Kainuun sote ei testaa yksittäistä hoivakodin asukasta, jolla on hengitystieoire. Mikäli potilaita on useampi kuin yksi, voidaan harkinnan mukaan ottaa hengitystieinfektionäyte, josta selviää esimerkiksi koronavirus tai influenssa.

– Meidän ei tarvitse jokaista testata, meille riittää tilannekuva, summaa pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

Mikäli esimerkiksi hoivakodissa syntyy epidemia, kaikki asukkaat pyritään pitämään omissa huoneissaan ja minimoimaan hoitohenkilökunnan "ristiliikenne" eli tietyt työntekijät hoitavat vain oireisia tai oireettomia. Kyseessä on Koukkarin mukaan rutiinimenettely laitos- ja osastoepidemioissa.

– Tiedossani ei ole hoivakodeissa koronavirukseen sairastuneita.

Henkilökunnasta testataan potilastyötä tekevä, jos hänellä ilmenee hengitystieoireita. Oireettomia ei testata. Altistuneita on ohjeistettu siten, että altistuksesta lukien tehdään vain etätyötä 7 vuorokauden ajan ja kahteen viikkoon ei tehdä potilastyötä.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!