Blogi
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan blogeja tekee joukko oman alansa tarkkaan tuntevia toimittajia.
> Kaikki blogit voit lukea täältä
Arvon lukija, hyvä kuulija. Aivan aluksi haluan tehdä yhden asian selväksi.
Tässä kolumnissa käsitellään kitkerään, jopa ilkeämieliseen sävyyn spekulaatioita, joita on esitetty koronakriisin vaikutuksista kaupungistumiseen. Hätään ei kuitenkaan ole syytä!
Vakuutan, että sekä huoltovarmuushuoleni että maaseutua kohtaan tuntemani arvostus ovat huippulukemissa. Toipuvana maalaisena tunnen sen tuskan, jota väärin pinotut puut aiheuttavat. Lapsuuteni kuuntelin raitiovaunujen jyskeen sijaan moottorisahan sointia. Ja kun kevätaurinko luo kalvaan hehkunsa risukasoihin, koen suurta himoa sytyttää ne kasat tuleen ja syödä lihaa.
Ja nyt asiaan.
Vallitsevalla poikkeustilalla on ollut monia epämiellyttäviä piirteitä, joista epäilemättä raskaimpiin kuuluu Draculan lailla haudasta noussut unelma maaseudun uudesta kukoistuksesta.
Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Jouni Kemppaisen mielestä korona kyseenalaistaa "metropolin meiningin", lehden uutispäällikkö Niklas Holmberg puolestaan povaa "maaseutumaisen elämänmuodon" uutta nousua.
(Sellaista kriisiä ei taida ollakaan, jota ei Maaseudun Tulevaisuudessa pidettäisi lupaavana ennusmerkkinä maaseutumaisen elämänmuodon uudesta noususta, mutta ei mennä nyt siihen.)
Helsingin Sanomien yleisönosastolla puolestaan on pohdittu, voisiko nuoret poikkeustilan varjolla pakottaa töihin maatiloille. Lennokkaissa kirjoituksissa on päädytty siihen, että oikeastaan nuorten sietäisi olla kiitollisia, sillä heillä on nyt talvisotaan verrattavissa oleva mahdollisuus "pelastaa isänmaamme" ja päästä "sankarihautapaasien sijaan elintarvikepakkauksiin".
(Sellaista kriisiä ei taida ollakaan, joka ei Hesarin yleisönosaston mielestä liittyisi talvisotaan, mutta ei mennä nyt siihen.)
On tuskin yllätys, että koronavirus leviää tehokkaimmin siellä, missä on paljon ihmisiä. Epidemiologian lisäksi kaupunkien karsastamiseen kannustavat moraaliset syyt. Kaupungit ovat "aina" edustaneet turmelusta ja maaseutu kunnollisuutta.
Ja on siinä perääkin. Ennen kuin sanitaatio ja hygienia keksittiin, kulkutaudit tekivät kaupungeissa pahaa jälkeä.
Kaupunkien paheellisuus on ollut suosittu aihe myös fiktiossa. Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa (1912) kertoo kolerasta ja himosta, Juhani Ahon Helsinkiin -pienoisromaanissa (1889) nuori ylioppilas matkaa Kuopiosta Helsinkiin ja joutuu jo laivamatkalla ylioppilaselämän viettelyksiin.
130 vuotta myöhemmin Suomessa spekuloidaan tosissaan, voitaisiinko kaupunkien moraalisesti turmeltunut aines (työttömät, nuoret ja maahanmuuttajat) siirtää maaseudulle tekemään töitä ja muuttumaan kunnollisiksi. Mansikoiden ja maataloustöiden lisäksi eheyttäviksi aktiviteeteiksi on ehdotettu esimerkiksi risujen keräämistä ja puiden istuttamista. Kausityöläisiä houkuttelevassa 1930-lukua henkivässä mainoksessa vaalea nainen seisoo viljapellossa, katse ylväästi horisontissa.
Kriisin keskellä kaupunkilaiset ovat itsekin kääntyneet maalaisten hyveiden puoleen – ja pilanneet ne. He ovat alkaneet leipoa sämpylöitä ja ostaneet kantakaupungin ruokakaupat tyhjilksi hiivasta ja ulkoilevat niin reippaasti, ettei ulos voi enää mennä. Höyryt lentelevät Töölönlahdelta Keskuspuistoon ja Mustikkamaalta Seurasaareen.
Kaupungistuminen on globaali megatrendi, joka tuskin pysähtyy edes keskustapuolueen periaateohjelmaan. Eikä sen hidastamisessa moraalisten syiden lisäksi juuri muuta mieltä olekaan.
Vuosien 2005-2018 aikana valtaosa uusista työpaikoista syntyi kasvukeskuksiin, ja Suomen bruttokansantuotteen kasvusta yli puolet on peräisin pääkaupunkiseudulta. Työn tuottavuus täällä on työntekijää kohden 20 prosenttia korkeampi kuin muualla maassa.
Ei kaupunkilaisia siis kannata päästää maaseutua pilaamaan ja Suomea köyhdyttämään. Sillä kyllähän se tiedetään, miten siinä käy.
Ajatelkaa vaikka Juhani Ahon Papin rouvaa (1893). Siinä komea ylioppilas saapuu maalaispitäjään viettämään kesää ja sotkemaan kyseisen papin rouvan asiat. Parempi siis, jos moraalittomat kaupunkilaiset häseltävät keskenään!
Jos täällä ruvetaan hatusta revittyjä analyysejä jakamaan, niin mutuilun ja fiilisten lisäksi lähteeksi saavat kelvata romaanit. Niissä on sentään kaunista kieltä ja jotain tolkkua.
Tuija Siltamäki on Ylen politiikantoimittaja, joka kirjoittaa työryhmän kanssa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.
Blogista voi keskustella 18.4. klo 23.00 asti.
Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksesta.