Etelä-Savossa varmistettujen koronavirustapausten määrä on noussut eilisestä yhdellä.

Sote-kuntayhtymä Essoten alueella tapauksia on todettu 44 ja Sosterissa yhdeksän.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo, että osa potilaista tarvitsee edelleen sairaalahoitoa. Tilanne on rauhallinen, ja osa potilaista on myös parantunut.

Tiistaina Etelä-Savossa uutisoitiin ensimmäisen ihmisen kuolleen pääsiäisen aikana koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Lue uusimmat tiedot Etelä-Savon koronavirustilanteesta tästä.