Pirkanmaalla on todettu viime viikkoina vain vähän uusia koronavirustartuntoja, mutta sairaalassa arki on silti kaukana normaalista.
Tampereen yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Juhani Sand kuvailee, että sairaalassa tehdään tällä hetkellä päällekkäin kolmea eri työtä.
– Hoidamme yksittäiset epidemiapotilaat ja varaudumme siihen, että niitä tulee lisää. Sitten on kiireellinen hoito ja päivystys, minkä tietenkin pitää pyöriä koko ajan. Ja nyt lisäämme myös tätä kiireettömän hoidon antamista.
Sandin mukaan uusiin rooleihin sopeutuminen vaatii paljon kaikilta työntekijöiltä.
– Kaikki tekevät työtään nyt todella intensiivisesti. Osa tekee varautumistyötä, osa opettelee uuteen työtehtävään ja jotkut tekevät sitä johtamistyötä.
Hoitojonossa jo useampi tuhat
Koronavirusepidemian takia kiireetöntä hoitoa on peruttu maaliskuulta lähtien.
– Kiireettömän hoidon tekeminen on jäänyt vähemmälle puolentoista kuukauden ajan. Kaiken kaikkiaan hoitojonoissa on nyt useampi tuhat potilasta, Sand sanoo.
Koronatilanteen pitkittyminen huolestuttaa sairaanhoitopiirin johtoa potilaiden terveyden ja myös jonotilanteen kehittymisen myötä.
Vaikka kiireetöntä hoitoa saisi, moni jättää menemättä lääkäriin, koska ei halua kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää tai pelkää saavansa koronatartunnan. Ilmiö on huolestuttava, koska hoidon tarve kasautuu entisestään:
Ihmiset peruvat tai siirtävät jo lääkäriaikojaan itse, ja seuraukset voivat olla vakavia – Johtajaylilääkäri: Huoli on nyt kova
Juhani Sand suosittelee tarttumaan mahdollisuuteen, jos kutsu hoitoon tulee.
– Vahva viestini tässä kohtaa on, että kun asiantuntija on sairaalassa arvioinut että kutsutaan hoitoon, niin kyllä siihen voi turvallisin mielin luottaa.
Lue lisää:
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 20.12.2021