– Kukaan ei ole ollut kovempi Kiinaa kohtaan kuin minä, sanoi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump koronavirukseen liittyvässä tiedotustilaisuudessa tiistaina NPR:n mukaan.
Kun Trumpin hallintoa on syytetty koronakriisin huonosta hoidosta, presidentti on välillä osoittanut syyttävällä sormella Kiinaa, NPR kirjoittaa.
Trump on maalannut Kiinasta Yhdysvaltojen vihollista maailmantaloudessa. Tilanne kiristyi viime vuonna kauppasodaksi, mutta helmikuussa pelko koronakriisin talousvaikutuksista ajoi suurvallat aselepoon.
Presidentti on myös varoittanut, että mikäli demokraattiehdokas Joe Biden valitaan presidentiksi, Kiina tulee omistamaan Yhdysvallat, kirjoittaa Politico-lehti.
Silti Trump itse on lehden mukaan ollut velkaa Kiinalle kymmeniä miljoonia dollareita.
Asia oli tiedossa jo ennen edellisiä vaaleja
Trumpin talousasioita tutkinut New York Times -lehti julkaisi vuonna 2016 raportin, jonka mukaan Trump omistaa osan Manhattanilla New Yorkissa sijaitsevasta toimistorakennuksesta, jota vastaan on otettu 950 miljoonaa dollaria lainaa.
Velanantajien joukossa oli yksi Kiinan suurimmista pankeista, Bank of China.
Politicon tietojen mukaan kiinalaispankin osuus lainasta oli 211 miljoonaa dollaria.
Myöhemmin Politico päivitti uutistaan Bank of Chinan kommenteilla. Pankin mukaan laina myytiin jo marraskuussa 2012 eteenpäin. Politicon mukaan Bank of China on kuitenkin merkitty asiakirjassa velkojaksi vielä vuonna 2017. Pankin mukaan tämä on "tekninen virhe".
New York Timesin mukaan toinen kiinteistön lainoittajista on Goldman Sachs. Trump on sanonut, että Goldman Sachsilla on valtaa Hillary Clintoniin, joka oli presidentti Trumpin vastaehdokas edellisissä vaaleissa. Investointipankin tiedetään maksaneen Clintonille 675 000 dollaria puhujanpalkkioina.
Kovista Kiina-puheista huolimatta presidentillä on myös muita talouskytköksiä, Politico-lehti kertoo. Lehden mukaan kiinalaisomisteiset yritykset toimivat kahden luksuskohteen urakoitsijoina Arabiemiraateissa ja Indonesiassa.
Trump kaivelee jälleen Bidenin pojan toimia
Trump on keskittynyt presidentinvaalikampanjassaan Joe Bidenin Kiina-mielisyyden korostamisen ohella tämän Hunter-poikaan.
Isä ja poika Biden tekivät yhteisen Kiinan-matkan vuonna 2013, jolloin Joe Biden oli Yhdysvaltojen varapresidentti. Bidenia kritisoivat ovat tuoneet esille sen, että Hunter Biden solmi 1,5 miljardin dollarin arvoisen diilin kiinalaistahojen kanssa Bidenien Kiinan-vierailun jälkeen.
Trump on aiemminkin kaivellut Bidenien toimintaa Yhdysvaltojen ulkopuolella, ja Trumpin epäilty yritys painostaa Ukrainaa asiassa poiki virkarikostutkinnan.
Lisätty 26.4.2020 klo 6.28 Bank of Chinan kommentit. Muutettu 5.5. klo 16.40 sen mukaisesti otsikkoa ja aikamuotoja jutussa.
Lue myös:
Trumpin haastaja on nyt selvillä – 10 avainseikkaa Trumpin ja Bidenin välisestä presidenttikisasta
Kirjeenvaihtajalta: Trumpilla on pakottava tarve löytää syntipukki koronaan – tähtäimessä on nyt Maailman terveysjärjestö WHO