Teleyhtiö Telia tunsi koronakriisin nahoissaan jo vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Vt. toimitusjohtaja Christian Luiga totesi katsauksessaan, että alkuvuosi oli kaikkea muuta kuin "business as usual".

Yhtiön oikaistu liiketulos laski tammi-maaliskuussa liki neljänneksen verrattuna vastaavaan jaksoon viime vuonna ja oli 240 miljoonaa euroa.

Oikaistu liikevaihto laski reilut kaksi prosenttia. Luigan mukaan tulos on vakaa yhtiön perinteisen liiketoiminnan puolella. Tv- ja mediatoiminnan puolella koronakriisi painaa tulosta, kun mainonta supistuu ja urheilutapahtumia on peruttu. Liikevaihto laski alkuvuonna kahdeksan prosenttia.

Telia osti viime vuonna mediakonserni Bonnierin televisioliiketoiminnan, eli MTV:n, maksu-tv-yhtiö C Moren sekä Ruotsissa TV4:n.

Poikkeustilanne näkyy myös dataliikenteessä, jossa liikenne on kiinteän verkon puolella kasvanut yli 30 prosenttia. Mobiiliverkoissa kasvua on ollut 15–20 prosenttia. Luigan mukaan verkot ovat kestäneet kasvaneen käytön hyvin.