Kaakkois-Suomen infektiopäivystyksissä on käynyt päivittäin yhteensä noin 140 asiakasta.

Kymenlaakson keskussairaalan ja Pohjois-Kymen sairaalan infektiopäivystyksissä on käynyt yhteensä 70–80 ihmistä päivässä. Vilkkainta oli tämän viikon maanantaina, jolloin kävijöitä oli 89.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten infektiovastaanotolla Lappeenrannassa on käynyt arkisin 35–40 asiakasta. Viikonloppuisin heitä on ollut vähemmän.

Ylilääkäri Sami Raasakka Eksotesta muistuttaa, että suurin osa kävijöistä on tavanomaisia hengitystieinfektiopotilaita, joilla on flunssa, poskiontelo- tai korvatulehdus.

Koronavirusnäytteitä on otettu päivittäin kymmenkunta.

– Suurin osa näytteistä on otettu asiakkailta, joiden taustalla on joko oma tai kontaktihenkilön tekemä ulkomaanmatka, sanoo Raasakka.

Eksotella on infektiovastaanotot myös Imatralla ja Parikkalassa.

Imatran Honkaharjussa on käynyt arkisin 15–20 asiakasta. Iltaisin ja viikonloppuisin heitä on käynyt keskimäärin viisi. COVID-19- näytteitä on Honkaharjussa otettu 28 asiakkaalta.

Parikkalan hyvinvointiaseman infektiovastaanotolla on vajaan kahden viikon aikana käynyt 46 asiakasta.

Koronavirusuutiset kootusti Etelä-Karjalasta: