Koronakriisin varjossa on tehty myös päijäthämäläisittäin myönteisiä talousratkaisuja.
Kansainvälinen telinevalmistaja Layher Gmbh sijoittuu Hollolan Kukonkoivun teollisuusalueelle. Hollolassa yhtiön toiminta käynnistyy muutaman henkilön voimin keväällä ja syksyllä töissä on kymmenkunta henkilöä. Jatkossa Layherin varastointi, jakelu ja suunnitellut Suomessa hoituvat Hollolasta käsin.
Yhtiö valmistaa telineitä rakennuksille, telakoille sekä voimalaitos- ja siltatyömaille. Maailmanlaajuisesti Layher työllistää noin 2 000 ihmistä.
Aiemmin tänä vuonna päätöksen sijoittumisesta Lahden seudulle ovat tehneet Rapala-konserniin kuuluva Marttiini Oy, Suomen suurimpiin tilitoimistoihin lukeutuva GreenStep oy sekä vesiteknologiayritys SansOx Oy.