Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas kehottaa kotiin palanneita pohjoisen hiihtokeskusten kausityöntekijöitä tarkkaavaisuuteen koronaviruksen varalta.
– Jos on ollut töissä hiihtokeskuksissa parin viime viikon aikana ja ilmaantuu hengitystieoireita, taustalla voi olla koronainfektio ja on syytä hakeutua testiin, Broas neuvoo.
Lapin matkailukeskukset on suljettu ennen aikojaan koronaviruksen takia. Suurimmat hiihtokeskukset menivät kiinni kaksi viikkoa sitten. Suurin osa sesongiksi töihin tulleista on jo lähtenyt koteihinsa.
Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon matkailun sesonkityötä tekeviä Lapissa on tänä talvena ollut, ei löydy. Lapin matkailussa työskentelee suoraan arviolta noin 8000 ihmistä, joista useita tuhansia palkataan vilkkaamman sesongin ajaksi. Sesonkina ahkeroivista enemmistö asuu muualla Suomessa, osan koti on ulkomailla.
Kittilässä jo koronaepidemia
Lapissa koronavirustartuntoja on väkilukuun nähden eniten Kittilässä, jossa on Levin matkailukeskus. Kittilässä on noin 6500 asukasta ja maanantaina iltapäivään mennessä koronavirustartuntoja oli kunnan mukaan jo 17. Infektioylilääkäri arvioi matkailun selittävän suurta tartuntamäärää paikkakunnalla.
– Matkailu on mitä todennäköisimmin ainakin merkittävä syy tälle, sillä mitään muuta tekijää ei ole havaittu. Kittilässä on muitakin isoja yrityksiä, joilla on kansainvälistä toimintaa, mutta matkailu on noussut eniten esille, Markku Broas sanoo.
Broaksen mukaan Kittilässä on alkanut "jonkinasteinen epidemia". Tartunnan saaneiden joukossa on matkailualan työntekijöiden lisäksi muun muassa turisteja.
Oireet alkavat parin viikon kuluttua tartunnasta
Broas selittää, kuinka hiihtokeskuksessa työskennellyt tai lomaillut voi levittää tietämättään virusta.
– Jos henkilö on saanut tartunnan 20. maaliskuuta, oireet voivat puhjeta vasta nyt. Oireet tulevat yleensä vasta viikon tai kahden viikon kuluttua tartunnan saamisesta. Oireita voi olla jopa noin kaksi viikkoa. Koko tämän ajan henkilö on voinut tartuttaa uusia ihmisiä, jotka puolestaan voivat levittää virusta edelleen uusiin ihmisiin.
Lapin ja koko Pohjoismaiden suurin ohjelmapalveluyritys Lapland Safaris eli Lapin Safarit käytti tänä talvena noin 600 kausityöntekijää.
– Suurin tarve oli joulukuussa, jonka jälkeen tarve pieneni noin kolmanneksella. Lopuilla työt ovat päättyneet pari viikkoa sitten ja olemme auttaneet heitä lähtöjärjestelyissä, Lapland Safariksen toimitusjohtaja Jyrki Niva sanoo.
Nivan mukaan hänellä ei ole tiedossa, että kukaan yhtiön sesonkityöntekijöistä olisi saanut koronavirustartunnan. Hänen mukaansa sesonkityöntekijät ovat samanlainen riski koronan levittämisessä kuin mikä tahansa muu Lapissa koko talvensa viettänyt ryhmä.
Infektioylilääkäri Markku Broas näkee asian samalla tavalla.
– Riskejä on olemassa. Mikä on riskin suuruus, sitä on hirvittävän vaikea arvioida.
Safaripomo Niva kertoo, että yksi Lapland Safariksen vakituisista työntekijöistä sairastui viruksesta työmatkallaan ulkomailla.
– Hän parani karanteenissa ja on edelleen etätöissä.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.
TÄYDENNETTY: Kittilän kunnan tiedot koronavirustartuntojen määrästä maanantailta.