, kasvua vuodentakaisesta 112 prosenttia.

Ylen kirjeenvaihtajien ja avustajien juttusarjassa tartutaan puheenaiheisiin eri puolilla maailmaa

Saksa: Kuukausi sitten kasvosuojaa käyttänyt oli Saksassakin kummajainen – Nyt kaupassa hävettää käydä ilman maskia

Venäjä: Väärennettyjä virustestejä ja kuvataidekaranteenia – korona näyttää venäläisten luovuuden niin hyvässä kuin pahassa

Ruotsi: Suomalaiset seuraavat Ruotsin koronatoimia silmä tarkkana – Ruotsissa on hämmästelty Uudenmaan eristystä ja ihasteltu valmiusvarastoja

Ranska: Koronakriisi on saanut ranskalaiset ostamaan lähiruokaa ja pariisilaiset haaveilemaan maaseudun avaruudesta

Yhdysvallat: Korona pakotti pakaratreeniin Manaajan portaissa

Kasvanutta kysyntää paikatakseen vessapaperivalmistajat ovat lisänneet tuotantoa ja jopa suljettuja valmistuslinjastoja on käynnistetty.

Silti kauppareissuista ehti itsellänikin tulla parin viikon ajan kadonneen vessapaperin metsästystä. Etsin tuotetta kolmesta eri liikkeestä, kunnes lopulta osuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja sain hyllyllä nököttäneen viimeisen paketin.

Eläissäni en ole ostanut niin isoa pakettia, mutta valinnanvaraa ei ollut. Nyt perheessämme lienee vessapaperia kuukausiksi.

Yhdysvalloissa käsisuihkut eivät ole tavanomaisia, joten ahterin pyyhkiminen on useimmiten ainoa vaihtoehto. Vessapaperia kuluukin Pohjois-Amerikassa peräti 25 kiloa vuodessa henkilöä kohden. Länsi-Euroopassa pyyhkimiseen riittää noin 15 kiloa vuodessa.

Vessapaperipula on tuonut esiin myös ikäviä lieveilmiöitä. Pohjois-Carolinassa raportoitiin henkilöstä, joka yritti rahastaa toisten hädällä kauppaamalla netissä rullaa sadan dollarin ryöstöhintaan. Floridassa jäi kiinni mies, joka yritti kähveltää hotellista yli 60 rullaa.

Iowassa eräs asiakas oli kaivanut esiin aseensa, kun hänen ostamastaan vessapaperimäärästä oli tullut toisen asiakkaan kanssa sanaharkkaa. Kotimarketissani tätä vessapaperiyhteenoton vaaraa ei pitäisi olla, sillä asiakas saa ostaa enintään kaksi pakettia.

Eivätkä koronatodellisuudessa ostosreissujen rajoitukset jää Washingtonissa tähän. Pääkaupungin pormestari määräsi huhtikuun alussa, että kauppaan ei ole asiaa ilman suojamaskia.

Lisäksi ostoksille pääsee kerrallaan vain rajallinen määrä ihmisiä, jotta turvavälit pystyttäisiin säilyttämään. Sisäänkäynneillä onkin vahti pitämässä lukua ostoksille menijöistä.

Vessapaperihyllyillä vahtia ei sentään vielä ole, vaikka paperista onkin sukeutunut yhdysvaltalaisen korona-arjen kultakimpale.