Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterissa on saatu selvitettyä savonlinnalaiseen päiväkotiryhmään liittyvä tartuntaketju. Kaikki koronavirustartunnan saaneen henkilön lähikontaktit on tavoitettu ja koko tartuntaketju saatu selvitettyä.
Sosterin mukaan asia ei vaadi tässä vaihessa jatkotoimenpiteitä.
Tapauksen vuoksi Anttolan päiväkodin Hattukallion ryhmä, joka toimii Louhen koulun yhteydessä, on ollut suljettuna torstaiaamusta lähtien tartuntatautilain perusteella. Sosterin kuntayhtymähallitus käsittelee päiväkotiryhmän sulkemisen sähköpostikokouksessa vielä tänään. Sosterin alueella on todettu nyt yhtensä kolme koronavirustartuntaa.
Savonlinnan varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen toteaa, että varhaiskasvatukseen on turvallista tuoda lapsia hoitoon. Päiväkodeissa ei järjestetä yhteisiä tilaisuuksia. Ruokailuja porrastetaan tarvittaessa ja kasvattajat jakavat lapsille ruoan. Lapset toimivat pienryhmissä eikä lapsiryhmiä yhdistellä.
– Kuitenkaan sairaana, edes lievässäkään flunssassa, lasta ei saa tuoda hoitoon eikä henkilöstöön kuuluva mennä töihin, toteaa varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen.
Toistaiseksi henkilöstöä ei ole siirretty yksiköstä toiseen. Päiväkoteja ei olla Savonlinnan alueella lähdetty yhdistämään.