Huhtikuun ensimmäisenä päivänä valmistuneiden näytteiden perusteella Kanta-Hämeessä vahvistettuja COVID-19-tapauksia on nyt 33. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kaksi potilasta, joista toinen on tehohoidossa.

Johtajaylilääkäri Sally Järvelä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiristä sanoo, että tehohoidon tarve arvioidaan yksilöllisesti. Kriteerit osastohoidossa sekä tehohoidossa ovat pääsääntöisesti samat kuin normaalistikin.

Järvelä muistuttaa, että tehohoitoa saavalla potilaalla on oltava mahdollisuudet selvitä tehohoidosta ja kuntoutuksesta.

– Jos potilasta on esimerkiksi pitkään hoidettu vain vuoteeseen ja tilanne on toivoton, silloin kyky kestää tehohoitoa on huono.

Kaikkia potilaita ei kyetä hoitamaan edes nykyaikaisella tehohoidolla, Järvelä sanoo. Esimerkiksi vaikeimmissa koronaan liittyvissä keuhkokuumeissa kuolleisuus on yli 50 prosenttia. Tällaisissa tapauksissa myös perusterveiden tehohoitoon joutuneiden kuolleisuusprosentti on merkittävä.

Suurin osa lievästi oireilevista COVID-19-potilaista hoidetaan kotioloissa, omassa hoivapalvelussa tai perusterveydenhuollon yksiköissä.

Muutoksia ensiavussa

Keskussairaala Hämeenlinnassa on tehnyt muutoksia ensiapuun saapumisessa. Ensiavun ulko-ovi suljettiin viime lauantaina. Ensiapuun tulevat potilaat haastatellaan puhelimessa, jossa tehdään arvio hoidon tarpeesta. Tämän jälkeen potilas ohjataan oikealle hoitolinjalle.

Myös niin sanottu hätäaputeltta eli triage-teltta on käytössä ensiavun ovella tarpeen mukaan, esimerkiksi silloin, jos päivystyksessä ilmenee ruuhkaa.

Ensiavussa on lisätty lääkäriresursseja ja hoitohenkilökuntaa koronaepidemian myötä. Lisäksi ensiapuun on perustettu erikoislääkärivuoro.

Keskussairaalan pääsisäänkäynnille järjestetään lisäksi oma arviointipiste. Siinä tarkastetaan asiakkaiden kunto ennen sairaalan tiloihin pääsemistä.

Ulkomaanmatka ei enää pelkkä syy testaukseen

Sally Järvelä kertoo, että terveydenhuollon ammattilaiset testataan COVID-19-taudin varalta matalalla kynnyksellä Kanta-Hämeessä. Tarvittaessa myös heidän perheenjäseniään testataan.

Lisäksi testataan myös muita viranomaisia, kuten pelastuslaitoksen ja poliisin työntekijöitä sekä sosiaaliviranomaisia.

Edelleen esimerkiksi vakavat oireet ja sairaalaanotto ovat perusteita testaukselle. Jatkossa testaus ulottuu mahdollisesti laajemmallekin. Ulkomaanmatka ei ole enää määräävä tekijä näytteenotossa.