Tänään kiirastorstaina on päivälleen neljä viikkoa siitä, kun ensimmäiset koronarajoitukset astuivat voimaan.
Suomen mielenterveys eli Mieli ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi kertoo, että auttavaan valtakunnalliseen kriisipuhelimeen tulee selvästi enemmän puheluja kuin normaalisti, ja joka kuudennessa niistä korona on päällimmäinen huoli.
Eritoten yhteydenottojen lisääntyminen näkyy yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä sekä nuorten Sekasin-chat-palvelussa. Uudenlaista parisuhteeseen ja työhön liittyvää kuormitusta on myös havaittavissa.
Puheluissa erottuu huoli omasta tai läheisten terveydestä, syyllisyys siitä, onko tartuttanut jollekin koronan sekä yksinäisyys ja taloudellinen epävarmuus.
Kriisipuheluissa näkyi kuitenkin, että siinä vaiheessa, kun rajoitustoimet julkistettiin ja alkoi tulla jäsenneltyä informaatiota, ihmisten epätietoisuus ja media-ahdistus vähenivät.
– Epätietoisuus, hämmennys ja paniikki hälvenivät, kun saatiin selkeitä ohjeita siitä, miten kuuluu toimia ja elää. Uusi arki on alkanut jäsentyä, muun muassa sen suhteen, miten työtä tehdään.
– Käyttämistä ohjaa usein positiivisessa mielessä se, että ollaan tekemässä toisillemme palveluksia käyttäytyessämme ohjeiden mukaisesti, jotta virus saadaan kuriin, Aalto-Matturi sanoo.
Hän kuitenkin arvelee, että kriisin seuraukset kestävät pitkään.
– Eriarvoisuuden lisääntyminen on uhka, mutta muutoksessa on aina myös myönteisiä mahdollisuuksia.
Samassa veneessä olon tuntu voi Aalto-Matturin mukaan helpottaa ahdistusta.
Päihdelääketieteen asiantuntija: Lapset ovat haavoittumimmassa asemassa koronakriisissä
Päihdelääketieteen ylilääkäri Harri Seppälä on huolissaan koronakriisin keskellä elävistä lapsista ja ikäihisistä. Hän näkee, että kaikkein haavoittuvimpia koronan aiheuttamissa arjen muutoksissa ovat lapset.
– Etenkin jos vanhemmilla jo aiemmin ollut ongelmia päihteiden tai mielenterveytensä kanssa kriisi saattaa lisätä näitä ongelmia entisestään.
– Lapset ovat aika suojattomia näinä aikoina, kun lasten tilannetta eivät ole havainnoimassa opettajat ja harrastusohjaajat, Seppälä uskoo.
Toinen ryhmä, josta Seppälä on huolissaan on ikäihmisten joukko. Ikäihmiset tuovat Seppälän mukaan usein vastaanotoilla ilmi, että alkoholin kanssa on ongelmia yksinäisyydestä, toimettomuudesta ja merkityksettömyyden tunteesta johtuen. Nyt tapahtunut eristäytyminen vähentää entisestään sosiaalisia kontakteja.
Alkoholin käyttöä kannattaa lääkärin mielestä tarkastella rehellisesti.
– Jos huomaa läheisellä, esimerkiksi puolisolla ongelman, pitää asioista puhua niiden oikeilla nimillä.
Juomiseen apua kannattaa hakea Seppälän mukaan apua terveysasemalta tai päihdeklinikalta, jos sellainen omalla paikkakunnalla on. Yksityissektorilla on myös etäpalveluita.
Lue lisää:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä