Tykkimäen huvipuisto työllistää tulevana kesänä 200 kausityöntekijää Kouvolassa.

Kesän rekrytoinnit on jo tehty, ja valituille on ilmoitettu valinnasta.

Kesätöiden alku on kuitenkin vielä auki. Normaalisti Tykkimäki olisi avautunut toukokuun puolivälissä, mutta koronakriisin takia toiminnan käynnistymisen ajankohta on vielä epäselvä.

Suurimmalle osalle valituista on lähetetty viestiä kesätöiden alun mahdollisesta viivästymisestä.

– Viestissä olemme kertoneet, että tilannetta seurataan ja tiedotamme heti, jos aikataulut muuttuvat. Tulevat kausityöntekijämme ovat olleet yllättävän ymmärtäväisiä näistä aikataulujen mahdollisista muutoksista, kertoo Tykkimäen huvipuistopäällikkö Pilvi Serola.

Tykkimäen huvipuiston kesätyöntekijät ovat siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että heillä on kuitenkin työtä tiedossa epävarmasta tilanteesta huolimatta. Yle uutisoi aiemmin torstaina, että koronakriisi on vienyt kesätyöpaikat tuhansilta nuorilta ympäri maan.

Hakijoita oli tänä vuonna paljon

Hakijoita oli tänä vuonna edellisvuosia enemmän.

– Kaikkiaan saimme tänä vuonna noin 500 hakemusta. Syynä hakijamäärien kasvuun on varmaan se, että meillä haku ulottui myös 16 vuotta täyttäneisiin, joille tänä kesänä oli tarjolla muutama paikka. Suurin osa paikoista täytetään 18 vuotta täyttäneillä, Serola sanoo.

Tykkimäki on yksi Kymenlaakson suurimmista kesätyönantajista.