Koronavirusaikana ihmisiä on lomautettu ja irtisanottu. Edessä voi olla ensimmäinen kokemus työttömyydestä, eikä ole selvää, kuinka pitää toimia. Netistä löytyy apua muun muassa Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta. Poimimme tähän juttuun joukon keskeisiä kysymyksiä ja vastauksia.
1. Minut on lomautettu tai irtisanottu, mitä teen ensimmäiseksi?
Ilmoittaudu työnhakijaksi TE-toimistoon. Nopeimmin se onnistuu käyttämällä sähköistä Oma Asiointi -palvelua. Ilmoittaudu viimeistään ensimmäisenä lomautus- tai työttömyyspäivänä, sillä työttömyysturvaa tai työttömyysetuutta voidaan maksaa vain sellaiselta ajalta, jona työnhaku on voimassa. Kahden viikon päästä hae työttömyysetuutta työttömyyskassastasi tai Kelasta verkkopalvelussa.
2. Olenko oikeutettu työttömyyskorvaukseen?
Ansiosidonnaista päivärahaa voit saada lomautuksen tai työttömyyden ajalta, mikäli olet ilmoittautunut TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi, olet työttömyyskassan jäsen ja olet kassajäsenyytesi aikana ollut työssä 26 kalenteriviikkoa eli noin puoli vuotta.
Jos et ole työttömyyskassan jäsen tai ollut työssä riittävän kauan, hae työttömyysturvaa Kelasta. Kelalta työttömyysetuutta voi saada 17–64-vuotias Suomessa asuva työtön työnhakija, joka on työkykyinen, työmarkkinoiden käytettävissä, hakee kokoaikatyötä ja on taloudellisen tuen tarpeessa.
Hallitus on esittänyt väliaikaista lakimuutosta, jolla työssäoloehto puolitettaisiin 13:een viikkoon. Samalla poistuisi työttömyysturvan alkamista edeltävä viiden päivän omavastuuaika.
3. Mitä todistuksia tai asiakirjoja minun pitää toimittaa?
Liitä hakemukseen palkkatodistus sekä kopio lomautusilmoituksesta tai irtisanomisilmoituksesta ja työsopimuksesta. Palkkatodistusta voidaan tarvita ansiosidonnaisen päivärahan laskemisessa.
4. Kuinka suuri on ansiosidonnainen ja peruspäiväraha?
Ansiopäivärahan suuruus lasketaan työttömyyttä edeltävän palkkasi perusteella. Palkat huomioidaan vähintään 6 kuukauden ajalta. Esimerkiksi 3000 euron kuukausiansioilla korvaus on hiukan alle 1700 euroa kuukaudessa. Voit laskea arvion päivärahastasi ansiopäivärahalaskurilla.
Kelan maksama työmarkkinatuki on 33,66 euroa päivässä. Sitä maksetaan 5 päivältä viikossa, myös arkipyhiltä.
Työttömyyspäivärahaa korotetaan mikäli työttömällä tai lomautetulla on huollettavia alaikäisiä lapsia. Työttömyysetuudet ovat verotettavaa tuloa, Kela pidättää työmarkkinatuesta ja peruspäivärahasta 20 prosenttia veroa, ansiosidonnaisesta päivärahasta ennakonpidätysprosentti on sama kuin palkasta, mutta vähintään 25 prosenttia.
5. Kauanko hakemuksen käsittely kestää, milloin saan korvauksen tililleni?
Lomautusten määrä on kasvanut nopeasti lyhyessä ajassa, varaudu siis ruuhkiin. Lain mukaan hakemus on käsiteltävä 30 päivän kuluessa, mutta Suomen suurin työttömyyskassa YTK varoittaa vakavista ruuhkista työttömyysetuuksien käsittelyssä.
TE-toimistojen valvontatehtäviä on väliaikaisesti kevennetty, jotta hakemusten käsittelyä voidaan nopeuttaa.
6. Miten ylläpidän ja parannan työhön liittyvää osaamistani?
Huhtikuun alussa voimaan tulleen väliaikaisen lakimuutoksen perusteella työnhakijaksi ilmoittautuvalla lomautetulla on oikeus opiskella menettämättä oikeutta työttömyysetuuteen.
7. Olen yrittäjä, voinko saada työttömyysturvaa?
Hallitus esittää yrittäjille oikeutta hakea työttömyysturvaa, jos koronakriisi on heikentänyt yritystoimintaa. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitystä käsitellään paraikaa eduskunnassa.
Työmarkkinatukea voisi hakea takautuvasti 16.3.2020 alkaen, jos yrittäjä on ehtinyt ilmoittautua työnhakijaksi 15. huhtikuuta mennessä. Jos yrittäjä ilmoittautuu työnhakijaksi 15.4.2020 jälkeen, työmarkkinatukea maksetaan työnhaun alkamisesta lukien.
Työmarkkinatuen maksaminen edellyttäisi aina sitä, että yritystoiminta on heikentynyt koronaepidemian vuoksi. Työmarkkinatukea haetaan Kelalta.
Suomessa on yksi yrittäjien työttömyyskassa, jonka jäsenet voivat tietyin edellytyksin saada päivärahaa.
8. Mistä saan terveydenhuoltoni?
Lomautettu on edelleen työterveyshuollon piirissä, sillä hänen työsuhteensa jatkuu. Irtisanotulla ei ole työterveyshuoltoa työsuhteen päättymisen jälkeen. Työntekijällä, joka on vähintään viiden vuoden ajan ennen irtisanomista työskennellyt yrityksessä, joka työllistää vähintään 30 työntekijää, on kuitenkin oikeus työterveyshuollon palveluihin 6 kuukauden ajan työntekovelvoitteen päättymisestä.
Kaikilla on oikeus ja mahdollisuus käyttää julkisen terveydenhuollon palveluita työsuhteesta riippumatta.
Keskustele aiheesta lauantaihin kello 23 saakka.
Lue myös:
Tässä konkreettiset ohjeet sinulle yrittäjä: Mihin otan yhteyttä? Kuinka paljon voin saada tukea?