Abiturienttien kevät on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Ylioppilaskirjoitukset ja jatko-opiskelupaikkojen metsästys määrittelevät monen nuoren elämänsuunnan.

Nyt nämä molemmat asiat on jouduttu olosuhteiden pakosta myllertämään poikkeukselliseen asentoon. Kirjoitusten aikataulua tiivistettiin, ja pääsykokeiden järjestäminen on iso kysymysmerkki. Ammattikorkeakoulut ovat kertoneet, että pääsykokeet voidaan järjestää etäyhdellä, yliopistoissa ratkaisua ei ole vielä tehty. Ratkaisuja odotetaan vielä ennen vappua.

– Pahin pelko on, että minkäänlaisia pääsykokeita ei järjestettäisi, mutta sellaista riskiä ei taida olla, pohtii Hämeen lukiolaisten puheenjohtaja, lahtelainen Niko Kivinen.

Poikkeuskevät painaa

Suomen Lukiolaisten Liitto teki huhtikuussa kyselyn, miten etäopiskelu on vaikuttanut lukiolaisten arkeen. Kyselyyn vastanneista 1 500 lukiolaisesta noin kuusi kymmenestä kertoi etäopintojen olevan henkisesti raskaita. Vuodentakaisessa lukiolaisbarometrissä vastaava osuus oli noin nelkymmentä prosenttia.

Lahtelaisabi Ronja Pippuri kertoo, että asia on noussut esille kavereiden keskuudessa.

– Moni kavereistani kertoo, että opettajat ovat innostuneet antamaan paljon enemmän kotitehtäviä kuin tavallisesti, hän sanoo.

Lue lisää: Liikaa tehtäviä, kehnoa opetusta ja kotihuolia – tuore kysely paljastaa, että lukiolaiset rimpuilevat sietokykynsä rajoilla etäopetuksessa

Koronatilanteen ahdistus tuli esiin myös huhtikuun alussa julkaistusta nuorisoalan järjestöjen kyselyssä. Sen mukaan suurin osa nuorista kokee, että koronatilanne on aiheuttanut huolta tai ongelmia arkeen. Ahdistunutta oloa koki heistä, jotka ajattelivat huolien lisääntyneen, jopa yli 70 prosenttia.

Stressi pois, abeilta ja vanhemmilta

Ronja Pippuri haaveilee urasta elokuvaohjaajana. Hän on hakenut opiskelemaan alaa Aalto-yliopistoon ja Turkuun ammattikorkeakouluun. Hänen arkeaan pääsykokeiden järjestämiseen liittyvät epäselvyydet värittävät vahvasti.

Oman leimansa tuo se, että kumpaakaan kouluun ei varsinaisesti ole luettavaa pääsykoeaineistoa. Viisi vuotta elänyt ammattihaave on vahva, ja Pippurin mieli palaa kovaa opintojen pariin. Siitä huolimatta hän ei stressaa liikoja pääsykokeiden vuoksi. Ja saman vinkin hän antaa muillekin.

– Jos ei heti pääse sisään haluamaansa kouluun, voi hakea uudestaan, hän muistuttaa.

Samansuuntaisen neuvon hän antaa abiturienttien vanhemmille.

– Ei kannata hengittää liikaa lasten niskaan. Asioilla on tapana järjestyä, Ronja Pippuri sanoo.

Kuuntele Ronja Pippurin haastattelu Yle Areenasta.