Koronaepidemian aiheuttama poikkeustilanne on lisännyt Vaasan kirjastoissa sähköisten palveluiden kysyntää.
Kysyntä kasvoi jo viime vuonna verrattuna edelliseen. Esimerkiksi e-aineiston lainamäärissä oli 24 prosentin kasvu vuoteen 2018 verrattuna.
Tänä keväänä, vaikka kirjastot ovat kiinni, niissä on tehty asiakkaille tilapäisiä tunnuksia poikkeusajan käyttöä varten. Myös lainattavien e-kirjojen määrää on lisätty poikkeustilanteen takia. Myös kirjaston tarjoamat musiikki- ja elokuvapalvelut ovat kysyttyjä.
Lainatuimmat kirjat
Vaasan kirjastojen lasten - ja nuortenaineiston lainausmäärät kasvoivat viime vuonna kaikissa kirjaston toimipisteissä. Pääkirjastossa lasten- ja nuortenosastolla tehtiin lainauksia noin 280 000. Kaikkiaan kirjastoissa tehtiin lainauksia viime vuonna 1 126000 kappaletta.
Lainatuin suomenkielinen lastenkirja oli Aino Havukaisen Tatu ja Patu etsivinä: tapaus Puolittaja. Ruotsinkielisistä lastenkirjoista lainatuin oli Sven Nordqvistin Pannkakstårtan.
Suomenkielisistä aikuisten romaaneista lainatuin oli Minna Canthin nuoruusvuosista kertova Minna Rytisalon Rouva C. Ruotsinkielinen lainatuin aikuisten romaani oli puolestaan Lars Keplerin Lazarus.
Lainatuin aikuisten suomenkielinen tietokirja oli Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen. Lainatuin ruotsinkielinen aikuisten tietokirja oli Thomas Eriksonin Omgiven av idioter: hur man förstår dem som inte går att förstå.
Katso täältä koronatilanne maakunnassasi.