Osa suomalaisista odottelee edelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lupaamaa kansalaiskirjettä koronaviruksesta. Onko osa kirjeistä vieläkin matkalla vai ovatko kirjeet päätyneet joissakin kodeissa huomaamatta roskiin muun mainospostin mukana?

THL laittoi kansalaiskirjeet jakeluun 3. päivä huhtikuuta. Jokaiseen kotiin Suomessa jaettavan kirjeen oli määrä olla perillä pääsiäiseen mennessä.

Kirjeellä THL halusi varmistaa, että jokainen kansalainen saa tietoa koronaviruksesta ja virukseen varautumisesta.

Esitimme THL:n viestintäpäällikölle Marko Lähteenmäelle 8 kysymystä koronakirjeestä. Välissä on kommentteja, joita olemme saaneet Ylen yleisöltä.

1. Paljonko koronakirjeitä lähetettiin?

Vähän vajaa kolme miljoonaa. Niitä jaettiin yksi per kotitalous.

Suomen Suoramainonta on jakanut kirjeet alueilla, joilla heillä on kattava jakelu. Muilla alueilla Suoramainonta on tehnyt alihankintasopimuksen asiasta Postin kanssa.

2. Miksi kirjeet lähetettiin mainospostina eikä osoitteellisena postina?

Ajattelimme, että yksi per kotitalous riittää. Jos kirje olisi lähtenyt osoitteellisena, olisi ollut hankalaa päättää, kenelle perheessä kirje osoitetaan. Saako sen isä vai äiti? Vai pitäisikö kaikille yli 15-vuotiaille lähettää oma kirje, jolloin isoihin perheisiin kirjeitä olisi tullut monta.

Osoitteettomana on tehty ennenkin julkisen tiedotteen jakeluita.

3. Onko kirje voinut olla mainospostin sisällä?

Toki kirje on voinut olla muun postin välissä. Sellaista jakelua ei ole tilattu, että olisi jaettu vain sitä yhtä kirjettä. Kirje ei ole ollut missään erillisessä mainosten pakkauskuoressa, vaan irrallisena kuorena. Samalla on voinut tulla muutakin postia, ei tosin kaikilla alueilla. Riippuu siitä, mitä muuta postia jakelijalla on kyseisenä päivänä ollut kuljetettavana.

4. Mitä jos postiluukussa lukee 'Ei mainoksia'?

Julkisen tiedotteen jakelu ajaa mainoskiellon ohi. Koronakirjeen olisi siis pitänyt tulla perille, vaikka mainokset onkin kielletty.

5. Miksi info on pääasiassa vain suomeksi ja ruotsiksi?

Suomi on kaksikielinen maa. Me emme tiedä, minkä kielisiä ihmisiä missäkin osoitteessa asuu. Siksi kaikkiin kotitalouksiin jaettiin kirje sekä suomeksi että ruotsiksi. Saamelaisalueille jaettiin lisäksi saamen kielellä.

Koronakirjeessä on sosiaali- ja terveysministeriön saate. Siinä on useammalla kielellä lause, jossa kerrotaan, mistä kirjeessä on kyse ja mistä verkossa löytyy erikielisiä versioita.

Kansalaiskirje löytyy myös THL:n verkkosivulta suomen ja ruotsin lisäksi 16:lla eri kielellä sekä videoina suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä.

6. Onko tarkoitus parantaa monikielistä tiedotusta kirjeinä?

Ei kirjemuodossa. Toki koko ajan teemme yhteistyötä maahanmuuttajajärjestöjen ja muiden vastaavien kanssa. Yritämme näin saada eri kielillä tuottamiamme materiaaleja hyötykäyttöön.

7. Millaista palautetta THL on saanut kirjeistä?

Yllättävän vähän on tullut palautetta. Uskoisin, että suurin osa ihmisistä on ollut tyytyväinen tietoon, jota heille on jaettu. Toki tiedote on aika yleisellä tasolla, koska sen on massapostituksena sovittava koko väestölle.

8. Mitä sanotte niille, joille ei vielä ole tullut kirjettä lainkaan?

Toivomme, että he tekisivät jakelupoikkeamailmoituksen . Siinä on linkki suoraan jakelijan palautelomakkeelle. Siihen voi kertoa osoitteen ja sen, onko kirje jäänyt kokonaan saamatta tai onko se ollut viallinen. Jakelija tekee täydennysjakelun palautteiden perusteella.

Kriisitilanteessa tieto niillekin, jotka eivät ole verkossa

Osa kansalaisista on hämmästellyt, miksi nykyaikana pitää lähettää kirje kotiin, kun verkosta löytyy jatkuvasti päivittyvää tietoa yllin kyllin.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuskin muistuttaa, että on mietittävä, mitä eri kanavia on tarpeen käyttää, jotta kaikki löytävät tarvitsemansa tiedon.

– Kriisitilanteessa pitää varmistaa, että tieto löytää myös ne, jotka eivät käytä sähköistä viestintää, kirjoittaa Aino Piehl artikkelissaan Elintärkeää viestintää koronaviruksesta.

Ajankohtainen koronatieto löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulta osoitteesta thl.fi/koronavirus ja tästä Ylen artikkelista.

Joko sait koronakirjeen kotiin? Onko kansalaiskirje mielestäsi hyvä tapa viestiä asioista? Voit kommentoida aihetta Yle Tunnuksella. Keskustelu sulkeutuu 17.4. kello 23.