Koronavirustartuntojen määrä on jälleen kasvanut Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Tartuntoja on todettu yhteensä 73, mikä on 11 enemmän kuin torstaina.
Suurin osa uusista tartunnoista liittyy aiemmin uutisoituihin tartuntaketjuihin.
– Tartunnat ovat peräisin lähes poikkeuksetta tällä viikolla uutisoiduista tilanteista, kuten aiemmista tartuntaketjuista, hoivakotialtistuksista ja terveyskeskuksen työntekijöistä, kertoo Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.
Taskilan mukaan Länsi-Pohjassa otetuista näytteistä yli 10 % on positiivisia.
–Tämä kertoo näytteenoton osuvuudesta ja suhteutettu testimäärä 827,6 asukasta kohti on korkea . Olemme näissä erittäin korkealla valtakunnallisessa vertailussa, Taskila toteaa.
Ruotsista uusi tartuntaketju
Taskilan mukaan Ruotsista tulevat tartunnat eivät edelleenkään ole esittäneet merkittävää osuutta sairaanhoitopiirin tartunnoissa. Ruotsista on kuitenkin tullut nyt yksi uusi tartuntaketju.
– Sitä rajoitetaan kaikin keinoin. Aiemmin meillä on ollut Ruotsista kolme yksittäistä tartuntaa, joissa kaikissa ketju on saatu katkaistua, Taskila sanoo.
Taskila kertoo saaneensa Östra-Norrbottenin johdolta tiedon, jonka mukaan Ruotsi aloittaa terveydenhuollon henkilöstön koronavirustestauksia, joilla pyritään estämään tartuntojen leviäminen Suomeen.
– Ruotsi on aloittamassa Suomesta Ruotsissa töissä käyvien terveydenhuollon työntekijöiden koronavirustestaukset. Työntekijät testataan säännöllisesti, Taskila sanoo.
Edit 17.4. kello 16.22 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila korjaa aiempaa tiedotettaan. Ruotsi aloittaa Suomesta Ruotsissa töissä käyvien terveydenhuollon työntekijöiden koronavirustestaukset, eikä toisinpäin.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronavirustilanteesta tästä artikkelista.