Satasairaalassa ei ole tällä hetkellä pulaa suojavarusteista.

Satakunnan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sari Sjövall kertoo, että varusteita on onnistuttu hankkimaan lisää tarpeen mukaan. Niitä on varastossa tällä hetkellä 2–4 kuukauden tarvetta vastaava määrä.

Suojapula on ollut viime viikkojen kuuma puheenaihe Suomessa. Huoltovarmuuskeskuksen lisäksi myös sairaanhoitopiirit, kunnat ja muut sote-alan toimijat tekevät omia hankintojaan. Esimerkiksi Porin kaupunki on tehnyt tilauksen useiden kuukausien suojatarpeen täyttämiseksi.

"Rajoituksia noudatettava"

Hallituksen keskiviikkoinen päätös lopettaa Uudenmaan eristäminen ei aiheuta pelkoja Satasairaalassa. Johtajaylilääkäri Sjövallin arvion mukaan purku ei vaikuta merkittävästi koronatilanteeseen Satakunnassa.

– Eniten vaikutusta on sillä, miten satakuntalaiset ihmiset tästäkin eteenpäin käyttäytyvät ja noudattavat voimassaolevia rajoituksia ja varotoimia.

Sjövallin suurin huoli on se, että Uudenmaan rajojen avaaminen ei aiheuttaisi aiheetonta vaara ohi -tunnelmaa. Hän korostaa, että koronan leviäminen uhkaa edelleen, jos varotoimista luovutaan.

Puolet ei-kiireellisestä hoidosta käyntiin

Satasairaala ilmoitti maanantaina alkavansa hoitaa uudestaan ei-kiireellisiä potilaita, joiden hoito keskeytettiin maaliskuun lopussa. Johtajaylilääkäri Sari Sjövall sanoo, että hoitoa pystytään antamaan noin puolelle siitä määrästä kuin normaalina aikana.

Yli 70-vuotiaita tai hengitystieinfektioista kärsiviä potilaita ei edelleenkään oteta kiireettömään hoitoon.

– Tarkistamme jokaiselta potilaalta, ettei hänellä ole eikä ole ollut hengitystieoireita kahteen viikkoon ja että hän ei ole ollut tekemisissä kahteen viikkoon tartunnan saaneen tai oireisen kanssa. Moni potilas ei välttämättä halua tulla nyt kiireettömään hoitoon, vaikka kriteerit täyttyisivätkin, Sjövall sanoo.

Jonot kasvaneet

Satasairaalan jonot ovat koronan takia pidentyneet merkittävästi.

Jonojen pituus on kasvanut noin kuukaudella, ja erityisesti ortopediassa ja silmätaudeissa tilanne on pahentunut, koska siellä jonot ovat aiemminkin olleet pitkiä.

Jos poikkeustila jatkuu pitkään, jonojen voi olettaa kasvavan entisestään.

Osastoilla hiljaista

Koronan hyvänä puolena Satasairaalassa osastot ovat hiljentyneet eikä päivystyksessä ole nähty normaalia määrää potilaita. Esimerkiksi keuhko-osastolla vähentymää on ollut normaalisti keväällä nähdyistä keuhkoahtauman pahenemista ja keuhkokuumeista.

– Syyksi arvelisin yleisesti infektioiden vähenemisen kontaktien vähenemisen seurauksena ja hyvän käsihygienian, Sjövall sanoo.

Sydäninfarkteissa lievää laskua

Sydänsairauksia on ollut entiseen tapaan, mutta sydäninfarkteja hieman normaalia vähemmän. Tämä johtuu Sjövallin mukaan todennäköisesti ihmisten vähäisestä toimeliaisuudesta ja fyysisen rasituksen vähenemisestä koronan takia.

Psykiatrisilla osastoilla koronatilanne ei ole toistaiseksi näkynyt. Toisaalta osastot ovat koko ajan täynnä, ja potilaita hoidetaan runsaasti avohoidossa kuten ennenkin.

Satakunnassa oli todettu laboratoriotesteillä keskiviikkoon mennessä 43 koronatartuntaa.