Sisko Savonlahden kolumni: Karanteeni on poikkeustila myös yksin asuvalle

Savonlahti pohtii ihan oikein, että suurin osa yksinasuvista ei viihdy yksin, vaan soputuu olosuhteiden pakosta. Tuttu ja koettu on myös vaikka vain lyhytkin piipahdus muiden ihmisten pariin, joka todella antaa tunteen, että on vielä olemassa ja osa tätä yhteiskuntaa. Mutta katsekontaktia ei kannata näinä aikoina vältellä. Jos uskallat sen ottaa, saat todennäköisesti erittäin positiivisen vastaanoton ja suot toiselle osapuolelle juuri sen kaivatun tunteen omasta olemassaolostaan.

Kaikessa on kyse siitä miten asioihin suhtautuu. Tämä Korona ei ole muuttanut omassa arjessani mitään ja nytkin olen ihan just lähdössä 1 1/2 tunnin ripeälle kävelylenkille. En elä siinä koukussa että ystäviä ja kavereita pitää olla kasapäin, koska en tarvitse keneltäkään hyväksyntää oikeastaan missään asiassa itsetuntoni pönkittämiseksi. Elän etäsuhteessa ja nautin itsekseenkin olosta ja omien asioiden tekemisestä. Nautin kylläkin sitten myös yhdessä olosta. Vanha sanonta ja totuus on... Jos ihminen ei osaa olla itsekseen, ei se osaa olla kenkenkään kanssa oikeasti. Somea en ole käyttänyt missään muodossa enään yli kahteen vuoteen, koska en tarvitse sitä ja varsinkaan itsetuntonti pönkittäjäksi = )

Mä nautin täydestä sydämestä tästä ns. yksinäisyydestä. Erosin 10 vuotta sitten pitkästä liitosta ja nyt mietin, että olisi pitänyt tehdä se aikaisemmin. Nyt voin olla ja mennä mieleni mukaan, tietenkin korona-ohjeita noudattaen. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, joten aikaa on. Olen käynyt mm. kaupassa ihmisille, vaikka liikuntakyky ei ole kovin hyvä. Kotona olen tehnyt kirjanpitoja ja veroilmoituksia, niinkuin ennen koronaakin. Ainoa, mikä ottaa pattiin on se, etten pääse vesijumppaan, salille tai taidepiiriin. Tai noh, nyt olen maalannut kotona. Tänään kaivan kahvakuulan ja kuminauhan esiin. Aamuisin saatan istua tässä keittiöpöydän ääressä kolmekin tuntia ja lukea kiinnostavia asioita. Mikäs tässä ollessa?! Olen ihmisten mielestä iloinem ja sosiaalinen, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Pari tuntia jaksan olla muiden seurassa, sen jälkeen ihan poikki. Terveisin, sosiaalinen erakko

Riippuu varmaan yksineläjästä, mutta en varsinaisesti kärsi tilanteesta, kun mikään ei arjessa ole juuri muuttunut. Enkä jää vellomaan murheeseen vaikka tiedostan tilanteen. Luen korona-aiheesta pienin annoksin, muuten keskityn tavalliseen elämään eli omiin puuhiini, joita riittää kuten ennenkin, vaikka olen jo eläkeiässä. Luepas Annamari Sipilän kolumni HS:ssä tänään, niin ehkä se kertoo todellisten "erakoiden" mielialat. Ymmärrän sosiaalisten ihmisten ongelmat ja myös niiden, joilla pelko painaa päälle. Mikä minä olen ketään neuvomaan.