Satakunnassa on vältytty koronakriisin aikana pahimmalta.
Tartuntamäärät ovat pysyneet matalina, tautiketjut ovat pääosin selvillä, ja täällä todetut koronatartunnat on yleensä saatu muualla kuin Satakunnassa. Perjantai oli maakunnassa jo neljäs perättäinen päivä ilman uusia koronatartuntoja.
Hyvä satakuntalaiset, tätä sietää juhlia siellä neljän seinän sisällä, työpaikalla turvavälin päässä muista ahertajista tai metsässä yksin tarpoessa, missä tätä luettekin!
Olemme onnistuneet suojaamaan riskiryhmiä ottamalla etäisyyttä ja välttämällä kontakteja, työskentelemällä kotoa käsin ja noudattamalla hyvää hygieniaa. Sairaalaosastot eivät ole täyttyneet kuolemanvaarassa olevista potilaista. Meillä on ilman muuta käynyt myös hyvä tuuri.
Kuluneella viikolla alkoi kuitenkin julkisuuteen tulla puheenvuoroja, joiden perusteella Satakunnan onnistuminen alkaa vaikuttaa kyseenalaiselta. Suomen pahimman tautipesäkkeen keskellä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa työskentelevä infektioylilääkäri Asko Järvinen sanoi Ylen haastattelussa, että koronaepidemia leviää liian hitaasti.
– Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa tautia sairastamaan, jolle tauti todennäköisimmin ei ole vaarallinen eli lapset, nuoret, aikuiset, Järvinen kommentoi.
Samaan aikaan osa lääkäreistä vaatii koulujen avaamista ja rajoitusten purkamista. Laumasuojasta on alettu puhua, vaikka Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan vielä ei ole tieteellistä näyttöä siitä, miten pitkään immuniteetti koronavirusta vastaan kestää.
Satakuntalainen hämmästyy: Olemmeko sittenkin epäonnistuneet, olleet liiankin tunnollisia? Pitäisikö tautia saada leviämään täällä nykyistä enemmän?
Porilaislähtöinen tutkijatohtori, loisten ja taudinaiheuttajien ekologiaa ja evoluutiota tutkiva Tuomas Aivelo antaa synninpäästön niille, jotka tuntevat huonoa omaatuntoa hitaasta koronan leviämisestä. Hän pitää omituisena ajatusta, että nykyistä useampien ihmisten pitäisi sairastaa mahdollisesti tappava tauti.
– Tiedämme, että tauti on vaarallinen, enkä ymmärrä, miksi sen sairastaminen olisi tavoiteltavaa. Esimerkiksi HUSin toimitusjohtaja on huolissaan siitä että heillä on valmius hoitaa mutta potilaita ei ole riittävästi. Sairaaloille valmiustila on vaikea, koska kiireetöntä hoitoa eli tuloja kunnilta on lykätty. Mutta hallinnollisetkaan ongelmat eivät kuulosta hyviltä syiltä edistää tartuntataudin leviämistä, Aivelo sanoo.
Aivelo arvostelee myös viime aikoina yleistynyttä tapaa puhua hallitusta koronan leviämisestä sekä hybridistrategiasta. Hänen mielestään paras tapa edetä olisi jatkaa testaamista, tartuntaketjujen jäljittämistä ja tartunnan saaneiden eristämistä sekä altistuneiden laittamista karanteeniin.
–Tämä on tietysti helpointa siellä, missä tapauksia on vähän, kuten Satakunnassa. Tämän kohdistetumman toiminnan turvin voidaan sitten purkaa muita rajoituksia ja palata normaalimpaan elämään, kunhan esiin pompsahtavat tautiketjut saadaan pysäytettyä.
Aivelo katsoo, että kouluja ei pitäisi avata yleisesti ennen kesälomaa. Hän kuitenkin pitää mahdollisena, että jotkin erityiset ryhmät kuten kouluasteelta toiselle siirtyvät voisivat nähdä toisensa ennen kesälomia.
Entä mitä koronatartuntojen määrän lisäämisestä ajattelee lääkäri, joka on vastuussa koko Satakunnan infektiotautitilanteesta? Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä toimii Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavana lääkärinä.
Uusitalo-Seppälä katsoo, että koronatartuntojen vähäisestä määrästä puhuneista lääkäreistä on tehty tarkoituksella provosoivia otsikoita. Hänen mielestään lääkärikunnassa ei tarkoiteta, että epidemiaa pitäisi levittää tahallaan.
– Suomessa on onnistuttu epidemian rajaamisessa hyvin, ja ainakin meillä täällä Satakunnassa näyttää mahdolliselta kontrolloida tilannetta. Pyrimme tapausten varhaiseen tunnistamiseen, tartuntaketjujen tunnistamiseen ja katkaisemiseen, potilaiden hyvään hoitoon.
Satakuntalaisten kannattaa siis jatkaa nykyisellä linjalla, yrittää estää taudin leviämistä ja noudattaa voimassaolevia koronasuosituksia. Jos tartuntaluvut pystytään pitämään matalalla, siitä saa yhä olla iloinen.
Lue lisää: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Satakunnassa.