Lasten koronapandemian aikana kokemaa ahdistusta yritetään lieventää uuden verkkosivuston avulla.
Sivustolta vanhemmat saavat konkreettisia neuvoja ja harjoituksia, miten helpottaa lapsen ahdistusta. Sen julkaisee Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskus lauantaina.
– Koronaepidemia on yksi isoimpia katastrofeja, mitä on sodan jälkeen tapahtunut. Ei ole kysymys vain taudista, vaan myös sen yhteydestä hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Haluamme selvittää, miten lapsiperheet tilanteen kokevat ja antaa työkaluja hallita arkea ja auttaa lapsia, kertoo lastenpsykiatrian professori Andre Sourander Turun yliopistosta.
Hän uskoo, että mielenterveydellä ja hyvinvoinnilla on vaikutusta myös siihen, että koronaviruksen leviämistä pystytään estämään paremmin.
– Mitä paremmin ihminen voi, sitä paremmin hän pystyy hallitsemaan arkea. Mielenterveys ja mielenhallinta ovat keskeisiä asioita. Uskon, että parhaimmillaan pystymme ehkäisemään pitkittyneitä ongelmia ja parantamaan elämänlaatua.
Harjoituksia lapsille ja vanhemmille
Yhdessä selviydytään -sivustolle rekisteröidyttyään perhe saa tietoa muun muassa siitä, miten ahdistus voi näkyä lapsessa. Harjoituksia ahdistuksen hallintaan ja pelkojen lievittämiseen löytyy sekä teksti- että videomuodossa.
Sivuston sisältö perustuu käyttäytymisterapeuttiseen menetelmään, joka on osoittautunut parhaaksi tavaksi lievittää lasten ahdistuneisuutta ja pelkoja. Vanhempi voi käydä ohjelmaa läpi yksin, puolisonsa kanssa tai yhdessä lapsen kanssa.
– Siellä on esimerkiksi hengitys- ja mielikuvaharjoituksia, joita vanhemman on tarkoitus tehdä ensin itse. Kun vanhempi pystyy rauhoittamaan itse itsensä, mahdollisuus rauhoittaa lasta on parempi, Andre Sourander sanoo.
Samalla tutkitaan keinojen vaikutusta
Tutkimustietoa siitä, miten koronavirus vaikuttaa lasten mielenterveyteen, on vasta hyvin vähän. Andre Sourander uskoo, että osaan lapsista tilanne vaikuttaa vahvasti.
Lapsia voivat ahdistaa esimerkiksi pelko vanhempien sairastumisesta tai oma sairastuminen.
– Lapsilla on valtava määrä kysymyksiä. Tässä tilanteessa on tärkeää kuunnella lapsen ajatuksia ja vastata niihin. Näihin keskitytään myös tässä ohjelmassa, Sourander kertoo.
Yhdessä selviydytään -verkkosivusto on kaikille avoin ja maksuton. Souranderin mukaan keinot sopivat parhaiten alle murrosikäisille lapsille, mutta samat asiat ovat hyödyllisiä nuortenkin kanssa.
Sivustolle rekisteröityessään perhe liittyy mukaan Turun yliopiston tutkimukseen. Siinä selvitetään, miten sivuston tarjoamat keinot toimivat ja miten koronavirustilanne on vaikuttanut perheiden kokemuksiin.
Tietoja hyödynnetään muun muassa sivuston jatkokehityksessä.
– Tarkoitus on kehittää sitä ohjatumpaan suuntaan niin, että ihmiset saavat palautetta ja kannustusta sekä mahdollisesti tarvittaessa jopa suoraa kontaktia. Emme halunneet jäädä tässä tilanteessa odottamaan, vaan toivomme, että tästä on jo nyt hyötyä ihmisille, Sourander sanoo.
Verkkosivusto avautuu lauantaina 18. huhtikuuta osoitteessa yhdessaselviydytaan.fi. Valmisteilla on myös ruotsin-, englannin- ja venäjänkieliset versiot.
Lue myös:
"Milloin tämä oikein loppuu", miettii moni meistä, eikä kukaan tiedä vastausta – hyvä uutinen on se, että epävarmuus on kriisin pahin vaihe
Miten mieltä kannattaa hoitaa koronakriisin aikana? – Koronan aiheuttama huoli ja ahdistus näkyy kriisipuhelimissa
Asiantuntijoiden neuvo korona-ahdistukseen: Ota hiukan etäisyyttä jatkuvaan uutisvirtaan ja kunnon irtiotto somepöhinään