Lappeenrannassa, Lahdessa ja Kajaanissa korkeakoulujen tietokoneita on valjastettu mukaan projektiin, jolla koronakriisiä yritetään ratkaista tietokonelaskennan avulla.
– Yli 900 tietokonetta on laitettu laskemaan proteiiniketjuja. Laskennalla pyritään auttamaan koronalääkkeen etsimistä ja työstämistä, kertoo kehittämispäällikkö Mark Poutanen Lappeenrannan ja Lahden ammattikorkeakoulu LABista.
Kyse on kansainvälisestä Folding@home-projektista, jossa on mukana satojatuhansia koneita.
Projektista saatuja tietoja hyödynnetään muun muassa koronaviruksen vasta-aineen kehittämisessä. Folding@home-projektin pääpaikka on Washingtonin yliopistossa.
Aiemmin vastaavanlaista hajautettua tutkimuslaskentaa on hyödynnetty muun muassa ebola-viruksen simuloimisessa.
Kampuksen toimettomiksi jääneet tietokoneet hyötykäyttöön
Lappeenrannan ja Lahden korkeakoulujen kampuksille jäi tyhjilleen tietokoneita, kun ammattikorkeakoulut ja yliopistot siirtyivät etäopiskeluun maaliskuun puolessa välissä.
Siitä syntyi idea projektiin mukaan lähtemisestä.
– Tämä on yksi tapa, jolla autamme yhteiskuntaa vaikeana aikana, toteaa kehittämispäällikkö Mark Poutanen LABista.
Käytännössä Lahden ja Lappeenrannan korkeakoulut osallistuvat laskentatalkoisiin tietokoneisiin asennetun ohjelmiston avulla. Sen kautta koneet saavat laskentapaketteja ratkottavakseen. Kun tehtävä on palautettu, antaa ohjelma uuden tehtävän.
– Tällainen laskenta on tietokoneille työlästä. Ratkaisun saaminen voi kestää hyvinkin kauan, kertoo tietohallintojohtaja Antti Sirviö Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta.
Laskenta tehostuu sen mukaan, mitä useampi tietokone siihen osallistuu. Kyseistä projektia voidaan pitää maailman tehokkaimpana hajautettuna supertietokoneena, kertoi projektinjohtaja Greg Browmanin maaliskuisessa twiitissään.
– Viruksen proteiinirakenne kolmiulotteisena mallina on käsittämättömän hankala mallintaa ja laskea auki. Siksi tarvitaan paljon tehoja laskentaan, sanoo Sirviö Lappeenranta-Lahden teknillisestä yliopistosta.
Laskutehtävillä halutaan saada selville, miten virus toimii ja millä tavalla se pääsee tunkeutumaan elimistöön. Tiedoista on apua vasta-aineen kehittämisessä.
– Kun viruksen toimintamekanismi onnistutaan selvittämään edes jollain tasolla, se antaa paremman mahdollisuuden löytää lääkkeitä ja rokotteen, kertoo Sirviö.
Hajautetun supertietokoneen laskentateho on tällä hetkellä 760 petaflopsia. Yksi petaflopsi tarkoittaa miljoona miljardia laskutoimitusta sekunnissa.
Omalla kotikoneellakin voi osallistua
Kehittämispäällikkö Poutasen kotona työpöytä on täynnä tietokoneita, jotka olivat tyhjänpanttina. Siitä tuli idea, että ne voisivat tehdä hyödyllistä työtä.
– Minä lähdin tähän mukaan, koska haluan vaikuttaa tilanteeseen kotoa käsin heti, ilman että minun tarvitsee esimerkiksi ostaa 3D-tulostinta ja alkaa tulostaa suojamaskeja, kertoo Mark Poutanen.
Kuka tahansa voi valjastaa tietokoneensa laskentaan mukaan kriisin ratkaisun löytymisessä. Sovelluksen voi ladata Home@Folding.org-sivuston kautta.
– Ohjelma käyttää sinun konettasi, kun sinä et käytä sitä. Minunkin koneellani ohjelma ruksuttelee taustalla. Samaan aikaan voin hoitaa sähköpostit ja videopalaverit ilman, että se vaikuttaa koneen toimintaan millään tavalla, Poutanen kuvailee.
Suomessa tällä hetkellä kaikkiaan 20 000 tietokonetta on valjastettu mukaan koronakriisin ratkaisemiseen. Suurin osa näistä on kotikoneita.
Juttua muokattu 9.4.2020 klo 9:57: Petaflopsitermiä tarkennettu