Kanta-Hämeen koronapotilaita on siirretty hoidettavaksi terveyskeskussairaaloihin. Vanajaveden sairaalassa ja Forssan sairaalassa on valmius hoitaa koronapotilaita, jotka eivät tarvitse erikoissairaanhoitoa. Keskussairaala aikoi pääsiäisenä avata toisen väistötehoyksikön varsinaisen tehoyksikön täytyttyä, mutta tähän ei vielä tarvinnut ryhtyä, kertoo Kanta-Hämeen keskussairaalan johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

Potilaita on tullut lisää muutama päivittäin. Pääosa hoitoa tarvitsevista sairastuneista hoidetaan edelleen Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Tähän mennessä todettuja tartuntoja on sairaanhoitopiirin alueella on ollut yhteensä 61 ja yksi sairastunut on menehtynyt.

Leikkaustoiminta käynnistyy vähitellen

Kanta-Hämeen keskussairaala ryhtyy vähitellen avaamaan muiden potilaiden ajanvaraustoimintaa hallitusti. Tarkoitus on käynnistää tähystyksiä ja leikkaustoimintaa. Ensi viikolla keskussairaala avaa leikkauksia varten kaksi leikkaussalia.

– Jos potilaalla on aika varattuna, sairaalaan pitää tulla. Myös esimerkiksi sydänpotilaat odottavat turhaankin, että sydänoireet menisivät itsestään ohitse. Päivystyspotilaat kuitenkin hoidetaan normaalisti, ja hoitoon voi mennä turvallisin mielin, muistuttaa johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

Suojatarviketäydennyksiä tarvitaan viikoittain

Suojavarusteista on Kanta-Hämeen keskussairaalassa edelleen pulaa. Keskussairaala joutuu edellleen kamppailemaan saadakseen täydennyksiä joka viikko, kertoo Järvelä. Erityisen vaikeaa on hankkia korkean suojaustason suojaimia. Sairaala on ryhtynyt tekemään yhteistyötä myös paikallisten yritysten kanssa.

Jonkin verran tarvikkeita keskussairaala on saanut Huoltovarmuuskeskukselta. Vastikään maakuntaan perustettu virtuaalinen hankintatoimisto on aikaansaanut kontakteja kiinalaisiin varustetoimittajiin.

Pääsiäisen ajan koronatilanne on sairaanhoitopiirissä ollut rauhallinen. Johtajaylilääkäri Sally Järvelä sanoo, että hänellä on suuri huoli siitä, että ihmiset alkavat lipsua annetuista ohjeista.

– Kauniit ilmat selvästi houkuttelivat ihmisiä jopa kaupoille. Ohjeet pitää ottaa edelleen vakavasti.

Hän toivoo, ettei rajoituksia enää ryhdytä purkamaan merkittävässä määrin. Ikäihmiset pitää suojata, kokoontumisia on rajoitettava ja turhaa julkista liikkumista pitää edelleen vakavissaan välttää, sanoo Järvelä.