Suomen kansallisbaletin tanssijoiden rutiinit muuttuivat, kun koronaepidemia sulki Kansallisoopperan ovet maaliskuun puolivälissä. Pääosa yli 70 tanssijasta harjoittelee nyt kotona. Oopperatalossa pidettäville tunneille otetaan turvallisuussyistä enintään kymmenen henkilöä kerralla, joten harjoitukset striimataan. Kotiin on saanut lainaksi jopa palan tanssimattoa.

Mira Ollila, 43, lähti treenaamaan ulkoilualueelle Helsingin Pitkäkoskelle, jossa voi tehdä sekä voima- että tekniikkaharjoituksia. Hän valmistautuu ruotsalaisen Alexander Ekmanin teokseen COW, jonka pitäisi olla ensi-illassa Kansallisbaletissa 22. elokuuta. Ollila jää Kansallisbaletista eläkeelle tänä vuonna, kun hän täyttää 44. (Kuvaaja: Antti Haanpää)