Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL alkaa selvittää ihmisten alttiutta sairastua vaikeaan koronavirusinfektioon.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten esimerkiksi perimä ja elintavat vaikuttavat sairastumiseen, millaisia oireita tauti aiheuttaa ja miten se etenee eri ihmisillä.
Näytteiden kerääminen on aloitettu ja THL odottaa ensimmäisiä tuloksia jo tämän epidemian aikana.
– Ennen kehitteillä olevien koronarokotteiden laajamittaista käyttöä on todennäköistä, että koronaepidemia nostaa aika ajoin päätään. Näissä tapauksissa voidaan viimeistään tietoa soveltaa, kertoo tutkimusprofessori Markus Perola tiedotteessa.
Tutkimus toteutetaan yhteistyössä yliopistosairaaloiden, useiden sairaanhoitopiirien ja Terveystalon kanssa.
Tutkimukseen kutsutaan pääasiassa sairaalaan joutuvia potilaita, joilla epäillään tai on todettu koronavirustartunta. Taudin etenemisessä on havaittu suuria vaihteluita eri ihmisten välillä ja tutkimuksen tiedoista on tarkoitus saada apua, kun tautia yritetään ehkäistä ja hoitaa.
Alustavasti näyttää siltä, että sairastuvuuteen vaikuttavat ikä, sukupuoli, elintavat, perussairaudet ja lääkitys. Myös geneettiset erot vaikuttavat siihen, miten helposti infektiotaudit ylipäätään tarttuvat eri ihmisiin.
– On erittäin tärkeää selvittää, miksi jotkut sairastuvat vaikeaan koronavirustautiin. Se voi auttaa tulevaisuudessa resurssien kohdistamisessa taudille herkkien ihmisten suojelemiseksi, Perola jatkaa.
Lue lisää:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta
Tutkijaryhmän hypoteesi: Geenit saattavat määrittää miten pahasti sairastut koronaan
Koronaviruksen testausmäärä on lähes tuplaantunut alkuviikosta – Suomessa ollaan vielä epidemian alussa ja tautihuippu on edessä
Kysyimme asiantuntijoilta, miten poikkeusoloista päästään takaisin arkeen – "Maailma ei palaudu normaaliksi ainakaan vuoteen tai kahteen"