Ylen saamien tietojen mukaan Kainuussa on kuollut ensimmäinen ihminen koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin. Kuolema on tapahtunut alkuviikosta.
Yle sai vahvistuksen kuolleen lähiomaiselta. Kainuun sote ei kommentoi kuolemantapausta. Tiistaina 28.4. soten pandemiatiedotteessa ei enää mainittu, että "koronaviruksesta aiheutuneita kuolemantapauksia Kainuussa ei ole". Maanantain tiedotteessa näin vielä kerrottiin.
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualuella on kuollut nyt seitsemän ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. OYSn erva-alueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Länsi-Pohjan ja Lapin sairaanhoitopiirit sekä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä THL:n mukaan Suomessa on kuollut 199 henkilöä koronatautiin.
Koronavirustartuntoja alkoi tulla Kainuussa esiin myöhemmin kuin muualla maassa. Eiliseen mennessä Kainuussa on todettu yhteensä 65 koronavirustartuntaa, jo noin 50 ihmistä on parantunut koronataudista.
Ensimmäiset koronavirustartunnat tulivat Kainuussa tietoon 28. maaliskuuta.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta Suomesta ja maailmalta.