Turun Runosmäen vanhuskeskuksen hoitajalla todettiin tiistaina koronavirustartunta, kertoo Turun Sanomat.

Lehden mukaan on epätodennäköistä, että hoitaja olisi altistanut keskuksen asukkaita. Hänellä oli hoitotilanteissa yllään suumaski ja suoja-asusteet.

Sen sijaan hoitaja ehti altistaa koronavirukselle muuta henkilökuntaa. Altistuneiden joukossa on kymmenen hoitajaa.

Altistuneet hoitajat on määrätty kahden viikon karanteeniin.

Asumispalvelujen päällikkö Soile Lahtonen-Kiviranta kertoo lehdelle, että henkilökunnalta otetaan näytteitä oireiden mukaan.

Runosmäen vanhuskeskuksessa on 222 asukaspaikkaa.