Pohjois-Ruotsissa työskentelevän terveydenhuoltohenkilöstön työmatkaliikenteen katkeamisesta huolestunut Norrbottenin aluehallinto kertoi keskiviikkona tarjoavansa Suomelle hoitopaikkoja vastineeksi rajojen auki pitämisestä.
Norrbottenin aluehallinnon päällikkö Anna-Stina Nordmark-Nilssonin mukaan Norrbotten on valmis tarjoamaan lappilaisille tehohoitopaikkoja tarvittaessa, kunhan työmatkaliikenne sujuu jatkossakin.
– Meillä on Norrbottenissa 35 tehohoitopaikkaa, mutta tarvittaessa niitä voidaan perustaa lisää, Nordmark-Nilsson kertoo Ylelle.
Hänen mielestään on täysin mahdollista, että suomalaisia voitaisiin hoitaa Ruotsin puolella, jos Lapin omista tehohoitopaikoista tulee pulaa.
– Tämä on arviomme, joka perustuu ennusteisiin tartunnan leviämisestä Ruotsissa.
Nordmark-Nilsson kertoo, että hoitopaikkatarjous on esitetty Suomeen jo myös virallisesti Ruotsin hallituksen toimesta.
Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas uskoo, että Lapissa ei ole tarvetta Ruotsin tehohoitopaikoille.
– Yksin Lapin sairaanhoitopiirissä on nyt yhdeksän tehohoitopaikkaa ja paikkaluku voidaan kolminkertaistaa tarvittaessa.
Ruotsin sairaanhoidon resurssipula puhuttanut jo aiemmin
Ehdotus on jo ehtinyt herättää hämmästystä paitsi Lapissa, myös Ruotsin puolella, sillä jo ennen koronaa pohjoisen työvoimapula ja jatkuva rekrytointi länsinaapurissa ovat olleet kovasti tapetilla.
Myös koronaepidemian leviäminen pohjoisessa on herättänyt huolta hoitopaikkojen riittävyydestä Ruotsissa.
Ruotsin Yleisradion mukaan maassa on jo syntynyt kiistaa työehdoista hoitoalan työntekijäjärjestön ja työnantajan välille.
Työssään kuormittunut hoitohenkilöstö vaatii, että työpaikoilla pitäisi jo soveltaa kriisiajan työehtosopimusta.