Osa hämeenlinnalaisesta päiväkodista on asetettu karanteeniin koronavirustapauksen takia. Asemanrannan Pilke-päiväkoti Planeetassa on todettu yksi Covid-19 koronaviruksen aiheuttama varmennettu tautitapaus.

Päiväkodin johtaja Jonna Lautanen kertoo, että karanteeniin on laitettu päiväkodin väestä runsaat 20. Altistuneet ovat sekä lapsia että työntekijöitä. Hoidossa Pilke-päiväkoti Planeetassa on ollut yhteensä vajaat 80 lasta. Lautanen ei halua kertoa, onko sairastunut lapsi vai aikuinen.

Hämeenlinnan terveyspalveluiden tartuntayksikkö on ollut puhelimitse yhteydessä kaikkiin, joilla on ollut mahdollisuus altistumiseen ja ihmisiä on ohjeistettu karanteeniin. Mahdollisesti altistuneet on määrätty kotikaranteeniin toukokuun kolmanteen päivään asti.