Koronatilanne Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla on rauhallinen.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu viime päivinä uusia koronatartuntoja.
Varmistettujen COVID-19 -tapauksien määrä on edelleen 36. Sairaanhoitopiirin mukaan sairaanhoidossa on muutama potilas.
COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 976 kappaletta. Viime päivinä terveyskeskuksissa otettujen näytteiden osuus on noussut lähes puoleen kaikista otetuista näytteistä. Luvussa ovat mukana vain julkisten toimijoiden näytteenottomäärät.
Vaasan sairaanhoitopiirin mukaan sairaanhoitopiirissä on todettuja tartuntoja 52. Otettujen näytteiden koonaismäärä on 1115. Sairaanhoitopiirin mukaan parantuneiden määrä on nyt 37. Sairaanhoitopiiri päivittää parantuneiden määrän sivuilleen kerran viikossa torstaisin.
Hallitusti lisää normaalia toimintaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri aikoo lisätä poliklinikka- ja leikkaustoimintaa hallitusti, koska pandemiatilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Toimintaa ei kuitenkaan palauteta normaalitasolle, koska pandemiatilanteen eteneminen ei ole luotettavasti ennakoitavissa. Vastaanotolle kutsuttaville potilaille vahvistetaan aika soittamalla. Osa käynneistä toteutetaan etävastaanottoina.
Potilaiden turvallisuuteen kiinnitetään käyntien yhteydessä erityistä huomiota.
Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne