Kemi ja Rovaniemi keskeyttävät palkanmaksun osalta työntekijöistä koronaviruksen aiheuttamien poikkeustoimien vuoksi. Kemi ilmoitti palkanmaksun keskeytyksestä 27. maaliskuuta ja Rovaniemi 1. huhtikuuta. Ammattijärjestö ei hyväksy aikeita ja harkitsee asian riitauttamista.
Kaupungit katsovat, että koska kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut on valtioneuvoston määräyksellä suljettu, työ palveluissa on estynyt ja palkanmaksu voidaan keskeyttää kahden viikon kuluttua ilmoituksesta..
Palkanmaksu keskeytyy muun muassa lukuisilta kirjastojen, museoiden, orkestereiden ja myös Kemin kaupunginteatterin työntekijöiltä. Keskeytykset koskevat Kemissä myös Vapaan sivistystyön tuntipettajia ja Rovaniemellä koulunkäyntiavustajia.
Rovaniemellä palkanmaksu lakkaa toistaiseksi noin 100 työntekijältä, Kemissä noin 40 päätoimiselta työntekijältä ja 75 Vapaan sivistystyön tuntiopettajalta.
Molemmat kaupungit viittaavat päätöksissään työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momenttiin. Säädöksen mukaan palkanmaksun voi keskeyttää, mikäli työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi.
Kaupunkien päätös saa kritiikkiä ainakin kahdesta syystä. Työnantajajärjestöjen mielestä koronapandemia ei ole syy, jota työsopimuslaissa tarkoitetaan ja kaupungit toimivat siten laittomasti.
Toisaalta ainakin osa työntekijöistä on myös sitä mieltä, että pelkkä asiakaspalvelun loppuminen ei suinkaan merkitse heidän kohdallaan työnteon estymistä, joten tulkinta on vääristelevä, jopa valheellinen.
Akavan Erityisalat: Riitautamme epäselvät tapaukset
Kaupungit vetoavat siis työsopimuslain säädökseen, jota sovelletaan yllättävän tapahtuman tai onnettomuuden sattuessa.
Esimerkiksi Akavan Erityisalojen mielestä koronaviruspandemiaa ei voi tulkita säädöksen tarkoittamaksi syyksi palkanmaksun keskeytykselle.
– Lain kohta on tarkoitettu onnettomuuden kaltaisiin tilanteisiin, kuten tulipalo tai vastaava. Nyt ei ole kyse sellaisesta tilanteesta, vaan tilanteesta, johon pystyttiin varautumaan. Meidän näkemyksemme on, että nyt ei mennä ihan lakien mukaisesti, sanoo Akavan kuntasektorin neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari.
– Tutkimme päätösten oikeudellisuuden ja riitautamme jälkikäteen jokaisen jäseniämme koskettavan epäselvän tapauksen.
Korpisaari huomauttaa, että kaikissa kunnissa ei ole toimittu kuten Kemissä ja Rovaniemellä, missä kulttuurilaitokset on suljettu myös työntekijöiltä.
– Toiset kunnat näkevät sen, että näissä kulttuuripalveluissa sekä liikunta- ja nuorisopalveluissa on muutakin työtä kuin asiakaspalvelu, kulttuuripalveluitahan rakennetaan pitkäjänteisesti. Väistämättä tulee mieleen, että tätä koronavirustilannetta käytetään hyväksi säästötarkoituksessa.
Työntekijät: Vain live-esitykset ja isot kokoontumiset estyivät
Sekä Kemissä että Rovaniemellä kaupunkien huono taloustilanne saa kulttuuritoimijoiltakin ymmärrystä, mutta väitteet, että työt ovat estyneet ja palkanmaksu sen vuoksi lakkaa on monen mielestä paksua.
– Kun tämä ilmoitus viime viikolla tuli, olin todellakin tyrmistynyt. Olin odottanut yt-neuvotteluja, mutta nyt tulikin töiden estyminen, sanoo Lapin kamariorkesterin luottamusmies Heli Haapala.
Hänen mielestään orkesterin työ ei ole estynyt ja poikkeusaikaan oli ehditty myös valmistautua. Orkesteri oli valmis laittamaan kevään konsertit ihan uusiksi ja se olisi pystynyt tekemään kamarimusiikkikonsertteja eli soittamaan pienissä alle 10 hengen kokoonpanoissa,
– Valmistelutyöt joka tapauksessa tehdään usein yksilöllisenä harjoituksena eli sitä voi tehdä kotona etätyönä ja opetella omat stemmat. Ja vaikkei live-yleisö konserttisaliin pääsekään, nykytekniikalla pystytään striimaamaan konsertteja ihmisten koteihin, missä he voivat niitä nojatuoleissaan kuunnella, Heli Haapala sanoo.
Kemin kaupunginteatterin johtajan Sarianne Paasosen mukaan teatterissa estyivät rajoitusten vuoksi vain live-esitykset ja isoja kokoonpanoja vaativat harjoitukset. Teatterilta jää nyt tekemättä paljon muun muassa suunnittelu- sekä myynti- ja markkinointityötä.
Myös väistötiloissa toimivan teatterin muuttotyöt sekä kulttuurikeskuksen purku ja tyhjennys siirtyvät Paasoen mukaan myöhemmäksi, mikä rapauttaa syksyn toimintaa. Syksyllä varsinkin markkinointi ja myynti on jo armottomasti myöhässä.
Suunnitelmissa oli myös tuottaa ohjelmaa virtuaalisesti alueen asukkaille.
– Kaupunki oikein tilasi meiltä korona-ajaksi yksityisessä eristyksessä oleville ihmisille piristystä. Meillä oli tulossa improa ja satutuokiota, erilaista podcastia, meänkielinen kuunnelmasarja, muun muassa. Ei näyttelijän työ mitenkään ollut estynyt. Sen näkee, kun katsoo muita teattereita ja niitä sisältöjä, mitä siellä nyt tuotetaan, Paasonen sanoo.
Kaupungit: Päätöksille on vahvat perusteet
Sekä Rovaniemi että Kemi ovat sitä mieltä, että tehdyille päätöksille on vahvat perusteet. Molemmat katsovat, että esimerkiksi kulttuurilaitosten työntekijöiden työ on valtioneuvoston asettamien rajoitusten vuoksi estynyt ja palkanmaksu voidaan työsopimuslain nojalla keskeyttää.
Molemmissa kaupungeissa on myös aktiivisesti pyritty löytämään työntekijöille muuta työtä ja osin siinä on onnistuttukin. Kaikille korvaavaa työtä ei kuitenkaan järjesty.
Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvosen mukaan kunnille on tullut hyvin selkeät ohjeet työsopimuslain tulkinnasta myös Kuntatyönantajalta.
– Työntekijät harjoittelevat tulevia esiintymisiä varten ja kun niitä ei voida tehdä on tulkinta aika selkeä. Että harjoitellaan musiikkia tai striimataan eli tehdään jotain muuta kuin sitä perustyötä ei voi tulkita korvaavaksi työksi siltä osin, Lotvonen sanoo.
Samoilla linjoilla on Kemin kaupungin henkilöstöpäällikkö Jani Koskela. Kemissä ei ole hänen mukaansa katsottu tarkoituksenmukaiseksi pyörittää kulttuurilaitosten toimintaa, jos asiakkailta on teatteriin, kirjastoon tai museoihin pääsy estetty.
– Tässä vaiheessa emme pysty arvioimaan, kuinka pitkään este tulee jatkumaan. Jotain toimintoja mahdollisesti voisi pyörittää, mutta palvelut ovat meidän lähipalveluita kuntalaisille ja kun niitä ei voida rajoitusten vuoksi tuottaa, silloin työnteko estyy, Koskela sanoo.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronavirustilanteesta tästä artikkelista.