Siivoojien iskuryhmä valtaa Lassila & Tikanojan toimiston. Palveluesimies Päivi Suojasalo ampuu desinfiointiainetta vaakatasossa ilmaan kohti tuoleja, pöytiä, nurkkia ja käytäviä.
– Peruuttamalla sumutetaan, Suojasalo opastaa. Ainetta ei ruiskuta itseä eikä muita kohti. Kaikilla on tiiviit suojavarusteet.
Sähkölaitteita desinfioidaan suihkepulloista.
Ympäristöpalvelu- ja kiinteistönhuoltoyhtiö Lassila & Tikanojan siivoojilla piti olla desinfiontipesun harjoitus, mutta eteen tulikin tosipaikka: yhtiön henkilökunnasta löytyi kaksi koronatartuntaepäilyä. Toimiston muu henkilökunta on komennettu kotiin ja siivoojat pesevät ja desinfoivat tilat.
Kokemusta siivousryhmälle on jo kertynyt. L&T:n siivous- ja tukipalvelujen liiketoimintajohtaja Antti Niitynpää kertoo, että korona on kasvattanut siivouspalvelujen kysyntää huimasti.
Asiakkaat haluavat, että tiloja siivotaan useammin ja perusteellisemmin.
– Vaaditaan enemmän ja enemmän toimistojen ja muiden kohteiden siivousta ja käytetään enemmän aikaa erilaisten pintojen pyyhkimiseen. Ja sitten nämä desinfiointikeikat ovat lisääntyneet dramaattisesti.
Poliisiautotkin desinfioidaan
Niitynpään mukaan desinfiointipesuja tehdään muun muassa terveysasemilla ja toimistoissa sekä autoissa mahdollisten korona-altistumisten takia.
– Me on juuri sovittu poliisihallituksen kanssa kaikkien rajatarkastuspisteiden ja siellä olevian autojen desinfioinnista.
Pesu- ja desinfiontiaineita on hyvin varastossa, koska yhtiössä varauduttiin syksyllä norovirukseen ja kausi-influenssaan. Samoilla aineilla nujerretaan nyt koronaa.
Päivi Suojasalo kiskoo muun siivousryhmän kanssa entistä useammin desinfiontiin vaadittuja suojavarusteita päälleen.
– Kyllä tätä on päivittäin, erikokoista ja näköistä keikkaa.
Hänen mukaansa hygienia on nyt otettava paljon tarkemmin huomioon.
– Ei ihan joka puolelle lähmäilläkään omilla käsillä ilman hyvää käsihygieniaa.
Yhden toimistohuoneen keskelle siivousryhmä jättää yksikseen patruunan, josta alkaa hiljalleen purkautua ilmaan desinfiontiainetta. Niitynpään mukaan desinfiointipanos on uusinta uutta eikä niitä ole muilla. Tila voi olla käytössä tunnin kuluttua.
Rättikin riittää
Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Sirpa Laitinen ei ole innostunut ilmaan suihkutettavista desinfiointiaineista.
– Ei vielä suositella, että ainakaan kovin yleisesti lähdetään desinfioimaan vahvoilla aineilla.
Ilmaan levitettävät desinfiointiaineet pitää Laitisen mukaan ainakin jättää ammattilaisten käyttöön.
Voimakkaat desinfiointiaineet voivat ärsyttää esimerkiksi hengityselimistöä, silmiä ja ihoa.
Laitisen mukaan kaivataan lisää tietoa esimerkiksi siitä, kuinka pitkään tilan pitää olla pois käytöstä kun ilmaan on suihkutettu desinfiointiaineitta. Työterveyslaitos on järjestämässä tutkimusta aiheesta nopeasti, sillä juuri nyt aineille on kysyntää
– Emme tule missään nimessä niitä kieltämään, mutta annetaan suosituksia, millä lailla niitä käytetään.
Laitisen mukaan usein riittää rätillä desinfiointi.
– Jos tiloissa on ollut koronapotilas, ensin tehdään normaalisiivous ja sen perään desinfiointi pyyhkimällä.
Järjestys on tämä, koska desinfiointiaine ei tehoa suoraan orgaaniseen likaan vaan lika on ensin pyyhittävä pois. Sen jälkeen aine tehoaa.
Jos kotona ei ole ollut koronapotilasta, desinfiointiaineita ei tarvita kotona. Siivoukseen desinfiointiaineita kuuluu käyttää vain poikkeustapauksissa.
– Ne saattavat vaikuttaa normaaliin bakteerikantaan ympäristössä ja tehdä bakteereista vastustuskykyisiä antibiooteille. Sitten me olemme seuraavan pulman edessä.
Ulkomailta tulee nyt usein uutiskuvia, joissa katuja ja puistojakin sumutetaan laveasti suurilla ruiskuilla. Laitisen mukaan ruiskuttamista tehdään suuren väentiheyden kaupungeissa, joissa epidemiaa on ollut vaikea saada hallintaan. Suomessa ei ole tällaista tilannetta.
Antti Niitynpää arvelee, että muissa maissa desinfiointiaineet ovat helposti turhan kovia eivätkä kävisi Suomessa.
– Menetelmä on koko lailla sama, mutta aineet ovat varmaan eri. Meillä on turvallisia aineita ja tilat on käytettävissä pian sumutuksen jälkeen.
Siivousalalla on voittajia ja häviäjiä
Korona on iskenyt siivousalaan kahtalaisesti, Puhtausala ry:n toimitusjohtaja Per-Olof Ekström kertoo. Yritysten tilaukset ovat vähentyneet tuntuvasti, kun työntekijöistä monet ovat etätöissä ja muun muassa ravintolat ja hotellit ovat kiinni. Koteihin taas ei nyt päästetä ulkopuolisia siivoamaan.
Toisaalta julkisten tilojen, kauppojen ja kiinteistöjen siivoaminen on lisääntynyt. Myös kuljetusala työllistää enemmän kun esimerkiksi takseja puhdistetaan korona-altistumisten takia.
– Laitospuolella on paljon töitä. Siivotaan useammin ja tarkemmin ja käytetään enemmän aineita.
Ekströmin mukaan myös koronasiivouksen koulutukselle on kova kysyntä. Tietoa halutaan sekä menetelmistä että siivoojien suojauksesta.
Sekä Ekströmin että Niitynpään mukaan korona nostaa siivouksen merkitystä.
– Siivouksella pidetään yhteiskunnan rattaat pyörimässä ja tehdään tilat turvallisiksi siellä työskenteleville ihmisille, Niitynpää sanoo.