Hengityskoneet eivät ole New Timesin artikkelin mukaan ainoat laitteet, joista on ollut pulaa koronapotilaiden hoidossa. 18. huhtikuuta julkaistussa jutussa kerrotaan lääkärien huolestuneen virukseen sairastuneiden vakavista munuaisongelmista.

Nyt Yhdysvalloissa on huoli dialyysilaitteiden, välineiden ja osaavien hoitajien riittävyydestä, kun pandemia etenee voimakkaasti New Yorkissa ja muissa keskuksissa.

Covid-19-tauti lopettaa joidenkin potilaiden munuaisten toiminnan, jolloin tilanne vaatii nopeaa dialyysihoitoa. Munuaiset puhdistavat verestä haitallisia aineita ja huolehtivat muutenkin elimistön tärkeistä toiminnoista.

Newyorkilaiset munuaislääkärit epäilevät nyt, onko dialyysilaitteita riittävästi, sillä munuaisten vajaatoiminnan kesto infektion takia vaihtelee. Epäillään myös, jättääkö tauti pysyvät vauriot.

Nefrologian erikoislääkärit arvioivat, että 20-40 prosenttia koronaviruspotilaista kärsii munuaisten toimintahäiriöstä ja tarvitsee hätädialyysia. Tämän arvion toi julki tohtori Alan Kliger Yalen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Kliger toimii maan nefrologiyhdistyksen covid-19-ryhmän varapuheenjohtajana.

Pandemian alussa Kiinasta tulleiden tietojen mukaan munuaisvauriot olisivat lieviä. Taudin levitessä Italiaan, todettiin monen hengityskoneeseen joutuneen vakavasti sairastuneen tarvitsevan myös dialyysihoitoa.

Vielä ei tiedetä tarkkaan, johtuvatko munuaisvauriot viruksesta vai vakavasta sairastumisesta tai tautiin liittyvästä veritulppien muodostumisesta. Riskiryhminä pidetään nyt kroonisesta munuaissairaudesta tai verenpainetaudista kärsiviä ja diabeetikkoja.

Dialyysilaitteiden ja tarvikkeiden valmistajia on vaadittu lisäämään tuotantoaan ja laitteita on haalittu ympäri maailmaa Yhdysvaltoihin.

Munuaisvaurioita myös Suomessa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja sen erva-alueella on havaittu myös koronapotilaiden munuaisongelmat. Osa vakavasti sairastuneista on tarvinnut dialyysihoitoa.

HUS:n vatsakeskuksen ylilääkäri Agneta Ekstrand vastaa sähköpostitse, että HUS-ERVA alueella on muutamalla potilaalle (alle 10) kehittynyt äkillistä munuaisten vajaatoimintaa.

– Heille on aloitettu dialyysihoitoa ja tähän mennessä puolet heistä ovat toipuneet, eivät enää tarvitse dialyysihoitoa. En tiedä tehohoidossa olevien potilaiden kumulatiivista kokonaismäärää eli en voi antaa prosentteja, mutta ovat pieni osa kaikista potilaista.

Ekstrandin mukaan New Yorkin kaltaisia ongelmia Suomessa ei ole, eikä ole ennustettavissakaan. Dialyysilaitteita ja niihin tarvittavista tarvikkeista (kuten dialysaattoreita eli keinomunuaisia, letkustoja, dialyysinestekonsentraatteja) ei ole pulaa.

– Dialyysifirmat ole myöskään ilmoittaneet meille toimitusongelmista. Dialyysihoitoa osaavaa henkilökuntaa on myös riittävästi, ylilääkäri Agneta Ekstrand vahvistaa.

New Yorkissa tilanne on COVID-19:n suhteen monta kertaa pahempi kuin Suomessa, Ekstrand arvioi. Dialyysien saatavuus koko tarvittavalle väestölle on USA:ssa myös erilainen kuin Suomessa.

An Overlooked, Possibly Fatal Coronavirus Crisis: A Dire Need for Kidney Dialysis