Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri testaa päivittäin parikymmentä koronavirustartuntaepäilyä.
Johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan näytteenotolle tulee olla aina peruste, esimerkiksi hengitystieinfektion oireet tai muu syy epäillä koronavirusinfektiota.
Oireettomia ei testata.
Testauskapasiteetti on noin 400 testiä vuorokaudessa ja Pietilän mukaan valmiuksia sen kasvattamiseen on.
– Kaikki tekemämme testit tehdään Tyksin laboratorion toimittamina, sanoo Pietilä.
Näytteitä analysoidaan kahdesti päivässä, joten tulos saadaan samana päivänä.
Alkuillan jälkeen otettujen testien tulokset selviävät seuraavana päivänä.
Pikatesti nopeuttaa tulosten saantia
Käyttöön tulee pikatesti, jota kapasiteetin rajallisuudesta johtuen käytetään ainoastaa sairaalahoitoon otettavilta potilailta.
– Tunnissa saatu tulos vaikuttaa suuresti muun muassa suojaustarpeeseen ja hoitopaikan valintaan, sanoo Pietilä.
Pikatestit eivät Pietilän mukaan sovellu suurten tutkimusmäärien analysointiin yhtä hyvin.
Myös yksityiset toimijat testaavat maakunnassa koronavirustartuntaepäilyjä.
Lue lisää:
Tyks lisää koronaviruksen testauskapasiteettia uudella testauslaitteella – myös sairastaneille testi tulossa