Rauman kaupunki alkaa tarjota perheille kuukausittaisia ruokakasseja poikkeusolojen ajan.
Kassin tarkoitus on tarjota ainekset korvaamaan puuttuvaa kouluruokaa. Kouluruoka jää saamatta, koska lapset ovat koronan takia pääosin etäopetuksessa.
Ensimmäiset kassit jaetaan kiirastorstaina eli ensi viikon torstaina. Kasseissa olevien ruokatarvikkeiden määrä suhteutetaan perheen esi- ja perusopetusikäisten lasten lukumäärään.
– Ruokakassi sisältää huoneenlämmössä säilyviä peruselintarvikkeita. Kuukausikassin sisältöön ei voi itse vaikuttaa. Erityisruokavalioista huomioidaan keliakia ja vilja-aineallergiat, jos ne on ilmoitettu ruokakassi-ilmoituksen yhteydessä, palvelujohtaja Pirjo Vainio sanoo.
Jos haluaa kuukausikassin, siitä pitää ilmoittaa viimeistään ensi sunnantaina sähköisellä lomakkeella, joka aukeaa tästä. Kassin voi hakea joko Nanun, Pohjoiskehän, Kodisjoen tai Lapin koulun noutopisteestä.
Seuraavan kerran kuukausiruokakasseja aiotaan jakaa huhtikuun viimeisellä viikolla ennen vappua.