Koronavirusepidemiaan liittyvät rajoitukset eivät juurikaan ole vaikuttaneet kirkkovihkimisiin.
Esimerkiksi Joensuun evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä on tulevalle kesälle vihkivarauksia entiseen malliin. Yhtymän kuudessa seurakunnassa on jo varattu kesä-, heinä- ja elokuulle 52 vihkimistä.
Tilaisuuksia on kuitenkin siirretty alkukesästä myöhäisempään ajankohtaan.
8.8. suosituin
Suosituin vihkipäivä on 8. elokuuta. Sille päivälle on varattu 11 vihkimistä. Toiseksi suosituin päivä on 1. elokuuta.
Alueen ylivoimaisesti suosituin vihkikirkko on Joensuun kirkko. Sinne on toistaiseksi 32 varausta tulevalle kesälle.
Utran ja Enon kirkoissa on molemmissa viisi varausta kesälle.
Joensuun kirkkoherra Petri Rask sanoo, että touko-kesäkuulta on siirretty häitä eteenpäin.
– Kesähäät painottuvat nyt vahvasti loppukesälle ja useat parit vielä varmasti toivovat, että häät voisi pitää normaalisti.
10.10. kiinnostaa
Loppuvuodelle suosikkihääpäivä on lokakuussa päivämäärä 10.10.20.
Raskin mukaan se on ainakin sulhaselle helppo numerosarja muistaa oma hääpäivä.
Lokakuun kymmenennelle päivälle on jo viisi vihkivarausta Joensuun kirkkoon.
Kirkkoherra Petri Rask sanoo, että toistaiseksi vihkimisissä noudataan kymmenen henkilön kokoontumisrajoitusta.