Imatran kaupunki lomauttaa 206 työntekijäänsä.

Lomautettavat työskentelevät varhaiskasvatuksessa, koulunkäyntiohjaajina, liikuntapalveluissa ja kirjastoissa.

Lomautuksen kesto on enintään 28 kalenteripäivää henkilöä kohden. Lomautukset toteutetaan toukokuun ja heinäkuun välisenä aikana. Neljän viikon lomautukset voidaan toteuttaa useammassa erässä yhdeksän viikon aikana.

Imatran kaupunki kertoo tiedotteessaan, että suunniteltuja lomautuksia voidaan myös perua, jos tilanne muuttuu.

Imatran kaupunki perustelee lomautuksia sillä, että työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet joillakin aloilla koronavirustilanteen vuoksi.