Koronapandemian aiheuttama sosiaalinen eristäytyminen on poikinut toinen toistaan nokkelampia tempauksia, joista yksi sai alkunsa Instagramin @tussenkunstenquarantine-tililtä. Sinne alkoi ilmestyä näppäriä low budget -versioita maailmanhistorian tunnetuista taideteoksista. Tällä hetkellä tilillä on lähes 150 000 seuraajaa.
Uusi tulkinta esimerkiksi Jacques-Louis Davidin Napoleon Sankt Bernhardin solassa -maalauksesta (1801-1803) näyttää tältä:
Englantilaisen prerafaeliittataiteilija John Everett Millaisin kuulu Ophelia-maalaus (1851–52) on muuttunut @tussenkunstenquarantine-sivulla tällaiseksi:
Uhkeamuotoisia naishahmoja maalanneen Peter Paul Rubensin tutkielma (1636–1638) vähäpukeisesta Helena Fourmentista on nykyversiossaan saanut tykönsä koronaan liittyviä ajankohtaisia symboleja:
Klassikkotaideteosten versiointi on saanut jalansijaa myös Suomessa. #karanteenitaidetta-hashtagilla löytyy uusia tulkintoja tunnetuista koti- ja ulkomaisista klassikoista. Ateneum ja Museokortti ovat haastaneet ihmiset mukaan tempaukseen.
Helene Schjerfbeckin ekspressiivinen Mustasuinen omakuva vuodelta 1939 on inspiroinut sastamalalaista Tanja Kankaanpäätä tällaiseen lopputulokseen:
Myös nuorempi polvi on osallistunut karanteenitaiteen tekemiseen. Tällaiselta näyttää vuoden 2020 versio Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirouksesta (1899):
Niinikään Gallen-Kallelan maalaaman Lemminkäisen äidin (1898) dramaattisia tapahtumia on mallinnettu suomalaisessa nykyolohuoneessa tähän tapaan:
Hugo Simbergin Talonpoika ja kuolema taivaan ja helvetin portilla taas on saanut näppärän ja ehkä symbolisenkin nykytulkinnan (1897):
Vaikka taidehupailussa on pohjimmiltaan kyse viihteestä, sellainen voi avata uusia näkymiä vuosisatoja sitten tehtyihin maalauksiin."
Samalla ne paljastavat syitä, miksi taideklassikko on aina ajankohtainen: siitä löytyy ammennettavaa aikakaudesta toiseen. Kuvassa hollantilaisen Jan Vermeerin Pitsinnyplääjä-maalaus 1600-luvulta.