Eläintarhat, vankilat, vanhainkodit ja joukkoliikenne ovat olleet huonosti suojattuja ja siksi niistä voi tulla pahoja tautipesäkkeitä, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.
Ne osoittautuivat tosiksi. Nadian koronatestin tulos oli positiivinen. Muillakin tiikereillä ja nyt myös naapurihäkin leijonilla on samantapaisia oireita.
Nadiasta on tullut salakavalasti paikasta ja nyt kaikesta päätellen myös lajista toiseen leviävän taudin symboli, koska tiikeri on kuuma puheenaihe elokuvamaailmassa.
Dokumenttisarja Tiger King on tällä hetkellä suoratoistopalvelu Netflixin katsotuin sarja kautta maailman.
Sarja kertoo oklahomalaisesta villieläintilasta, jossa on tiikereitä. Tilan omistaja Joe Exotic tuomittiin tammikuussa 22 vuoden vankeuteen tiikereiden tappamisesta ja eläinaktivistin murhayrityksestä.
Exotic on ollut siitä lähtien texasilaisessa vankilassa, missä hän on saanut koronatartunnan. Myös New Yorkin Rikers Islandin vankilaan viime kuussa passitetulla Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteinilla on koronavirus.
Yhdysvaltain vankilat ovat valmistautuneet huonosti epidemiaan, niin kuin monet muutkin valtion laitokset.
Louisianassa viiden vangin tiedetään kuolleen koronaan. Sairastuneiden määristä ei ole selvää käsitystä, koska osa vankiloista on julkisia ja osa yksityisiä, eikä yhtenäistä seurantajärjestelmää ole.
On vain hajanaisia lukuja. Viime perjantaihin mennessä New Yorkin vankiloissa oli ABC-uutisyhtiön keräämien tietojen saanut positiivisen korona-testituloksen 273 työntekijää ja 239 vankia. Chicagossa 210 vankia oli sairastunut.
Todellisten määrien epäillään olevan paljon suurempia, sillä Yhdysvalloissa on 2,3 miljoonaa vankia. Lisäksi vankiloihin on majoitettu 38 000 turvapaikanhakijaa.
Alabamalaisen vankilan asukit vetosivat avun saamiseksi. Heidän hygieniassaan on puutteita, hengityssuojaimista ja muista suojatarvikkeista puhumattakaan.
Jo kolme neljästä Yhdysvaltain sairaalasta hoitaa koronapotilaita, ja määrän odotetaan kasvavan pääsiäisen piinaviikolla. Hoitohenkilökunta on monin paikoin vaarassa saada tartunnan.
Myös useissa vanhainkodeissa ja joukkoliikenteessä on puutteita virukseen valmistautumisessa. New Yorkin metrojen, junien ja linja-autojen työntekijöistä 22 oli maanantaihin mennessä kuollut koronaan. Tautitapausten määrä oli lähes 1100.
Korona osoittaa räikeällä tavalla Yhdysvaltain terveydenhuollon ja julkisen sektorin puutteita. Tein takavuosina juttuja hengitystie- tai keuhkosairauden saaneista syyskuun 2001 terrori-iskujen pelastustyöntekijöistä.
Palomiehillä ja poliiseilla ei ollut silloin kunnollisia suojavarusteita. Ei ole edelleenkään: Koronaan on sairastunut ainakin 1 400 New Yorkin poliisia.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.
Lue lisää:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta