Pohjois-Satakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestävä kuntayhtymä PoSa harkitsee lomautuksia ja aloittaa yt-neuvottelut.
Neuvottelujen seurauksena osa työntekijöistä voi joutua lomautetuksi. PoSa perustelee linjaustaan sillä, että koronan aiheuttaman poikkeustilan takia kaikille työntekijöille ei ole osoittaa töitä. Yt-neuvottelut koskevat koko henkilöstöä.
Ennen lomautuksia henkilökuntaa pyritään siirtämään toisiin tehtäviin. Henkilökuntaa kehotetaan myös pitämään kaikki käyttämättömät vapaat ja lomat ennen lomautuksia.
Sote-puolella on nähty koronapoikkeustilan aikana hyvin vähän lomautuksia. Muilla kuntien toimialoilla yt-neuvotteluja on käyty monissa kunnissa.
Palvelukeskuksia kiinni
PoSan yhtymähallitus on päättänyt myös sulkea toistaiseksi Honkajoen, Siikaisten ja Jämijärven peruspalvelukeskukset.
PoSa järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut Kankaanpäässä, Jämijärvellä, Karviassa, Honkajoella, Siikaisissa ja Pomarkussa.