Kymenlaaksossa on todettu 24 varmistettua koronavirustapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tartunnoista 12 on todettu Kouvolassa ja seitsemän Kotkassa. Tartuntojen kokonaismäärä on noussut maanantaiaamusta viidellä.

Kymsote kertoo koronaviruksen tilannekuvassaan, että sen alueella on todettu nyt yhteensä 20 tartuntaa ja neljä henkilöä on sairaalahoidossa. Kymsoten alueella tartuntamäärä on noussut eilisestä neljällä.

Kymsoten mukaan sen ja THL:n luvut eroavat toisistaan, koska THL:n tilastossa näkyy myös Kymenlaaksossa kirjoilla olevia henkilöitä, jotka kuitenkin asuvat ja joita on hoidettu Kymsoten ulkopuolella.

Kymsoteen kuuluvat kaikki Kymenlaakson kunnat Iittiä lukuun ottamatta. Iitti kuuluu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään.

Kaikkia lievästi hengitys- ja flunssaoireisia ei testata koronaviruksen varalta, ellei jokin muu näytteenoton kriteeri täyty. Siksi covid-19-tartuntojen todellinen määrä voi olla korkeampi kuin varmistuneiden tapausten määrä.

Synnytyssairaalan toimintaan muutoksia

Kymenlaakson keskussairaala on alkanut rajoittaa tukihenkilöiden läsnöoloa synnytyssairaalassa maanantaista alkaen.

Tukihenkilö voi edelleen olla synnyttäjän mukana synnytyssalissa synnytystavasta riippumatta. Ehtona on, ettei tukihenkilöllä ole mitään infektio-oireita eikä hän ole altistunut varmistetulle koronavirustartunnalle.

Sen sijaan tukihenkilöt eivät enää pääse mukaan äitiyspoliklinikkakäynneille, sektiosaliin tai lapsivuodeosastolle ennen tai jälkeen synnytyksen. Myös perhehuoneet ovat pois käytöstä.

Vastaavat rajaukset myös muualla

Synnytyssairaalassa tehdyillä muutoksilla varaudutaan koronaviruksen aiheuttamaan epidemiaan. Rajoitusten tavoitteena on suojata potilaita ja henkilökuntaa koronavirusinfektiolta.

Muutokset ovat voimassa toistaiseksi, ja ne puretaan Kymsoten mukaan heti, kun infektiotilanne sallii.

Vastaavat rajoitukset on otettu käyttöön maanantaista alkaen myös muualla Suomessa.

Juttua päivitetty 8.4.2020 klo 10.43: Lisätty Kymsotelta saatu tarkennus tilastointitapojen eroista.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta