Pääsiäinen on tunnetusti juhla johon keskeisesti kuuluu syöminen.

Lammasta, rahkaa, munia, mämmiä ja suklaata kuluu paljon, ja toki kyytipojiksi tarvitaan muitakin elintarvikeliikkeiden tuotteita. Ja niitä lähtee moni ostamaan nyt suurista marketeista ympäri Suomen, koronarajoituksista huolimatta.

Myynniltään Suomen suurimpiin lukeutuvan hypermarketin johtaja ei nyt silti itse toisi ruokakuntaansa mukaan ostoksille.

– Tällä hetkellä en ottaisi perheenjäseniä mukaan. Tulisin yksin aina, jos mahdollista, sanoo HOK-Elannon Prisma Kaaren johtaja Ilkka Riiali.

Hän kertoo saaneensa joiltakin asiakkailta puheluita, joissa on oltu huolestuneita toisten turvallisuutta vaarantavasta käyttäytymisestä myymälässä. Asiointitavat eivät ole olleet kaikilla kohdallaan.

– Tällä hetkellä osa niistä tavoista on sellaisia, että ne eivät tähän epidemia-aikaan sovellu ihan parhaiten, huokaa Riiali.

Koronaviruksen mahdollista leviämistä kaupan kaltaisissa olosuhteissa on jo tutkittu Suomessa.

– Jos koronavirustartunnan saanut yskijä kävelee pois ja saman paikan lähistölle tulee toinen ihminen, koronavirusta sisältävät aerosolihiukkaset voivat päätyä tämän hengitysteihin, sanoi aiemmin tällä viikolla Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen.

Lue tästä lisää tällä viikolla julkistetusta tutkimuksesta:

Suomalaistutkijat mallinsivat koronatartunnan mahdollisuutta kauppareissulla – kaupan hyllyjen välissä yskäisty virus voi leijua ilmassa minuutteja

Käymään vain, ei olemaan

Yksittäisiä edesottamuksia ei, noin 150 miljoonan euron vuosimyyntiin yltäneen, Helsingissä toimivan kaupan johtaja kuvaile, mutta antaa ymmärtää että parantamisen varaa on.

Ostokset tulisi kerätä suunnitellusti, ilman turhaa liikkumista ja mahdollisimman nopeasti. Ja etenkin oirehtivien pitäisi nyt pysyä myymälän ulkopuolella.

– Jos on vähänkään yskää tai nuhaa, niin pitäisi ymmärtää jäädä kotiin. Tulisi löytää joku muu tekemään ostokset.

Riskialtteimpia kohteita ruokakaupoissa ovat muun muassa hedelmä- ja vihannesosastot. Niin arkisia kuin eksoottisiakin tuotteita myydään kääreettöminä avoimista laatikoista.

– Ehdottomasti kaikkein haastavimpia hygieenisesti ovat hedelmät ja vihannekset. Tässä ehdottomasti suosittelisin, että ei kosketella turhaan niitä tuotteita. Ostetaan se mikä siinä päällimmäisenä on näkyvillä. Todennäköisesti sieltä alta ei löydy sen tuoreempia tai parempia. Ja kotona sitten kaikki pestään ja kuoritaan, kuten pitäisi tehdä normaalitilanteessakin.

Ennen valintamyymälöiden aikaa tuotteiden pysymistä myyntikuntoisina edisti se, että tavarat olivat vain myyjien ulottuvilla tiskin takana. Tähän keinoon ei kuitenkaan Riialin johtamassa liikkeessä ole nyt turvauduttu.

– Tiskin taakse ei ole viety mitään. Mutta olemme tehneet muutoksia. Irtotuotteita ei tällä hetkellä hedelmä-vihannesosastoa lukuun ottamatta myydä. Palvelun kautta toki myydään, mutta esimerkiksi irtoleipää ei saa eikä irtomakeisia. Kaikki tällainen on lopetettu.

Mihin kosket, sen ostat

Riialin mukaan tavaroita on yhä saatu hyvin, eikä merkittäviä tuotepuutteita yksittäisiä erikoistuotteita lukuun ottamatta juurikaan ole.

– Kyllä meillä on kohtuullisen hyvin tavaraa, tilanne on kohtuullisen hyvä.

Tuotteita saadakseen ei tarvitse jonottaa. Sen sijaan kassalle mennessään moni yhä unohtaa antaa turvavälin edellään asioivalle.

Tosin Riiali näkee tilanteessa myönteistäkin.

– Asiakasmäärät ovat hieman vähentyneet mutta nyt ostetaan kerralla enemmän, hän sanoo.

Hyvä keino tartuntariskin vähentämiseksi on Riialin mielestä asiointiajankohdan valinta.

– Ei tehdä tällaista perinteistä, että lähdetään kiirastorstai-iltana kello 16 kauppaan, vaan mietitään, että meillä on aika monta pyhäpäivää ja kaupat auki päivittäin, osa auki jopa 24/7. Ja mitä vähemmän meitä tuolla liikkuu, sitä vähemmän meillä on riskejä saada itse tauti tai sairastuttaa joku toinen.

Lue myös:

Asiakkaat yskivät käteen ja nuolevat sormiaan pusseja avatessaan – ruokakauppojen myyjät ovat pärskijöiden armoilla

Koronaepidemia kasvattaa ruokakauppojen myyntiä – Jauhelihan ja hernekeiton myynti kasvaa, mutta tulppaanit ja meikit jäävät hyllyyn

Riskiryhmäläiset löysivät kauppojen varhaismyynnin heti – "Tälle on selvästi tilausta"

Kassoille asennetaan kiireellä läpinäkyviä pleksilevyjä työntekijöiden suojaksi – niitä on tulossa kauppoihin, apteekkeihin ja pankkeihin