Italian pääministeri Giuseppe Conte kertoi sunnuntaina koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten asteittaisesta poistamisesta.

Toukokuun neljännestä päivästä eteenpäin puistoja voidaan avata ja ihmiset voivat vierailla sukulaistensa luona, kunhan paikalla ei ole viittätoista ihmistä enempää kerralla. Samoilla rajoituksilla voidaan järjestää myös hautajaisia, kertoo uutistoimisto Reuters.

4. toukokuuta avataan hiljalleen myös rakennus- ja teollisuusalaa, mutta yrityksiltä vaaditaan tiukkojen terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden täyttämistä avaamisen ehtona. Vähittäiskaupat, museot ja kirjastot voivat avata ovensa kaksi viikkoa myöhemmin.

Liikkumisrajoituksia esimerkiksi kaupungista toiseen kuitenkin jatketaan edelleen ja matkaa tekevillä tulee olla selvitys matkustamisen syystä.

Jalkapallojoukkueet ja muut urheiluseurat voivat myös aloittaa harjoittelun toukokuun 18. päivä. Conte ei kuitenkaan kertonut päivämäärää, jolloin Italian jalkapallosarja Serie A voisi taas päästä tositoimiin.

Italian jalkapalloliitto on jo laatinut suunnitelmia turvallisen harjoittelun mahdollistamiseksi. Joukkueiden pelaajat, valmentajat ja muu henkilökunta tullaan testaamaan ja sen jälkeen harjoittelu toteutetaan leirimuodossa.

Ravintoloihin ja baareihin italialaiset pääsevät kesäkuun alusta, ulosmyyntiä voidaan harjoittaa jo aiemmin.

– Uudelleenavaamisen edellytyksenä on, että kaikki mukana olevat yritykset tottelevat turvallisuusmääräyksiä työpaikoilla, Conte sanoi.

Koulut pysyvät Italiassa suljettuina syyskuulle asti.

Pääministeri Conte painotti, että italialaisten tulee harjoittaa sosiaalista eristäytymistä myös tulevina kuukausina, vaikka rajoituksiin tuleekin helpotuksia. Kirkollismenot pysyvät poissa kalentereista ja Conte kehottaa ihmisiä pysymään vähintään metrin päässä toisistaan.

– Jos emme kunnioita varotoimia, käyrä kääntyy taas nousuun, kuolintapausten määrä kasvaa ja teemme peruuttamatonta tuhoa taloudellemme. Jos rakastat Italiaa, pidä etäisyyttä, Conte sanoi BBC:n mukaan.

Kuolinluku pienin sitten maaliskuun 14. päivän

Italia ilmoitti sunnuntaina 260 uudesta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleesta ihmisestä. Kyseessä on pienin päiväkohtainen luku sitten maaliskuun 14. päivän.

Nyt virukseen kuolleita on maassa noin 26 600 – toiseksi eniten maailmassa heti Yhdysvaltain jälkeen. Kaikkiaan todennettuja koronavirustapauksia Italiassa oli sunnuntai-iltaan mennessä yli 197 000 kappaletta.

BBC:n mukaan Italian viranomaiset uskovat, että tartuntojen leviämistä kuvaava R0-luku on nyt tarpeeksi pieni, että rajoituksia voidaan höllentää. R0-luku kertoo, kuinka monta uutta tartuntaa viruksen saanut ihminen tartuttaa. R0-lukua kutsutaa myös nimillä uusiutumis- tai leviämisluku.

Italialaiset ovat olleet periaatteessa ulkonaliikkumiskiellossa maaliskuun 9. päivästä lähtien. Vain kodin lähialueilla on saanut käyskennellä.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta